Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. heinäkuuta 2025
Varsinkin Haivenisen jumalinen leski Tiina, odotti Sakaria. Hän ei vielä tiennyt Sakarin ja Eulaliinan kihlauksesta, ja kun hänkin luuli Sakaria leskeksi, niin koki hän kiirehtiä. Ahkerina, kuten kottaraiset, he ahertelivat noissa kaikissa puuhissansa, niin työssä kuin muissakin, nämä viattomat ihmislintuset täällä.
Nyt hän huomasi yllyttäneensä rovastin Sakaria vastaan, samaan aikaan, kun Pöndinen määräsi Sakarin puuhaamaan hänen ehdokkuutensa hyväksi! Onnetonta!
Ja vallesmanni koki johtaa ukkoa Sakaria vastaan asiaan puuttumaan, selitti jo kirkkolakiakin. Voitiin se Sakari vetää oikeuteen harhaopin levittämisestä. »Puuro siitä syntyy uskosta, eikä autuutta, jos siinä kaikenlaiset hierimet hämmentävät», inhoili vallesmanni kyläsaarnaajia.
Vanhan hyvän tavan mukaan, oli hän silloin turvautunut oman metsäkylänsä viisaiden ja tietoniekkojen apuun; Sakaria oli kupattu, hierottu ja lyöty suonta, mutta mikään ei ollut auttanut. Sillä kun vaimo oli toivorikkaana niiden jälkeen Sakarilta kysynyt, että »yhäkö se jomottaa?» niin alakuloisena oli Sakari vain vastannut: »Yhä.»
Ei hän kyllä Sakarissa mitään erityisempää huomannut sitä ei muutoin olisikaan kyennyt hänessä juuri huomaamaan mutta hän piti sittekin Sakarista, etupäässä sen vuoksi, että hän laski nyt Sakarin aikana saavansa työstään noin neljä kertaa suuremman palkan kuin ennen, vaikka päiväpalkka olikin entinen ja sama. Ja uskovaiset alkoivat jo Sakaria antimillansa muistaa.
Tähän asti oli sitä hoitanut yksin naishoitaja, Eulaliina, mutta nyt, potilaiden lisääntyessä, oli päätetty hänen avukseen ottaa mieshoitajakin. Juuri tämän Eulaliinan toimeksi oli pastori Pöndinen jättänyt Sakari Kolistajan vastaanoton ja avustamisen. Ja uskollisesti se Eulaliina asioita valmistikin ja Sakaria odotti. Kahdestakin syystä hän oli altis.
Eräässä syrjäkylässä oli silloin tapahtunut jo pieni heräys ja ne heränneet siellä jo ihan ikävöiden odottivat Sakarin tuloa. Siitä kun olikin heille jo monesti puhuttu. Mutta Sakaria ei kuulunut. Siksipä olivat he nyt jo lähettäneet yhden heränneimmän, isäntä Pykäläisen, häntä noutamaan.
«Hänellä oli niinmuodoin oikein ennustaessaan ja siinäkin, että hänen kuolemaansa seurasi onnettomuus« sanoi Johannes. «Vaan, herra parooni! Minä en vieläkään myönny. Sakaria tahdon minä opettaa. Tehkää te hänelle mitä hyvää muuten tahdotte«. «Onneton Kyösti, onneton Katri!« huokasi Anna itsekseen, huolimatta vääpelistä. Johannes ja Maria. On ilta, kaunis, ihana, vaikka syksyinen ilta.
»Mitä se sitä lähestyy?» katsoi mies Sakaria silmiin ihan suu auki, ja Sakari selitti: »Sillä kavalalla on jumpsut ja pumpsut mielessä ja rakkaus ja hempeä aie sydämessä, mutta minä sen kukistin.» »Häh?»
Lienee varmaan surmannut itsensä, niin luuli isäni. Johannes oli niin metsämaalaisten mielessä, etteivät liene ymmärtäneetkään, mitä minä sanoin merillemenostani«. Nyt tulivat Aapon rattaat pihalle. Liisa ja pikku Sakku kättelivät Sakaria ystävällisesti... «Saas nähdä, miten asiat ovat, kun takasin tulet«, sanoi Liisa. «Kolme vuotta on pitkä aika«.
Päivän Sana
Muut Etsivät