Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. toukokuuta 2025
Siellä vietin monet, monet hupaiset illat isäni kanssa loimottelevan lieden ympärillä, hänen huuliltansa kummallisia tarinoita kuunnellen. Vieläkin muistan sadun lumotusta vuoren neidosta. Minä kurja sain samankaltaisen kohtalon. Jo lapsena täytyi minun jättää kotimetsänhumina ja isäni rauhaisa maja, ja niin jouduin suuren maailman loistaviin oloihin.
Minkähän tähden hänelle nyt juuri muistutettiin sitä vaimoa, joka hamasta lapsuudesta pitäin oli pysynyt hänen mielessään ja joka hänestä silloin oli näyttänyt hyväntekevältä sadun hengettäreltä? Mutta hänellä ei ollut sitä tenhosormusta, jota pyörittämällä hän voisi kutsua sen luokseen; sisällisesti vaan taisi hän manata sitä eteensä, ja se tapahtui usein melkein ehdottomastikin.
"Niin mummo, hän kertoi pitkän sadun Ulpukasta, miten kerran oli pieni tyttö, joka lähti metsään ja siellä tapasi hän Ahdin, joka vei hänen mukanaan ja laulun siitä oli hän kuullut laulettavan tuolla Tammisaaren lähellä." "Mitä hän sanoi?"
Toinen oli myöskin, johon tuo puhe vaikutti, ja se oli paronitar. Hänen mustat silmänsä säihkyivät, ja hänen kalpeille poskillensa nousi hohtavat ruusut, enkä unohda, kuinka ihana hän oli, kun hän lausui: »Tule, Tommi, tänne, minä tahdon kertoa sinulle sadun. Kuuntele tarkasti, lapsi: Oli ennen kaksi perhettä, joilla oli eri kieli.
Vaan kukka, nuokkuva muureillas, Se sadun kertoa voisi, Kuink' otteli suku urhokas, Ja veri virtana vuosi, Ja kyynel katkera kostuttaa Tään kukan juurt', eli nieli maa Siin' urhon lämmintä verta. Ja lintuset, sinun tornias jotk' öisin jylhää täyttää
Oli kuin kauniin indialaisen sadun henkimaailmassa, jossa kaikki esineet olivat samanlaiset kuin täällä maan päällä, mutta jossa ei puista eikä ihmisistä syntynyt mitään varjoa. "Tämäniltainen luonto on minun vaimoni kaltainen", sanoi Sten. "Niin kirkas ja puhdas ja kiihkoton." "Kuinka ei luonto olisi tyyni?" kysyi Alfhild, puoleksi nauraen, toiseksi vakavasti, niinkuin Sten.
Vähät siitä! Elämä ei ole kuin unelma ja minun elämäni täytyy olla kurja unelma." Hamadanin porttien ulkopuolella, aivan vähäisen matkan päässä kaupungista, oli ylänkömaalla aitaus, jonka keskeltä kohosi vanha muistorakennus, sadun mukaan Esterin ja Mardokain hautakammio.
Väsyivät siinä leikkiin ja telmeesen nuoretkin vihdoin ja silloin tuli Sinipiian vuoro johtaa illan iloa. Sillä emähiiri, itse talon taitava emäntä pyysi häntä kertomaan sadun, Kotikuusen sadun, jotta nuoretkin saisivat kuulla, mikä kuusi se oli, jonka alla he asuivat, jonka juurella he olivat lapsuuden leikkiä lyöneet.
Hän makasi, ja Johannes istui nyrpeänä takalla. «Tule tänne!« sanoi äiti. Johannes ei liikkunut. «Kuulitko, tule tänne!« kertoi äiti. «Kuulin!« vastasi Johannes, mutta jäi istumaan. «Tule tänne, minä puhun sinulle sadun«. Ei vaikutusta äidin sanoilla. «Jumala siunatkoon, mikä sinustakin tullee!
Tämmöinen mahtihuhu syntyi aina pimeän laskeuduttua kaupungin yli, eli siis aikana, jolloin mieli herkistyy ja rupeaa helposti näkemään kummituksia. Luonnollinen yön pimeys loihti epätietoisuuden ja salaperäisyyden pimeästä, joka mielissä vallitsi, ihmeellisiä tapausten aaveita, jotka se varusti sadun siivillä.
Päivän Sana
Muut Etsivät