United States or Colombia ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Ei", sanoo Tristan, "sadun helkkyvä muuri on jo murtunut, emmekä olekaan lumotarhan asujamia. Mutta kerran, armas, kerran me vielä yhdessä lähdemme Autuaitten Maahan, josta ei kukaan ole palannut.
Häntä ei enää yhtään kainostuttanut, vaikka nuorukainen katsoi aivan suoraan. Hän tunsi sitä salaista riemua, mitä ihminen tuntee astuessaan arkimaailman rajojen yli sadun ja seikkailun maailmaan, jossa kaikki on luvallista ja pyhää ja jossa se tunne, että heitä on kaksi omia salatuita teitään kulkemassa, on kuin puhdistava ja yhteensulattava tuli. Nuorukainen ui nopeasti tyttöä kohti.
Ja me tahdomme sen pitää vain itseämme varten, äiti, aivan niinkuin sadun pyhästä Genovevasta tai sadun pikku merenneidosta!... Vai mitä, äiti?" "Niin, kultunen, vain itseämme varten..." Ester silitti hänen tukkaansa ja hymyili kyynelten lomasta; nuo molemmat sadut olivat "salaisuutena" heidän kesken, ei kukaan muu saanut niitä kuulla eikä tietää, että ne olivat olemassa.
Tunnen asemani hieman samanlaiseksi kuin se sadun pikku poika, jota isänsä vei metsään kuolemaan ja joka taskustaan heitteli kiviä ja kivien loppuessa leivänpalasia jälkeensä, osatakseen niitä myöten takaisin ihmisten ilmoille. Kulemme leveätä siltaa myöten Nevan yli.
Sinä siis olet nähnyt semmoista, mitä ei elämässä voi nähdä joutumatta huumeeseen. Mutta eikö ihminen voi elää niinkuin hän aina rakastaisi? Sankarit ja pyhimykset eivät ole muuta tehneet. Todellakin, me olemme täällä liian kauan odottaneet, niinkuin sadun sokeat, jotka lähtivät pitkälle matkalle, saadakseen kuulla Jumalaansa.
Se häijynilkisen sulon ja voitonriemun muoto, jossa, kumma kyllä, kuitenkin ilmestyi jotakin naisellista ja viehättävää ja jolla hän nojausi taaksepäin penkillään meidän välillämme ja katseli minua, olisi sopinut jollekulle sadun julmalle prinsessalle.
Yhtä hyvin kuin se on minun hyllylläni pölyyntymässä, voi se olla teidän hyllyllännekin ja jos tahtoisitte ottaa sen minulta muistiksi, rippilahjaksi voisitte sitä kutsua, niin olisi se minulle hyvin mieluista. Mutta sanokaa minulle oletteko lukeneet Orvarodd'in sadun tahi Ingeman'in romaanin?" "En ole, mutta onko teillä sellaisia kirjoja?"
Ympäristön asukkaat sepittivät sadun, että saarella kummitteli, että siellä asui kuninkaan murhaajatar ja tuhansittain kertomuksia toinen toistaan kummallisempia kuului hänestä. Mutta kahden vuoden kuluttua oli taas saarella hiljaista: levoton henki oli laulanut laulunsa, kannel oli vaiennut, keruupipää vaan sen rungolla hymyili niin kuin ennenkin.
Siinä oli hyvin puhelias emäntä, joka tiesi kertoa kaikenlaista niistä monista matkamiehistä, jotka tästä kesänsä talvensa kulkevat Venäjälle ja sieltä takaisin. Niiden joukossa oli monta tuttua miestä, jotka olivat käyneet talossa sadun- ja runonkeräysmatkoillaan. Mutta kaikista merkillisin oli eräs matkue, joka joku aika sitten oli kulkenut Petroskoin kuvernöörin kanssa.
Minä luulen, että minulle siitä alkoi rakentua kuva ihmisestä, jossa en tahtoisi olevan mitään pahaa, mitä minussa ja muissa. Kai olin jo silloin nähnyt semmoistakin, mikä oli, niinkuin olin päätellyt, ettei pitäisi olla. Oli ihmeen hyvä ollakseni sadun pyhimystä ajatellessani.