Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. syyskuuta 2025
"Pitäkäähän minusta sentään", sanoi Mari ja syleili emäntää takaisin. Samassa aukeni ovi ja Severin astui sisälle. "Mitä te täällä toinen toisianne mittelette?" kysyi hän nauraen. "Sinä, Mari, olet liian suikea, kestämään äitini rinnalla, senhän jo näkee kaukaakin, ettei siinä mittelemistä kaipaa." "Vieras silmä näkee, jota ei oma silmä näe," lausui hänen äitinsä.
Hovimestari Åberg, keittiömestari Björck, hovileipuri Kammecker, hoviviinuri Laurent ja pääkokit Severin ja Arelius palvelijoineen olivat saapuneet jo aamupäivällä kuninkaan keittokalujen kanssa ja herättivät tärkeäntähdellisillä hankkeillaan koko kaupungin huomion.
Severin ei koko aikana, kun hän jutteli, rohjennut katsoa Maria kohden; vaan nyt hän vilkasemalla rohkeni. Marin katsanto oli surullinen, eikä hän alussa lausunut mitään. Vaan hetken aikaa oltuansa ääneti, sanoi hän: "Se oli ikävä tapaus, ja se todistaa, ettei sinua ole määrätty kilpa-ajajaksi."
Sillä Mari oli sanonut miltei viimeisen sanan asiassa. Sentähden tuli tuo äkkinäinen pimeys ikäänkuin kutsuttuna, ja Mari tahtoi sanoa ystävälliset jäähyväiset Severille, vaikka heidän olikin eriäminen ehkä ijäksi päiväksi. "Mutta mikä valo tuo on?" sanoi yhtäkkiä Severin, näyttäen luoteista ilmaa kohden. Se tuli ikäänkuin avuksi hänelle, ettei tuota viimeistä sanaa vielä lausuttaisi.
Hän tahtoi kätkeä nuorukaisen kuvan sydämeensä ja säilyttää sitä siellä, käyköön kuinka hyvänsä. Nämät surun suloiset ajatukset tuottivat kyyneleet hänen silmiinsä, ja niissä ajatuksissa hän viimein nukkui. Muuten ei Marin ja Severin tuttavuus ollut vasta tämän päivän synnyttämä. Sitä oli kestänyt lapsuudesta.
Hän oli toivonut saavansa rahat takaisin kahdenkertaisesti. Mutta ne olivat menneet. Se ei häntä niin suuresti rasittanut kuin se häpiä että hän, Severin, joka oli ylöspäin pyrkivä mies, oli vaipunut alemmaksi. Kuinka hän enää kehtaisi näkyä kunniallisten kuntalaisten keskuudessa, joka niin syvään oli langennut.
"Emme arvon, paitsi Ivar, jonka päähän lienee mikä lennähtänyt, että hän niihin meni?" "Entäs Severin?" "Me vietimme iltaamme rannalla pakisten niitä, näitä. Mutta nytpä lienee vielä kolmatta tekeillä. Taivaalla näkyi kummallinen kajastus tuolla länsi ilmalla, olleeko tulipalo jossain. Pelkään ettei olisi meillä, vaan minun mielestäni antaa Puolamäki kuitenkin melkoisesti etelämpään."
Oli iltapuoli, niinkuin sanoimme, sillä vuoden ajalla, jona päivät alkavat tulla hyvin pitkiksi ja yöt hyvin lyhykäisiksi. Aurinko oli jo laskun puolella. Ilmassa liikkui hienoa savua, jota päivän vieno tuuli ei ollut saanunna hajoamaan. Se tuli talon kytömaasta, jota Severin oli palkkamiestensä kanssa polttelemassa ja josta hän ei vieläkään ollut palannunna.
"Sairas kyllä minä olen," vastasi Severin, alhaisella äänellä ja alkoi hevostansa riisua. Mari näki ettei tässä ollut siaa kysymyksille ja tutkimuksille. Hän rupesi sen vuoksi auttamaan Severiniä hevosen riisumisessa ja lausui vain: "Mene sisälle, kyllä minä tämän hoidan." Severin totteli ikäänkuin käskyä.
Sillä hän olisi suonut miehellensä kaikkia mahdollisia huvituksia, koska Severin, paitsi muuta, oli kaikin tavoin kelpo talon mies. Mutta hän kamoksui kilpa-ajoja. Niissä oli hänen mielestänsä jotain rajua uhkapelin muotoista, jota hän ei itsekään saanut ajatuksissaan oikein selville.
Päivän Sana
Muut Etsivät