Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. lokakuuta 2025
Lempi "Ylämaan-Meeriin" oli Robert Burnsin syvin tunne, ja häntä runoilija muistaa elämänsä loppuun saakka. Tytön traagillinen kuolema jätti runoilijan mieleen kaipuun, joka yhä uudestaan puhkeaa ilmi mitä ihanimmin sävelin. Vielä niin myöhään kuin v. 1792 hän on Meerille omistanut erään kauneimpia laulujaan.
Vain meille sävelin soi laakso salaa! Kuin kadotettu laps oon Jumalan; hänestä luovuin, olin maailman. Mua kotiin kutsui silloin Isä parhain; kun saavun, syttyy tulet tähtitarhain, hän löydetylle pidot valmistaa, laps lahjat parhaimmat nyt hältä saa. Ma vannon valan, että tästä asti vain valon leirin vuoksi taistelen. Runoilee elämämme voittoisasti rakkauden korkeen veisun iäisen.
Vai ilmoitatte, kellot, sävelin Ens juhlaa pääsiäisen tulevaksi? Te köörit, veisaattenko virttä suloisaa Jok' enkel-suusta, varjotess' yön Golgathaa, Soi uuden liiton solminnaksi? VAIMOJEN K
Olinko vain se itsestäin, min viimeks loit, Rakkaus, sa taivaan vallitsija? Sa tiedät sen, mi valollas mun nostit. Kun nyt tuo kehä, joka ikuisesti sua ikävöi, mun kiinti huomioni sävelin, joita sinä jaat ja suistat, niin paljon palavaa näin kantta taivaan tulesta Auringon, ett' eivät sade ja virrat järveä niin laajaa laita.
Näät köyhänä ja paastoten sa tulit kedolle, kylvääksesi taimen hyvän, mi muinen oli viinipuu, nyt piikki.» Kun tämä päättyi, kaikki kaaret Hovin tuon pyhän kaikui 'Kiittäkäämme Luojaa' sävelin, soivin siellä korkeudessa.
Tuuli oli tyyntynyt ja päivä oli vaipumassa ja kaste laskihe nurmelle. Senkin tähden se rakkaus oli niin kaunista, sillä lepoon vaipui luonto, taivas ja maa oli sopusoinnussa, ja rakkaushan on sopusointu. Se helähtelee syrjäiselle kuulumattomin sävelin, mutta sen äänetön kaiku siroittaa sivuilleenkin tyyneyttä ja sopua.
Hän katseli virran välkkyvää vettä ja sen kauniita kalliorantoja. Tuuli huminoi hänelle, ja koski kuohui. Luonto säesti sulavin sävelin hänen haaveilujansa. Tämän rakkaan kodin helmassa, tässä kosken partaalla koivun alla hän istui, ja tuossa, tuota kapeaa metsäpolkua tulisi hän, tuo valkolakkinen, kookas nuorukainen.
Täytyi olla joku salainen sälö, joku vika malmissa, koska ei soinut ehein sävelin sieluni kirkonkello. Tiesinhän minä sen olevan siellä, erään hiuksenhienon, tuskin huomattavan halkeaman kulkevan läpi nuoruuteni ja miehuuteni. Se ei ollut mikään tavallinen tunteiden, vaistojen tai vakaumuksien ristiriita.
Kun pesä oli valmis, vaikeni lintujen laulu, ja äänetönnä onnestaan hauteli emo lämpimin rinnoin ilojensa hedelmiä, ja toverinsa kattoi hänelle lempensä osoitteeksi kukkuran pöydän. Ja heidän onnensa oli niin suuri, ettei ollut sävelin soitettavissa. Mutta pesä särkyi, ja maahan putosivat hentoiset munat ja kivihin murskautuivat. Mutta ei istunut emo oksalle itkemään eikä vaurioitansa valittamaan.
Enkä voinut taaskaan ottaa monta askelta, ennen kuin eräs suuri, tummansininen kukka kiinnitti huomiotani sävelin, jotka olin kuullut joskus, ja unikuvin, jotka eivät olleet aivan outoja minulle. Varmaan oli jotakin samantapaista joskus kauan sitten, jossakin entisessä elämässäni, heijastunut myöskin oman henkeni kuvastimessa. Pysähdyin viehättyneenä kuuntelemaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät