United States or Iran ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta tavatessamme jonkun äidin, joka tuskin alastomuuttaan voi peittää, kantamassa rintalastaan selässään ja kaksi kolmi puolialastonta lasta ryysyisen isänsä kanssa kämpivän hänen perässään, tavatessamme nämä raukat majain ympäristöllä tallustelemassa, teiden vierillä istumassa tahi polkuteitä maataloihin rientämässä, eli, vielä varmemmin nähdessämme sivuitsemme kiiruhtavan vanhemman miehen kulossa kulkevan ja tajutonna edessämme töllistävän tiedämme silloin tavanneemme maamiehen, köyhän, apua tarvitsevaisevan perheenisän.
Urhoolliset upseerit vihollisen puolella tuskin uskoivat silmiään, nähdessään tämän vähäisen, ryysyisen, menehtyneen joukon, joka kokonaisen kuukauden päivät oli puolustanut Kajaanin linnaa ja jossa oli kolme ukkoa, naista ja lasta yhtä sotakykyistä miestä kohden. Kenraali Tshekinin suuttumus oli ääretön.
Ensiksikin hän tiesi ettei hän voinut saada minulta enempää rahaa; sitten maksoivat housut näillä seuduin ainoastaan muutaman pennyn ja lopuksi hän kantoi vastoin lakia puukkoa, joka oikeastaan olikin tikari. Noin puolen tuntia käveltyäni tapasin kookkaan, ryysyisen miehen, joka kulki jotenkin nopeasti, mutta kopeloi sauvalla eteensäpäin.
Tämän jälkeen en enää nähnyt kenraali Armfeltia koko pitkällisen ja hävittävän sodan aikana. Tehtyään miehekästä vastarintaa Pälkäneellä, Tammerkoskella ja Isossakyrössä sai hän harventuneen, ryysyisen ja nälkäisen sotajoukkonsa kanssa peräytyä yhä kauemmas Pohjolan yöhön ja lumiin sekä loppujen lopuksi kestää viimeisten Suomen miesten kanssa kaikkia kuoleman kauhuja Norjan tuntureilla.
Monta penikulmaa maantietä avautui silloin henkeni silmän eteen ja pyrkivän eteenpäin näin tällä tiellä ryysyisen, matkasta väsyneen pojan, hyljätyn ja laiminlyödyn, joka oli omakseen nimittävä sen sydämen, joka nyt sykki minun sydäntäni vastaan. Oli melkein päivällis-aika seuraavana päivänä, kun tulimme tätini luo.
Jaakko talutti tuon itkevän, ryysyisen olennon sisälle, joka vilusta väristen kurjan näköisenä kömpi muurin penkille ja pyrski ja niiskutti aivan kärsimättömästi. Eikä Leena tuolta kurjalta mitään vastausta saanut, mistä hän oli taikka muuta, ja varsin hän tuskautui tuohon tulokkaaseen, ajatellen: niin kävi kun pelkäsinkin.
Te siis hylkäätte, ette ota vastaan maata? kysyi Nehljudof kääntyen keski-ikäisen, hymyilevän, avojalkaisen ja ryysyisen talonpojan puoleen, joka piteli erittäin jäykästi vasemmassa taivutetussa kädessään lakkirähjäänsä, aivan niinkuin sotamiehet pitelevät lakkiansa kun lakki komennetaan päästä pois.
Hän astahti kauhistuen takaperin, sillä näkymö oli muuttunut, ja nyt hän melkein koski yhtä vuodetta: alastonta, uutimetonta vuodetta, jossa ryysyisen lakanan alla käärittynä makasi jotakin, joka, vaikka se oli äänetönnä, antoi itsestänsä tiedon kammottavalla kielellä.
Siellä nyt kävin kantaen nuot kalliit pitsit! Keveä myttyni oli äkkiä käynyt raskaammaksi, kuin voi sanoa. "Leipää!" Pieni vapiseva käsi koski kappahani, vaaleat, kuihtuneet lapsenkasvot tuijottivat minuhun: "Leipää!" kuului melkein kuin kirkuna. Mitä oli minun tekemistä? likeisimmässä kadunkulmassa asui leipuri, sinne tuon pienen ryysyisen pojan vedin.
Tämän ryysyisen aatelismiehen ensimmäinen arvonimi oli kuitenkin minun mielestäni hänen paras puolustuksensa, jonka tähden mielelläni otinkin "Alhambran pojan" palvelukseeni. Me olimme nyt ahtaassa notkelmassa, jossa oli kauniita lehtoja, jyrkkä ylösnousu ja useampia mutkistelevia polkuja, joiden sivuilla oli kivi-istuimia ja suihkukaivoja.