Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
"Saattaneepa olla," sanoi ukko, "että ihmiset ennen vanhaan sodan aikoina hautasivat tavaransa maahan, eikä heillä ollut tilaisuutta niitä sieltä korjata ennen kuolematansa. Tapahtuupa joskus, että maanviljelijä löytää maasta hopearahoja ja muuta sellaista, jota ei ruoste eikä maan kosteus syö. Mutta puhe taikavalkeista ja muista senkaltaisista on taikauskoa, jolle viisas ihminen nauraa.
Ellen minä siinä haaksirikossa, jonka sittemmin kärsimme, olisi kadottanut näitä papereita, olisin minä saattanut antaa näytteitä sikarunollisuudesta; pahaksi onneksi olen kuitenkin unhottanut kaikki tyynni paitsi allaolevat rivit, jotka vielä muistan ja joissa hän seuraavalla tavalla ylistää ulkonaista olentoansa: Oi armahain! Kuin ruoste rautaa kuluttaa.
Ja joka tuossa koetuksen pätsissä kestää horjumatta sinne tai tänne, hakematta muilta turwaa ja lohdutusta kuin yksin Häneltä, hän on kalliimpi kultaa, sillä hän on seisonut koetuksen tulessa ja hänelle on tawara tallelle pantu, jota ei koi syö eikä ruoste raiskaa tawara, joka kestää ijankaikkisesti, nimittäin ijankaikkinen elämä.
"Niinmuodoin on isäsi päättänyt kihlajaisesi ensi lauvantaina pidettäväksi?" "Niin hän on määrännyt." "Ja hän tahtoo pakottaa sinua?" "Niin kumminkin sattuivat sanansa." "Voi kovia sanoja! voi hirvittävää aikomusta! Isä tahtoo uhrata lapsensa onnen tavarain edestä, jotka ruoste ja koi syövät.
Saavuitte tänne aivan parahiksi; kihloihin taivas Annan mennä soi. puristaa Annan kättä mahtipontisesti. Mun suokaa julistaa: on rakkaus paras aarteista, sitä syö ei täällä koi, ei ruoste raiskaa, eikä kaiva varas. Niin hauskaa, että toitte kaupunkiin pienoiset myötä. Vielä neljä muuta lapsosta meiltä kotiin jäi. Vai niin.
Valloista, kut hallitsevat maata, Surma yksin kruunuaan voi taata; Hänt' ei syöstä, hän ei säästää saata, Ei sen kalpaa ruoste syö. Jos sua kauhistuttaa Tuonelainen, Vietä *hetken* juhlaa, nuorukainen! Tiedä: kasvaa voi yks' hetki vainen Ikuisuuden elämää. Hetki omii taivahan ja maankin, Maan ja taivaan siinä maistaa saankin; Suurra ääretönnä, oltuaankin, Voi se jäädä muistillen.
Miten reisurattahia, Vetäjiä vikkeliä Tehä eläinten avutta? Miten ois mitäkin tehä, Jott' ois helppo hartioille? Niit' on liiaksi lukea Mielen kehnon mietintöjä, Mutta siintä sieluparka Saapi harmin haikiamman: Miks ei mulla mieli malta, Eikä mun ajassa anna Tavoitella tarpeellista, Kallista kalua saaha, Pysyväistä pyyeskellä, Mitä ei voro varasta, Eikä ruoste raiskaele? TYYTYM
Näin juhlallinen ja totinen katsantokanta on jo silloin raskas, kun tyttörukalla ensi hoidettavanaan on vain yksinkertainen ja halpa koti, saatikka sitten, kun hänen pitää huolehtia komeista huonekaluista, kun kalliit kristallit painavat hänen mieltään, kun peilit heijastavat hänen velvollisuuksiaan, ja koi ja ruoste saattavat tunkeutua huoneisiin ja kaappeihin.
Ei nyt halla haaskannunna, Eikä ruoste raiskannunna, Vaan kun kaikki kasvanunna Täysinäisnä tähkäpäänä, Antoi Herra taas apunsa, Itse ilmansa asetti, Että ihmiset ilolla Niitä kyllä niittelevät.
Piru hymyten vastasi: »Ruoste vie vain raudan ja vasken, tok' kultia lie.» Tulit liian myöhään ystäväin. Ivan harakat hyppi jo sydämessäin. Piru hymysi vaan: »Jos kullat vei, iva älysi helmiä ottanut ei.» Tulit liian myöhään ystäväin. Kävi ihanin impi jo sydämessäin. Piru silloin se kirosi kimmahtain: »Se lempo se eelleni ehtii ain!
Päivän Sana
Muut Etsivät