Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. kesäkuuta 2025
»Minä siihen aikaan kaikessa koetin saavuttaa täydellistä herrasmaisuutta», selitti Rautiainen. »Mutta se ei ollut niin helppoa muussa kuin puvussa. Minä pelkäsin joka sanaani, joka liikettäni, olin niin arka, että en uskaltanut puolustaa, minkä minä oikeaksi tiesin, en vastustaa väärää, en pienintä pilaa singahuttaa takaisin. Minä jouduin narriksi.
Hänen leveä muotonsa näytti lempeältä, ja ainoa mikä vaivasi hänessä, oli toisella poskella punainen juova, kuin vanha arpi, joka raaisti muodon. »Ensi kerran kohtasimme toisemme», alkoi Rautiainen, »kun minä olin nuori lyseolainen, te pieni tyttö. Olimme silloin koko kesäajan joka sunnuntai yhdessä, milloin metsässä, milloin järvellä, milloin missäkin, te, Juho ja minä.
Ja häneltä pääsi helpotiksen huokaus, kun Rautiainen yhtäkkiä kääntyikin Esteriin. »Neiti Esteri», hän sanoi. »Menkää studeeraamaan ylöskantoon. Yleville ja kauniille ajatuksillenne on oleva kova koetus, kun näette miten huonoja heiniä talonpojat tuovat palkaksi erinomaisesta evankeliumista.
Olen vain ihmetellyt, etteivät he vielä ole pyytäneet lantin edestä laulamaan. Kai sekin tapahtuu joskus. Ja sen teen heidän huvikseen.» Hän kumarsi ja lähti. Kun Rautiainen oli sulkenut oven, yritti Esteri hänen jälkeensä kutsuakseen hänet takaisin, mutta pysähtyi ovelle ja painoi otsansa pihtipielen terävää särmää vasten.
Rautiainen nousi. »Olisin kulkenut sanaa sanomatta ohitsenne», lausui hän, »vaan te alotitte. Olen mielissäni, jos olen saanut teidät vakuutetuksi, että teidän ei tarvitse vähintäkään peljätä, jos toiste sattuu vastaanne maantiellä 'vapaaherra', joksi minua sanotaan. Neitoset täällä nauraa tirskuttavat vasten naamaani, kun kohotan heille hattuani.
Sinä olet minun suuri lapseni, se on nyt ja aina tärkeintä kaikista, ja minä vaadin tottelevaisuutta nyt.» »Anna minulle kätesi», sanoi Esteri. »Sinä olet minun isäni, äitini, veljeni, ystäväni. Minä en kaipaa koskaan ketään, kun sinä olet lähellä. Enkä pelkää mitään. Miten olimme ennen niin outoja?» »Hyvä ystävä». sanoi Rautiainen pyytävästi. »Yksi lause vain enää.
Ja kun ovikello oli soinut, jota juuri oli odottanut, oli hän vavahtanut ja kuin kysynyt itseltään: Missä minä olen? Hän oli paennut kammariinsa ja sieltä kuunnellut, kun tulija kysyi: Mitäs kuuluu? Mutta kun Rautiainen oli tullut kammariin ja puristanut hänen kättään lujalla kourallaan, oli tuntunut turvalliselta ja oli haluttanut ojentaa hänelle molemmat kätensä.
Esteri katsoi pitkään Rautiaista aivan kuin olisi kysynyt: Ensi kerranko kättelemme eläissämme. Hän punastui. Istuessaan Rautiaisen kammarissa siellä maalla Rautiaisen puuhautuessa kaupunkiin oli hän pelolla odottanut Rautiaisen hyväilyjä jäähyväishetkellä ja ollut sitten hyvillään, kun Rautiainen oli unohuttanut edes sanoa hyvästiä.
KANTTORI. Ei ollut nimeä, vaan oli niin hassusti sanottu periaatteenmiehestä kauppaneuvoksen härän edessä. POMMERI. Vai niin. Mutta Rautiaisesta ei ollut mitään? KANTTORI. Oli häneenkin sopivaa. PORMESTARI. Mutta Rautiainen puolusti Hurmerintaa. POMMERI. Tuota minä esitän, että johtokunta päättäisi KANTTORI. Mutta voidaanko mitään päättää, ennenkuin tiedetään mitä kauppaneuvos sanoo?
Eikä hän voinut enää jatkaa, vaan ojensi ilmoituskirjeensä Rautiaiselle ja nojaten lynkäpäisillään polviaan vasten peitti kasvonsa nenäliinaan itkien äänettömästi. Rautiainen luettuaan ilmoituksen pisti sen takaisin kuoreen ja istui ääneti. Esteri yhtäkkiä kohotti katseensa häneen ja kysyi: »Oletko väärin ymmärtänyt?»
Päivän Sana
Muut Etsivät