Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. kesäkuuta 2025
Kun Eemeli Rautiainen katseli kelloaan omituisella tavallaan, ojentaen sen kätensä yltämälle, oli se merkki että mies oli muuttanut luontoaan. Niitä hänessä oli kaksi aivan erilaista. Selvillään hän oli kuin isänsä hutikassa: sävyisä ja hellämielinen, että usein joutui pilan esineeksi. Mutta maistettuaan hän oli äitiinsä, joka oli järkevä, kylmä, lyhytsanainen ja häikäilemättömän suorasuinen.
Hänellä on kaunis leuka ja kaunis hiusmarto niin kuin sinulla ja kirkkaanvalkoiset, puhtaat ohimot, eikö niin?» Rautiainen tuli peräkammariin. »Kultaseni, eihän pikkuraukasta vielä tiedä kenen hänellä on mikin. Ja sinun täytyy olla nyt ääneti. Meidän on toteltava lääkäriä. Lupaa nyt minulle, että olet tottelevainen sillä aikaa kuin minä olen poissa.» »Vaan enkö minä saa häntä nähdä?
Ja silmänvoiteesta kiitän kirjoitusta »Kauppaneuvoksen härkä», jonka te tahdotte lukea herra Hurmerinnalle synniksi. POMMERI. Rautiainen toivoo valtiopäiville! RAUTIAINEN. Minä panen vastalauseeni tätä johtokunnan kokousta vastaan. Tämä on laiton, sillä tätä ei ole kutsuttu kokoon säännöissä määrätyllä tavalla. Ja minä nyt poistun.
Koira syöksyi kuormaltaan ja ryntäsi haukkumaan käsillään huitovaa ja yksinään puhelevaa kaupungin herraa. Holma kääntyi päin: »Minä vannon!» Koira pyrki ihan kiinni käymään. Holma sanoi sille: »Ja se tapahtuu tänään!» Esteri hapuili ulos pimeässä eteisessä, isän kirje rutistettuna taskussa, itku kurkussa. Rautiainen oli kertonut forstmestarin syntymäpäivänä olevan suuret pidot.
Esteri katsoa tuijotti punaista juovaa Rautiaisen poskessa, jonka nyt huomasi olevan ruoskanjäljen eilisestä. »Eilen kun kohtasimme taas», jatkoi Rautiainen, »niin sanoitte minua raukaksi, kun olin ryöminyt nimismiestä syrjään». Naurahtaen lisäsi hän: »Minä olin luullut itseäni filosofiksi, mutta minä innostuin innostuin liiaksi.» Hän oli hetken aikaa ääneti. »Innostuin teidän puolestanne.
»Aiotko lähteä?» huudahti Esteri, kun Rautiainen kumarsi. »Minä olen jo puhunut liikaakin. Tunnen, että kuta enemmän puhun, sitä enemmän järkeni sekautuu. Minun sydämenrauhani vuoksi olisi ollut viisainta ja parasta että olisimme äsken, niinkuin sinä esitit, eronneet vain kumartaen toisillemme.» Hän ojensi kätensä Esterille sanoen: »Voimme kuitenkin nyt kätellä. Ensi kerran eläessämme.»
Nauraa niin, ettei hän koskaan ennen ole niin nauranut. Esteri nousi äkkiä seisomaan kalmankalpeana muistamatta ompeluksiaan, jotka hänen helmastaan putosivat lattialle. Se ei ollutkaan Rautiaisen ääni! Eikähän nyt vielä ollutkaan se aika. Miina toi nimikortin: Pormestari Alfred Levon! »Sanokaa», käski Esteri Miinaa, »että herra Rautiainen on tavattavissa puolen tunnin päästä».
»Ihme», sanoi neiti Smarin Rautiaiselle, »etten minä jo ennen nimistä muistanut». Rautiainen selitti, että hänellä kouluaikana oli käypänä nimenä »insinööri». Sen hän oli saanut siitä, että hän yhteen aikaan oli rakennellut kaikenlaisia koneita salaisuudessa miettien ikiliikkujaa.
»Sinä Esteri näytät olevan hyvin väsynyt», sanoi hän, »sen näen, kuulen ja osaan arvatakin». Jumala siunatkoon tuota miestä! ajatteli neiti Smarin, joka juuri oli istunut nieleksien vuoroon itkun, vuoroon vihastuksen puuskia. »Minä todellakin lainasin sinulle nimeni», alkoi Rautiainen. »Siitä yritin sinulle äsken selittämään, vaan sinä ehätit väliin.»
Sanomalehdestä huomasin, että hän oli jossakin juhlantapaisessa juhlapuhujana», sanoi Rautiainen ja aivan kuin luonnollisinta asiaa ainakin kysyi hän Esteriltä: »Tietysti tapasitte toisianne?» »Tapasimme», vastasi Esteri. Neiti Smarin nousi ja yritti lähtemään, vaan Esteri pidätti ja sanoi Rautiaiselle, että he voivat aivan vapaasti puhella tädin läsnäollessa.
Päivän Sana
Muut Etsivät