United States or Tanzania ? Vote for the TOP Country of the Week !
Niin minä miniä raukka, Kun muutki miniä raukat, Olin pyyhyt pyyttäessä, Kana kaupateltaessa, Neito nuori naitaessa, Kulta kuihuteltaessa, Mesimarja maanittaissa, Omena otettaessa Portto pois ajettaessa, Luisku luovuteltaessa.
Luulenpa kuitenkin, sanoi kreivi, että jos nuo kurjat raukat tuolla ulkona olisivat muuta kansaa kuin mitä ovat, niin vähänpä olisi apua porttinne sulkemisesta. Onko teillä sotaväkeä ja poliisia kaupungissa? Jumala varjelkoon!
En ymmärrä, kuinka voisi elää sellaisessa ainaisessa ilmitulemisen pelossa kuin missä Korsujenkin varmaan täytyy alinomaa elää. Osannevatko nuo raukat edes pelätä. Olenko minä milloinkaan kertonut sinulle, mitä pastori sanoi meistä kerran? Helga tiesi, mitä oli tulossa, mutta antoi mielellään hänen kertoa. »Ne ovat tämän saariston aatelia nämä Söderlingit. Ne ovat sitä vanhaa pohjaa.
Kyllä kai me jommaltakummalta saamme toki lainata kortit muutamaksi tunniksi. Suostutteko tuumaan?" "Suostumme", sanoivat yhteen suuhun kaikki napittomat raukat. Ja siitä kohta hakemaan korttia.
Tuo olento liikahtikin ja kysyi oudolla äänellä: "mitä nyt?" "Herätkää ja koetetaan pyrkiä johonkin taloon, muutoin on tämä yö viimeinen meille jokaiselle", lausui Iska. Sillä välin heräsivät toisetkin ja isompi pojista tiedusteli: "mikä se niin kohisee?" "Se on kanavakoski", selitti Iska, "mutta ketäs te raukat olette ja mistä?"
Ja vähän etempänä seisoivat siellä kaikki Lapin pienemmät ja suuremmat eläimet pitkissä, taajoissa riveissä tuhansittain; siellä oli karhut, sudet, naalit, porot, sopulit, poronkirput, ja paljo muitakin, mutta sääsket olivat tulemasta estetyt, he raukat olivat näet paleltuneet.
Varjele vakainen Luoja Suomen suuren ruhtinaita, Kaiken kansan haltioita, Että voisit voimallansa Nämät seikat selvitellä, Päästeä Savon sanoille, Sitehistä Suomen kielen, Että soisi Suomen kieli Kaupungissa kulkiessa; Että me poloiset poiat, Kurjat raukat Karjalaiset Suomen saisimme sanoa, Suomen kirjat kirjoitella, Suomen oikeustuvissa, Kansselissa kaunihissa!
"No niin," jatkoi Ibrahim, "neito raukat, jylhäin vuorten herttaiset kukkaset, jotka olen tahtonut ihaniin puutarhoihin siirtää, seuratkaa minua!" Koko neitoparven seuraamana kiiruhti Ibrahim kannelle. "Katsokaa tuonne! Tiedättekö mikä tuo laiva on? Katsokaa, kuinka likelle se jo on päässyt!
Nämä raukat syntyivät kolme päivää jälkeen isänsä kuolon, äiti ei elänyt päivääkään. Minä asuin mieheni kanssa siihen aikaan maalla, jossa pidimme taloa. Heidän isänsä oli yksinäinen talonpoika ja eli metsätyöllä. Vahingossa kaatui puu hänen päälleen ja osui vyötäisten kohdalle, likistäen sisukset pahanpäiväisesti.
Ja oliko ihme, jos lapsi raukat ottivat, nälkä heillä varmaan lienee ollut. Nytkään ei näkynyt tuontaivaallista päivällishommaa, hänellä siihen sijaan hyvä keitto tulella. Hän päätti itsekseen tuoda pienen vadillisen pojille, jos suinkin vaan riitti, ja miksei sitä riittänyt, söi itse vähän niukemmin. »Kyllä se on, tuo köyhän elämä», puhkesi Lopo puheesen, »kyllä se on sitä viimeistä.