Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. lokakuuta 2025
Mutta mitäs nykyajan naiset! Ne tietysti vain laskevat vuosia, milloin pääsevät rouviksi. Uskollista, uhraavaa, odottavaa rakkautta ei enää ole olemassa, sitten kun kimnaasi muuttui lyseoksi. Sen sai Antti kokeakin, kun hän rakastui kaupungin kauneimpaan tyttöön, joka usein kävi sisarien luona.
Kretassa Minos-kuninkaan tytär Ariadne rakastui sankariin ja antoi hänelle salaa lankakerän, neuvoen Teseuta sitomaan labyrintin suulle langan pään ja sitte kävellessään vähitellen purkamaan kerää, että osaisi lankaa myöten jälleen ulos eksyttävistä sokkeloista. Siten hän, tapettuaan härjän, pelastui, ja silloin myös Minos luopui vaatimasta veroa.
Hän huomasi, hän tunsi sormenpäissään nyt vasta ensi kerran rahan arvon ja sen mukaan seuraavan vallanhekkuman, jota hän ei tahtonut käyttää eikä nauttia ennenaikojaan, vaan sitten kerralla, sitten muutamissa vuosissa, yht'aikaa onnensa ja lempensä ylimmän autuuden kanssa... Mitä enemmän hän rikastui, sitä enemmän hän rakastui rahoihinsa.
"Mies parka!" sanoi hän itsekseen sääliväisesti; "kuinka luonnollista se oli että hän rakastui Haltiattareen! mutta kaikeksi onneksi hän on niin nuori, ja niin filosoofinen, että se on ainoastaan yksi niitä koetuksia, joita minä olen kokenut vähintään kymmenen kertaa vuodessa ja joiden tekemistä haavoista ei mitään arpia jää."
"Tuossa vielä johtuu mieleeni", sanoi emäntä, "Hannan historia, sen olen kuullut Hanna-vainaan omasta suusta, kun hän vielä eli, vaikk'en siitä ole sulle puhunut, kun Hanna tahtoi ettei kukaan tarvitse tietää hänen elämänsä vaiheista. Se on kuten kerroit, niin että Hanna oli seuranaisena eversti T:n perheessä ja että Torsten rakastui Hannaan ja tahtoi naida hänen.
Ihmiset, joita ensin osui tulemaan heitä vastaan, välttivät jo ajoissa toiselle puolelle katua ja joka ei välttänyt luuli että tyttö oli humalassa kuin ei kyennyt omin voimin kävelemään. Syrjäkadulle tultua ei ollut enää toivon kipenääkään..." "Ja sitte me tapasimme toisemme usein, ja sitte Hanna rakastui minuun. Minä lakkasin hutiloimasta... Nyt tiedät mitä ei kukaan muut, paitsi he, tiedä.
Mutta ennenkuin hän oli ehtinyt poistua neiti Vestlundin vihasilta torjumisilta, hän oli yhtäkkiä nähnyt tämän kasvoissa sen, mihin hän sitten rakastui, ja silloin hän samassa heitti kujeet. Näkikö neiti Vestlund myöskin hänen kasvoissaan jotakin, sitä neiti Vestlund ei kyllä mitenkään osoittanut.
Ja niin tuli hän näille seuduille vanhempiensa luona käymään joulun-aikana ja rakastui minuun; ja minun isäni, joka oli ollut Squire Travers'in isännöitsijä, oli juuri kuollut ja jättänyt jälkeensä vähän rahaa minulle.
Isä oli ollut hyvin vapaamielinen uskonnollisissa mielipiteissään. Hän oli köyhtyneen, maalaisen aatelisperheen lapsi ja oli ylioppilaana ollessaan ottanut iloista osaa toverielämään, oli ollut kuuluisa tenori laulukunnassa, lukenut maisteriarvoa varten, aikalailla velkaantunut, kuten kaikki muutkin toverit, ja vasta ihan loppuaikoina yhtäkkiä kääntynyt sisäänpäin. Hänen huolettomat ilopäivänsä olivat nimittäin päättyneet siihen, että hän aivan mielettömiin asti rakastui ylhäiseen, vapaudessa kasvatettuun pääkaupunkilaisneitiin, joka kaikkien suureksi ihmeeksi nyt otti osaa sulhasensa kääntymiseen. He olivat molemmat saaneet jonkinlaisen "herätyksen", kuten silloin sanottiin. Ja ennen niin iloinen tenori erosi nyt yhtäkkiä kaikista laulukunnista ja tovereista ja kummastutti maailman uutisella, että rupeaa papiksi. Nuori morsian puolestaan vielä suuremmaksi kummastukseksi ihmisille, oli valmis ikuisiksi jättämään kaikki kaupungin huvit ja vaihtamaan ne hiljaiseen, vaatimattomaan ja hänelle ihan vieraaseen maalaiselämään. Sukulaisten varoitukset eivät auttaneet mitään. Rakastuneet kuvailivat vaan kuinka heidän pappilansa piipusta, luminietosten keskeltä, tyynenä talvisaamuna kerran nousee punertava savupatsas. Ja kaikki oli päätetty, voima vaikeuksia vastaan taattu. Tosin, heidän sitten päästyä vihdoin oman pappilan katon alle, oli huolia, velkasuruja ja todellista puutetta vielä niin paljon, että, talvipyryjen hetkeksi vaijettua ja tuulten tauottua, jos savu pappilan piipusta olisikin joskus patsaana punertanut, eivät he sitä olisi tulleet edes huomanneeksi. Mutta heidän elämänsä vuosien ja vuosikymmenien kuluessa tämän pappilan kotoisissa suojissa oli sitten lasten hoidosta ja niistä luonnollisista, yhä enenevistä iloista, joihin he alussa olivat tunteneet itsensä ikäänkuin pakoitetuiksi tyytymään, löytänyt vähitellen hiljaisen rauhan. Ja sitä olisi todella paraiten sopinut verrata juuri tuommoiseen tammikuun päivänpaisteisessa pakkasessa punertavaan, sinistä taivaanlakea kohden liikkuvaan savupatsaaseen. Heidän välillänsä oli aina ollut jotain sanatonta ymmärrystä, josta eivät lapset täysikäisiksi tultuaankaan päässeet oikein perille. Siinä ei ollut uskonnollisuudella tekemistä.
Se oli epä-aikainen uutteruus ja sopimaton puheliaisuus, joka oli syynä korpin onnettomuuteen. Tämmöistä tietää tästä tarina: Koko Haimonian maassa ei ollut yhtään kauniimpata impeä, kuin Koronis Larissan kaupungista. Tämän erinomaisen kauneuden näki päivän jumala, Apolloni, joka loistavissa vaunuissaan kulki taivaankantta, jaellen valoa ja lämmintä maan lapsille ja rakastui häneen.
Päivän Sana
Muut Etsivät