Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. toukokuuta 2025
Päästyäni siis vihdoinkin katon reunalle ja kurkistettuani räystään yli näin allani hevosen ääriviivojen häämöttävän. Tartuin nyt muskettiani toisella kädellä perästä ja ojensin sen alaspäin, töytäten pistimenkärjellä hevosen selkää kohti. Hevonen karkasi ensin korskahtaen pystyyn ja laukkasi seinän luota pois.
Hän lähti. Ja ensin soitti hän itsensä terveeksi; sitte tuntui hänestä soitto kelvottomalta; silloin hän virkisti itseänsä ryypyllä ja sitte toisella, ja ei aikaakaan, niin oli hän jo joutunut vanhan juoppouden valtaan. Silloin tuli katumus, hän viskasi viulun selkäänsä ja vetäytyi kotiinsa Karin luo, niinkuin varpusenpoika räystään suojaan raju-ilman alta.
Auringolle ja etelän lämpimälle ei ole mikään mahdotonta, hymähti hän. Paikka oli yhtä harvinainen kuin sen asukaskin. Asumus oli yksi ainoa huone, muurattu rosoisista kivistä, katto ohkaisista liuskoista. Ovi ja ikkuna antoivat etelään päin. Leveän räystään alla oli istuin. Edustalla oli puutarha ja joitakin istutuksia.
Te luona kirkkaan puron siellä, mi soluu lilja-uomassaan, majamme pienen näitte tiellä: Miks kotilaaksost' ette kerrokaan? »Tuon räystään alla joku teistä lie kuorestaankin lähtenyt; hän äiti raukan kyyneleistä vois murhein haastaa mulle nyt. Surevan kuulemaan saa kaipuu mun askeleitain ainiaan: hän vihjoo, pettyy, itkuun vaipuu! Miks äidin lemmest' ette kerrokaan? »Lie naimisissa sisko nuori?
Oli tupa lähellä. Siellä jo nukuttiin. Sen räystään varassa oli sukset. Otin ne ja panin ne maahan. Lylyn puu helähti pakkasessa kuin kantelen lauta sitä seinältä laskettaessa. Riennän asemalle ja juoksen jo liikkeellä olevaan junaan.
Mutta poikajoukossa jännitys loppuu siihen, mihin Pekan kiipeäminenkin: räystään alle. Siellä oli Paljas-Pekka ennenkin käynyt, niin että se ei ollut mitään uutta, ja pojat ratkesivat nauraa hohottamaan ja rupesivat ivailemaan. Paljas-Pekka oli erehtynyt: hän oli leikillään kehunut, vaan toiset olivatkin ottaneet todeksi. Ja niin hän oli ajattelemattomasti pannut arvonsa ja kunniansa alttiiksi.
Hän oli ainoa, joka kävi maneesin, kaupungin laidassa olevan vanhan aution sotilaskasarmin katolla, jonne ei ollut tikapuita, ja jonka sudenkaulalle salvetut nurkat olivat laudoitetut. Parhaimmat kyllä kiipesivät räystään alle asti, vaan siinä nurkkauksen ulkoneva hattulaudoitus pani eteen voittamattoman esteen.
Se oli verkko- ja kala-aitta, orsilla uusia käyttämättömiä pyydyksiä ja seinämillä suolakalanelikoita. Räystään alla pitkäin puunaulain päällä lepäsi ongenvapoja ja airoja ja riippui nuorissaan lauduksia ja kohoja, kaikki erinomaisessa kunnossa ja järjestyksessä, niinkuin konsanaan vanhalla kokeneella kalamiehellä kuka hän sitten lieneekään.
Mutta tännepäs ne nekin tulevat, sukupolvi toisensa perästä. Ne saavat täältä rähjäisen räystään alta, kivirauniosta, jotain, joka tuo heidät tänne uudelleen ja aina uudelleen. Ei se ole aina emo, joka heidät tuo, se on paikka, joka vetää. Ei ole minulla, niinkuin heillä sukuni loppuu minuun. Mutta ehkä on muita, jotka tulevat. Tyhjä pesämme ei ehkä sittenkään jää tyhjäksi.
Ja aina sitä mukaa kuin aurinko yleni, alkoivat ensiksi linnan tornien ylimmät ikkunat kullalta kimmellellä; sitten tuli alempain ikkunain vuoro, sitten räystään alla olevain pienten ikkunain, sen jälkeen kolmanteen kerrokseen kuuluvain, sen jälkeen toisen ja viimeksi ensimmäisen kerroksen ikkunain, kunnes viimein kuusi tai seitsemänsataa ruutua yhtä haavaa loisti kultaisena tulena, ja linna näytti ikäänkuin uiskentelevan aamuruskon punertavassa valovirrassa.
Päivän Sana
Muut Etsivät