Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
VERONHALTIJA Murtaa sinetit ja avaa siteet, lukee. Kohoutuu äkkiä lepoasennostaan: Mitä...? Mitä tämä...? NUORUKAINEN Kohottaa oikean kätensä ylös: Jumalain tuomio, jonka alle kansa ... painaa sinettinsä! Iskee povestaan tempaamansa tikarin kahvaa myöten veronhaltijan rintaan. Tämä vetää muutamia kertoja kiivaasti ilmaa, vaipuu hengetönnä taapäin.
Sydämenlyönnit, jotka tuntuivat puuskahtelevan aivan kurkkuun saakka, varottivat häntä: »Ole varuillasi ole varuillasi tämä on viimeinen kerta, kun hän johdattaa sinua kiusaukseen». »Viimeinen kerta!» kuului vastakaiku hänen povestaan. »Hän kuolee! Hän menehtyy ikävään ja tuskaan.» Hänestä oli kuin arpea alkaisi polttaa hänen alahuulessaan.
Rovasti veti povestaan vehreän silkkipussin, jonka silmukkojen läpi kuulti rahaa. Mallan silmä välähti. Hän ojensi laihan kätensä ja lupasi: "Minä palvelen teitä kuin ruumis sielua, sen takaan Jumalan nimessä." Taaskin ilmaantui rovastin huulille kummallinen hymy, joka piankin katosi. "Tässä on rahat", lausui hän. "Laita niin, että kohta kuulen toimistasi."
Elämän laulu, kirjan kannattava runosikermä, on tämän tyyntyneen, voitollisen tunteen ja ajatuksen hymni maailmankaikkeuden myönteisille voimille, kaiken yksilöllisen tragiikan ohitse ja yläpuolitse. Joskus voi vielä joku katkera, vihlaiseva runo, kuten Ma olen kuin siipehen ammuttu lintu tai Onneton hänen pakahtuvasta povestaan singahtaa.
Mutta jotain minun täytyy saada, en minä voi ilman elää», sanoi hän kiihkeästi. »Katsoppas!» Hän veti povestaan sinisestä silkistä tehdyn pienen kotelon, joka riippui hänen kaulassaan punaisessa silkkinauhassa punaisine nauharuusukkeineen. »Se ulottuu juuri sille kohdalle katsoppas!» »Kuinka kaunis!» huudahti Olavi kuin hädästä pelastunut, ottaen kotelon käteensä. »Ja sinä tahdot siihen jotakin?»
Hyviä töitä ei Jumala jätä palkitsematta ... ja Hän on nähnyt sinun avusi ja urhollisuutesi, alttiiksiantavaisuutesi minua sekä velvollisuuttasi kohtaan, ja hän nyt minun kauttani sinun näin palkitsee. Ota kaikki mitä tarjoon ... jos vielä palajat Suomenmaahan, lisäsi hän, vetäen povestaan paperikäärön ... ett'ei morsiammesi tarvitse sinusta erota köyhyytesi tähden.
Tohtori, joka jo oli kuninkaan taudin oireita tiedustelut, tutki nyt kauan aikaa ja suurella tarkkuudella sairaan valtasuonta, jolloin ymparilläseisojat olivat ääneti, hartaassa odotuksessa. Viisas täytti sitten pikarin lähdevedellä ja pisti siihen sen pienen punaisen kukkaron, jonka hän, samoin kuin ennen, otti povestaan.
Täydellisen, maailmoita-syleilevän aisti-ilon armaat höyhensaaret oli Liisa hänelle lahjoittanut. Hänelle, kuivien käsitteiden ja sittemmin karun käytännön miehelle, joka ei ikinä ollut voinut ymmärtää, että ihmiset voisivat kuolla rakkaudesta. Mutta Liisa ei ollut voinut pyyhkiä kuolemanpelkoa hänen povestaan.
Irti oli raiskaajan reestä reutoutunut ja kuohuun kurja heittäytynyt. Siellä on Annikki ja kostoa sinulle, Panu, kosken kurkulla huutaa. Lieneekö ollut Annikki? Kenen lienee tämä päähine? ja Jorma veti kirjaillun hunnun povestaan. Katajaan oli tarttunut, siitä sen löysin. Annikin hunnuksi se tunnettiin. Kun lienee ollut Annikki, niin olkoon!
Mutta kun Kalenius tuli jälkeen puolisen, otti Stenfors hänet vastaan kuin enkelin. Kaleniushan oli asianymmärtäjä, jolle saattoi purkaa virkatehtäväinsä yliluonnollisen paljouden ja raskaat vaivat. Ystävä tiesi hyvän, helpottavan keinon: »Pannaan plöröksi ja huolet hevosille.» Stenfors ensin vastusteli ja nauroi, kun toinen pullonkin povestaan pisti jonnekin nurkkaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät