United States or Côte d'Ivoire ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun sisimmässä povessaan asui tunne, joka sanoi hänen muita huonommaksi, ja sen mukaan päätti hän elääkin. Mattilaisia kohtaan asui hänessä katkera viha, sitä taloa ja sen haltijoita kartti hän jo kaukaa. "Poika häpee, kun hän tuommoiseksi on ruvennut, vaikka hyvän kasvatuksen sai," sanoivat Mattilaiset.
Kun kirjanpitäjä oli kirjoittanut kaikki muistoon, läksi Jakobsson pois. Mutta ohimennessä aukeni sattumalta sen huoneen ovi, jossa kapteeni Stålsköld istui keskustellen luutnantti von D:n kanssa. Vaikka Jakobsson ainoastansa vilkaisemalla katsahti sinne sisään, tunsi hän heti pelastajansa. Kuitenkin hän kokonaan salasi mielenliikutuksen, joka tämän näön johdosta syntyi hänen povessaan.
Enemmän aikaa kotoa pois oltua on se ilahuttavaa että tulla koto-paikoille, sillä me rakastamme niitä aina, vaikka muistot, kuin ne säilyttää povessaan, olisivat katkeratkin. Joka pensas, puu eli kivi oli minulle vanha tuttu, ja kuin minä vihdoin viimein sain nähdä sen valkoiseksi maalatun kirkon, olin minä sulasta ilosta maahan vaipumaisillani.
Mikä hänen ei antanut nukkua pitkinä, yksinäisinä öinä, mikä myrskynpuuskien tavoin ajeli verta hänen suonissaan, mikä hänet pakotti henkeään pidättäen kuulostelemaan, hengittikö toinen milloin nopeammin, milloin verkkaisemmin, saadakseen hengityksen epätasaisuudesta selville, että tyttö valvoi kuten hänkin, levottomasti kuulosteli kuten hänkin, hän himosi tämän naisen ruumista, häväistyä, pahoin pideltyä, uljasta, ihanaa ruumista... Mutta rikos oli, Luojan kiitos, vasta hiiviskellyt hänen omassa povessaan.
No ei ole hätä tämän näköinen kun aivan oinaan tavoin pukaten päästään vielä maahan kasiksi. En ole osannut aavistaakaan enkä ajatellakkaan, muuta kuin pientä puumökkiä johonkin järven niemeen, sanoi Auno ja syvä ihastus povessaan rupesi laittamaan illallista. Vai viime kerta me tässä iltaistelemme, sanoi Auno sitten illallispöydässä mietteissään.
Istui sitten uunin eteen, lisäsi puita pesään ja jäi niiden loimuamista synkkämielisenä tuijottelemaan. Mitä se oli tämä levottomuus? Mitä tämä tuskan ja kauhun tunne hänen povessaan? Kuoliko joku rakas omainen tällä hetkellä? Eihän hänellä ollut ketään niin läheistä. Uhkasiko joku vaara, joku outo, onneton elämänkohtalo häntä? Joutavia!
Oli niin täydellisesti kodikasta, he tunsivat olevansa omassa maassa! Hän poikkesi kappaleen syrjään, saadakseen nähdä vilahdukselta kanunamiehen taloa. Povessaan tunsi hän säpsähdyksen. Kas, tuossa se olikin! kaikki pienet ikkunat terhakasti merelle päin ikäänkuin pitämään silmällä... Niistä oli monasti katsottu ulos ... vaan ketä?
Ja kirkkoraadin jäsenet tunsivat povessaan ylpeyttä siitä, että saivat olla piispan joukossa. Tunsivat olevansa monta vertaa korkeammalla asteella siitä pirttikartanon puolella olevasta väestöstä mistä yhä vaan lakkaamatta kajahteli ontelosti kaikuva esiinhuutajan ääni.
Boleslavin omista huulista kihosivat veripisarat. Ajattelematta pyyhki hän niitä pois kielellään, »Mitä nyt?» Ja mitä kauemmin hän tuijotti maassa makaavaan naiseen, sitä korkeammalle kuohui tuskaisa pelko hänen mielessään, nousten aivan mielettömyyden rajoille. Hän pelkäsi, mitä oli tuleva. »Pois tästä talosta pois, pois, ennenkuin hän nousee», huusi ääni hänen povessaan.
Pian satoi vettäkin taivaan täydeltä. Kaarlo tuli läpimäräksi, mutta siitä oli hän huolimaton, sillä povessaan riehuvat tunteet estivät häntä tuntemasta kylmää väristystä ruumiissaan. Ikäänkuin unissaan näki hän ilman olevan sakean, aaltojen hurjasti vyörivän rantaan, ja salaman taivaalla leimahtelevan ... kuuli ukkosen törähdyksen ja tuulen vaikeroivan äänen puidenlatvoissa.