Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. kesäkuuta 2025
Sillä aikaa kuin nämä tapahtuivat Harmaalassa, eli Anna, Johanneksen serkku, hiljaista elämää Turussa. Anna itse oli ujon ruusun kaltainen, joka punastuneena kuuntelee kauneutensa kiitosta. Mutta Annan poskilta oli ruusun kukoistus kadonnut. Hiljaista elämää oli hän elänyt elämänsä aamusta. Elämän pahuudesta, sen myrskyistä, sen intohimosta ei Anna tietänyt mitään.
Vien ruusut hänen poskiltaan", sanoi Surutar. "Punaisethan ovat minunkin poskeni. Ota ruusut niistä, Surutar. Säästä nuoren poikani poskia!" pyysi äiti. Ja Surutar vei ruusut äidin poskilta. "Oi äiti armain kalpeat ovat poskesi. Miksi huolehdit kantajani?" kyseli punaposkinen poika. "Elä huoli siitä poikani nuori. Paina poskesi poskeeni, niin ruusut kyllä palajavat", virkkoi äiti tyynnytellen.
Ja sen sanottua katsoi hän surullisesti nuoreen neuvonantajaansa ja sanoi suoraan ja vakaasti. "Kunnioitatteko minua nyt enemmän vai ylönkatsotteko minua vähemmän?" Hän näytti niin nuoren, jopa lapsellisen näköiseltä tätä sanoessaan, että Kenelmin teki mieli isällisellä tavalla ottaa häntä syliinsä ja suudella hänen kyyneleensä poskilta.
Hurjemmaksi käy tanssi, ilma rasittaa, hiki valuu otsalta ja poskilta kenenkään sitä tuntematta; huumaus on vallannut muuten levollisimmatkin; hillitön ilo rientää tyhjentämään huvituksien kuohuvaa maljaa ennenkuin se kumoon syöstään; kärpäset purevat rohkeammin, linnut lentävät nopeammin; yltäkylläisyys valtaa luonnon ja ihmiset.
Katri makasi monta viikkoa huonona kuumetaudissa, ja kun hän viimeinkin nousi vuoteeltaan, ei hän enään ollut sama kuin ennen. Hymy oli kadonnut huulilta, ruusut lakastuneet poskilta ja silmäin katse oli niin välinpitämätöin ja toivotoin, niinkuin ei mikään maailmassa niitä enää voisi elähdyttää.
Mutta tuo heikontunut hengen suoja ei kauan jaksanut iloita hengen sisällisistä tunteista; pian katosi wieno puna poskilta, pian häwisi surullinen hymy suusta. Entinen kalpeus, entinen alakuloisuus waltasi kirjailijan ja hän rupesi taas taistelemaan sitä taisteloa, joka wiimein lewon tuopi. Jos tuo arwostelu olisi tullut paria wuotta ennemmin, niin kukaties kukaties?
Niin olivat tehneet silloin, kun muistopatsas paljastettiin, ja niin vuosisatain kuluessa, ja niin tekevät he siellä yhä vieläkin, että tuohuksien tuli sitten loistaisi kirkkaammin madonnan ja hänen lapsensa editse astuttaessa. Isänmaan petturin poskilta ei siis Pistoiassa noki pääse koskaan karisemaan eikä hänen mustan tekonsa muisto ihmisten mielestä ikinä murene.
Tämä usko, joka pyyhki kyynelet tuskallisten poskilta, oli välttämättömästi voittava; vähitellen yhdistyivät siihen vainotut ja vainoajat, siltä se tarjosi lohdutusta sille, joka vääryyttä kärsi ja antoi sille anteeksi, joka vääryyttä teki. Keisarien toimeen panemat vainot ainoastaan kartuttivat uuden uskon tunnustajia.
Sinä olet aina minulle iloa tehnyt.» Sitte hän sanoi vielä: »Tyyne, rakas lapseni, tule tänne», ja tarttuen tyttärensä käteen kiinni hän puhui: »Lapseni, te olette olleet rakkaat kasvinkumppanit, ja olkaa tästedes turvana toisillenne elämänne loppuun asti.» Hän ei enää nähnyt, että joka veripisara oli poissa Mannin poskilta, hän ei tuntenut, kuinka Tyynen käsi vapisi, vaan lausui lempeästi katsellen heitä: »Jumala teille antakoon siunauksensa!» Sitte hän sanoi jäähyväiset puolisollensa ja, nukkui kuin uneen.
Tuli kyllä yksi ja toinen nuorukainen, joka pyrki hänen suosioonsa, sillä vaikka suru ja harmi olivat poimineet kauniit ruusut poskilta, niin silmissä oli vielä tuo kirkas valo ja hiukset olivat kullan karvaiset. Mutta Kari kulki niin vakaasti ja koskemattomasti kaikkein ohitse, että hän vihdoin sai luoduksi ympärilleen sen erämaan, jonka hiljainen, puhumaton suru aina luo. Ja vuodet kuluivat.
Päivän Sana
Muut Etsivät