Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. marraskuuta 2025
Ylös, läpi silmieni kyynelvirran, minä katsahdin pyhään mieheen, ja hän katsahti minua, niinkuin kirkas taivas satavan pilven ääreltä meihin katsahtaa, lähettäen toivon valoa. Niin katsahti hän, ja hänen poskensa hohtivat kuin tulinen hiili.
Oliko se muisto lapsuuden hauskoista ajoista eli toivo tulevista, joka tällä hetkellä läpitse-tunki Annan sielun? Minä en tosin sitä tiedä! Vaan sen tiedän, että hänen otsansa valkeni, silmänsä loistivat, poskensa punottivat ja suunsa oli naurulla.
Puhujan ääni nousi nousemistaan, hänen poskensa kiristyivät, hänen silmiensä ilme keskittyi.
Sydän verisintä tuskaa ja harmia täynnä tarkasti hän lopulta peilin edessä poskensa ja huudahti: "Siinä ei ollut ei yhtä ainoaa puuderin jauhoa, koko poskessa... Kun minä ihan pyyhinliinan kanssa sen pyyhin." Hän kastoi sormensa suussansa, pyyhkäsi sillä varmuuden vuoksi poskeansa ja vahvisti voitokkaana: "Näkee sen nyt!... Ei yhtä jauhon hiventä ole!"
Wappu istui liikkumatoinna, silmät alas luotuina; sisällinen taistelu saattoi hänen poskensa punoittamaan, mutta ulkonaisesti näytti hän tyynelle, melkein kylmälle. Katsos, Wappu, minä tahdon kertoa sinulle kaikki niinkuin se on, jatkoi Jooseppi. En ole koskaan voinut sinua kärsiä, vaikk'en sinua tuntenut.
Pimeys tuli yhä suuremmaksi, satoi lumiräntää, ainoatakaan ihmistä ei ollut näkyvissä. Valot sammuivat akkunoista toistensa jälkeen. Myrsky yhä yltyi. Läpimärkänä ja väristen seisoskeli poika raukka tuossa pimeässä syysyössä. Lumi pieksi kyyneleet pois ja hänen poskensa punaisiksi.
Kello löi kolme, kun kreivi oli saattanut ulos viimeiset. «Hi, hi, hi, hoo! Hupainen, hauska ilta!« virkkoi laiha raatimies mennessään. «Uh! Sinulla on tänään ollut onnen päivä!« vastasi lihava. Kreivi G. käveli yksin jääneenä pari kertaa salinsa poikki. Hänen poskensa olivat punaiset, hänen silmänsä loistivat, hänen huulensa nauroivat. Viini oli vaikuttanut tuon.
Se vapautti kaikesta arkisesta ja pienestä, joka oli tukahduttavaa kuin pöly valtateitten varsilla. Se nosti katsomaan elämää oman minän ahtaitten rajojen yläpuolelta, se ijäisyysajatuksia herättäen nosti ajallisuuden ijäisyyden ilmapiiriin. Sinä suuri, siunattu luonto, miten paljo sinä annat! Toini painoi poskensa ikkunapieleen, katseen kuin imiessä itseensä maiseman kauneutta.
Hän on saanut aatteensa jumalaisen luomisinnon haltioituneena hetkenä, hänen silmänsä ovat säihkyneet, poskensa palaneet, hänellä on kai ollut tunne niinkuin kaikilla, jotka jotakin luovat ja synnyttävät että hän on saamassa aikaan jotakin, joka koituu ihmiskunnan onneksi ja hyväksi.
Mihinkä menet?» kysyi Anni, ja hänen poskensa, jotka pakkasesta jo olivat punaiset, tulivat vieläkin punaisemmiksi. »Tähänpä loppui matkani», vastasi Vilho, »mutta nyt aion vetää tuon raskaan risukuorman kotiisi, niin saan kanssasi vähän jutella».
Päivän Sana
Muut Etsivät