Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. elokuuta 2024
Näin on ennen soitettihin, soitettihin, laulettihin, kun oli ihanat ai'at, lapsen ai'at armahaiset; kuuhut kultasi kujamme, pirttipalkit päivänpaiste, vesillä venoset sousi, mailla karrit kieritteli. Eipäs kuulunut konetta, halonsyöjän sylkytystä eikä vihlonut sydäntä veturin vihaiset äänet näillä Pohjolan perillä, Suomen mailla mairehilla.
Hän läksi huoneesensa, jossa vaimonsa oli hänelle laittanut puhtaat vaatteet päälle pantaviksi. Iloinen valkea paloi takassa ja valaisi huoneen seinämiä, sillä pimeys oli jo saanut voiton Pohjolan valoisilta kesä-öiltä.
Lenti poikki puinen pursi, satakaari katkieli; mastot maiskahti merehen, purjehet putoelivat noiksi tuulen vietäviksi, ahavan ajeltaviksi. Louhi, Pohjolan emäntä, jaloin juoksevi vetehen, läksi purtta nostamahan, laivoa kohottamahan. Ei ota vene yletä eikä pursi liikahella: kaikk' oli kaaret katkennunna, kaikki hangatki hajalla. Arvelee, ajattelevi.
Läksi tuiskuna tuvasta, savuna pihalle saapi pakohon pahoja töitä, pillojansa piilemähän. Niin pihalle tultuansa katseleikse, käänteleikse, etsi entistä oritta. Näe ei entistä oroa: näki paaen pellon päässä, pajupehkon pientarella. Mikäs neuvoksi tulevi, mikä neuvon antajaksi, ettei pää pahoin menisi, tukka turhi'in tulisi, hivus hieno lankeaisi näillä Pohjolan pihoilla?
Kun kaipuu vihdoin lakkaa kaipaamasta, Kun pyhä salaisuus, tuo alaston, Ei pirun juonta oo vaan Jumalasta! Lauluni. Lie lauluni liian aistillinen Ja uhkuva mehunsa mukaan! Tulis herätyshuutona kaikua sen Ja laulaa uljuutta rukkaan. Sepä lapsi on maiden lounaisten, Miss' Ithakan myrtti käy kukkaan; Jää Pohjolan karhuntaljallen Mun hehkuva viinini hukkaan.
Lemminkäisen metsäsanat hirveä ajaessansa, josta varsinkin koiran sanat voivat jäädä` pois, kuin Lemminkäisellä Lappalaisen kodalle tullessa ei nimitetä koiria olleen, eikä hän luultavasti tullutkaan koirinensa Pohjolan tyttiä kosiin.
Pohjolan valoisa kesä ei ole niin kirkas, kuin minun sieluni oli nuoruuden aikana. Niinkuin koivu kasvaa korkeiden pihlajain suojassa, tietämättä vielä mitään myrskyistä ja aivan aavistamatta vielä kesäajan kuumuutta, niin kului minunkin nuoruuteni onnessa ja toivoni oli raitis.
ILMARI. Sin' olet satahyväni, Sinä lämmintä puhallat, Kevättuulen palkehilla, Sinä paisutat poveni, Laajennat mun lempeäni Suureksi, sulattavaksi, Kaikkia kokoavaksi Suomen suurehen sylihin. Joukolle: Kerran kaikkien sydämet Täällä tykkivät toisillensa, Liiton luovat, Hyvän kaiken kuin itselleenkin Muille suovat. Sinä loistava, sinä kaunis Herätit lavean liekin. Emo Pohjolan, suuri Louhi!
Niin he läksivät talviselle, öiselle tielle, paeten pakkasta, joka karkasi heidän päällensä Pohjolan rämeiltä. Mutta ei tullut hän kuitenkaan hirmuisimmalla naamalla, eihän käynyt tuo ilma tällä erällä ankarimmaksi ilmaksi. Tosin paljastui välimmiten taivaan otsa, mutta purjehtivat pilvet peittivät sen taas, ja kohtuullisesti liehtoi pohjonen.
Selvinä kaikuivat saarnamiehen sanat koko joukolle, ja niiden kaiku tunki pitkälle metsään, jossa pohjolan talvivieraat, joko lauloivat lumisien kuusien oksilla taikka, uteliaina näkemään mitä tuossa mustassa neliössä tapahtui, kiertoteitä osaksi puusta puuhun, osaksi hankea pitkin, lähestyi kolonnia niin paljon kuin niiden suuri varovaisuus sitä myönsi.
Päivän Sana
Muut Etsivät