Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. heinäkuuta 2025
Kamaria muutamain kävi oikein kateeksi, kun toiset ihmiset saavat maalliset elonsa tällaiseksi, mutta toisten pitää koko ikänsä rääpystää ja riidellä. Hätäkö täällä on Jumalaansakin ajatella, jollei vain liiaksi ala maailmankoreus vetää... Emännän tarkka korva oli käynyt näistä asioista keskusteltaessa melkein araksi. Itseään häntä oli Pihlajaniemen myynti aina painanut aivan kuin synti.
Hyväthän sillä ansiot on, kuuluu sahan ajotöis tienailevan 6 7 markan päiviä. Siinä on palkkaa! Mutta mitähän siitä on siunausta tällaisille ... läpi kurkun menee viinana ja lihamakkarana ja taitavat sittekin mukulat nähdä nälkää... Hou! Pihlajaniemen faariko se siinä... Puhuteltu säpsähti. Ville istui hänen viereensä. Suutari katsahti kumpaankin, mutta jatkoi työtään.
Kun se oli aikansa askaroinut Amerikassa, heikon mielikuvituksen avulla kuvaillen Martin ja Liisan oloja, milloin sellaisiksi kuin olisivat he olleet Pihlajaniemen muurittomassa vinttikamarissa, kun talo oli englanninkieltä puhuvan miehen oma, milloin taas... Mutta yht'äkkiä hän askaroi Pihlajaniemen vainiolla, eläen muistoissaan sen tukalan päivän, jolloin he Martin kanssa riitelivät.
Ukko oli suvella sairastellut. Silloin oli emäntä kyllä usein luullut havainneensa etteivät ne nekään kivut aina olleet oikeita jumalan tauteja. Hän oli varma, että mies katuu. Olihan siitä puhuttu silloin tällöin. Mutta asia oli molemmille niin kipeä, nähtävästi, että siitä mieluimmin vanhaan, Pihlajaniemen viime vuosikymmenen tapaan vaiettiin. Kumpanenkin kärsi yksin.
Muutamana huhtikuun iltana seisoivat Pihlajaniemen Martti ja Kuusiston Vihtori kylätienristeyksessä polkupyöriinsä nojaten. Oli satanut. Iltayön hämärässä löyhähtelevä kevätlämpöinen teki suloisen vaikutuksen. Paikanpäällä liikkui muutamia tummia sadepilviä, mutta etäämmältä metsien takaa näkyi kuultavaa, vaaleata keväistä taivaanrantaa.
Kyllähän Pihlajaniemen metsästä puita on tullut, mutta eikö isäntä ymmärrä sitä, että siinä on suunnattomat kustannukset, ennen kuin ne on saatu maailman markkinoille ja niistä rahat takaisin. Satoja miehiä pitää kesät, talvet, kaikki jupilaiskoja ja kallispalkkaisia. Vai ilmanko te luulette niiden minulle työntävän? Eihän toki! oli Jaakko Jaakonpoika hyväksi tehnyt.
Häntä kalvoi kaksi pelkoa rinnan. Toinen oli kysymys siitä, myykö sahayhtiö Pihlajaniemen ja millä hinnalla? Toinen: mahtaisiko Martti tulla isän kanssa vielä asumaan Pihlajanientä? Kaiken tämän rinnalla hän tunsi jäsentensä kankeuden ja edistyvän kyvyttömyyden, sekä Pihlajaniemen rappeutuneen tilan. Hän ei saisi aikaan enää yksin mitään, jos ei Martti halua tulla apuun.
Niinhän se... Jaakko Jaakonpoika oli taas joutunut alakuloiseksi, kun jouduttiin puhelemaan Pihlajaniemen kaupasta. On se niin! Mutta me talonpojat olemme sellaisia. Ei me osata edes lehmäämme itse taluttaa, siinä pitää olla jo parempia. Katsos... Ja sitte kun me ryyppäämme, niin aina nyrkit saves ... näin! Hän näytteli itseään. Katso! Meinasin auttaa toista, mutta näin siinä kävi.
Sanat olivat piikkisiä ja saivat ketään väistämättä lennähdellä. Pihlajaniemen entinen isäntä tunsi itsensä hiukan turvattomaksi. Hänelle meni aina, kun joutui lähelle viinan rohkaisemaa sosialistia, arka pelkuruudentunne mieleen. Varsinkin tämä Ville tuntui kantavan jotain häntä vastaan, vaikka oli saanut mökistään mitä pyysi ja kohta puhtaat rahat käteensä.
Hän puolestaan jos olisi talonostaja ollut, ei olisi uskaltanut tarjota Pihlajaniemestä nykyään enempää kuin 18 tuhatta. Sekin olisi ollut kolminkertainen hinta siitä, mitä talo perintölunastuksessa maksoi. Istuessa metsäsaunan ovella, odotellessaan poikia metsästä, vaelsivat ajatukset joka sokkeloon Pihlajaniemen metsissä.
Päivän Sana
Muut Etsivät