Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. kesäkuuta 2025
Minä kysyin sen pojan nimeä, joka oli sen pahan työn tehnyt, ja äitini sanoi hänen olevan Helmikankaan nykyisen isännän pojan, Jaakon. Hän oli muutoinkin hyvin pahankurinen poika, vaikka vasta kolmannellatoista vuodella. Niin äitini minulle kaikki kertoi ja selitti, kuinka hän oli turmellut pihlajan eräänä talviaamuna, uhalla ajaen suorinta tietä niitylle.
Sainpa lisäksi tietää, että Jaakon isä oli paljon viekkautta käyttänyt äitini isää kohtaan, saadaksensa Helmikankaan talon haltuunsa, ja myöskin jutteli äiti, että pihlajan loukkaaminen oli ennustanut istuttajansa, nimittäin muorin, kuolemaa, sillä hän oli sanonut puun istutettuansa: niin kauan kun pihlaja eheänä säilyy, niin kauan minäkin elän; ja nyt oli se sana toteen mennyt.
Sillä kaikki rakastavat he häntä, vaikkeivät ole vielä saaneetkaan häntä likeltä nähdä eivätkä itse hänelle näyttäytyä ... kaukaisittain vain hänen eteensä riistaa ajaa. Niinkuin tilhiparvi hopeatiukusiaan helistäen pyrähtää pihlajan latvasta lentoon, pyrähtivät impyet työtä käskettyä tekemään.
Kuinka elävästi hän muisti heidän viimeisen tapaamisensa vanhan pihlajan alla muisti, ja kuitenkin kaikki sen-iltainen oli kuin epäselvää humua. Hänen kurkkuaan kuristi ajatellessa, että se olisi viimeinen kerta. Entä tytön kohtalo hänen kuuliaisiinsa oli vain muutama päivä. »Mutta kuinka sinä voit elää hänen kanssaan?» kysyi hän tuskaisena.
He soutelivat Marjaniemen rantoja pitkin, ja provasti ja pruustinna sekä rehtori ja Eriika, jotka istuivat pihlajan alla, kuuntelivat, kun nuoret lauloivat: "Lapsuuden ajan hellimmän Sä leikit kanssani, Ja olit paras ystävän', Ja ainoo iloni. Ja kaiku kertoi: ainoo iloni... Kun sitten jälleen tulivat sisälle, katosivat Joju ja Sakki yht'äkkiä.
Ovi avattiin, ja Esteri toi sini- ja valkovuokkoja, pani ne vesilasiin ja asetti lasin tuolille, sairaan päänalusen kohdalle. Kas, sanoi sairas, tikapuut käyvät tuolta pihlajan juurelta ylös ilmaan, ylös tuonne aina päärlyillä kaunistettuun saliin enkelit käyvät ylös ja alas Kas, kas, tuo yksi viittaa minulle hienolla, hohtavalla kädellään Näytäs, Esteri, kukkasiasi!
Hän hiipi vanhan pihlajan luo ja odotti tuntikausia. Ketä? Hän olisi tahtonut nähdä valkean hunnun häämötyksen pimeässä ja kuulla kuiskauksia... Oliko hän hullu? Hän hiipi häpeissään tiehensä. Kuinka kummallinen kappale onkaan ihmissielu! Niinkuin kaikki painava ja ahdistava olisi äkkiä poispyyhkäisty, nyt kun kaikki oli peruuttamatonta. Hän oli vapaa niinkuin ei koskaan olisi mitään ollutkaan.
Pihlajan latvassa istui joukko pikkulintuja, jotka kiikkuivat yhdellä oksalla, hyppäsivät oksasta toiseen, teroittivat nokkaansa, söivät kypsän marjan suuhunsa ja panivat vähän väliä päänsä kallelleen ja tirkistivät uteliain silmin nukkuvaa miestä.
Tapani loi häneen kirkkaat silmänsä: En pelkää kuolemaa, äiti! Mutta hetken tehtävät joutuivat jo mieleen. Tapanilla oli kiireinen työ suoritettavana. Eikö minun nyt tulisi kaivaa lusikat maahan. Syvään kuoppaan kai? Kuoppaan, no niin, vastasi Leena hajamielisenä, aikoen seurata poikaa. Mutta ei, parempi on että hän menee yksin. Tiedäthän oikean paikan? Kyllä. Pihlajan alla? Siellä kiven kyljessä.
Ei, jumaliste, pelotetakkaan! Kolmantena yönä hän on taasen matkalla kuoppamäelle. Mutta tällä kertaa hän kulkee hiukan toista suuntaa ja väistää pihlajan. Hän kulkee hitaasti, katsahtaen tuon tuostakin taakseen mitään ei näy eikä kuulu. Nyt hän ymmärtää mikä osuus vanhalla pihlajalla oli ollut ensimäisen yön harhanäyssä.
Päivän Sana
Muut Etsivät