United States or Dominica ? Vote for the TOP Country of the Week !
Etkö pelkää, ukko? virkkoi uudelleen Rooman valtakunnan kukistaja, ilmeisesti hämillään talonpojan tyynestä käytöksestä. Perttilä tunsi olevansa voitolla. Milloinka olet nähnyt suomalaisen pelkäävän? sanoi vanhus melkein hymyillen. Kersantti ei ollut mikään ilkeä mies.
Te olette valtiopäiväimme kaunistus, ja senpätähden saatte seitsemänkymmentä plootua oikeata käypää rahaa, josta ette joudu hirteen. Mistä hyvästä? Mistä? Rehellisyydestänne, kunnollisuudestanne ja siitä, että puollatte valtakunnan etua. Mutta jos nyt en myykään ääntäni? Jos? Niin, te olette hauska veitikka, Perttilä. Kuulkaapa, sanon teille sanasen tässä meidän kesken.
Ison tuvan perällä oli vain nuo kaksi kamaria, joissa ennen oli toisessa asunut Aaron Perttilä, toisessa hänen tyttärensä Emerentia. Tämä jälkimmäinen kamari, jossa isäntä ja emäntä muuten nukkuivat, annettiin nyt vieraalle, ja Bernhard Bertelsköld vietti siis yönsä lempeän isoäitinsä huoneessa, kenties samalla vuoteella, jossa tämä ennen muinoin oli levännyt.
On, sormushan se on, vastasi talonpoika kummastellen. Antakaa se sitten minulle. Kreivi siitä juuri äsken puhui. Hän kaipaa sormustaan, hän puhuu siitä yötä päivää. Mutta se ei ole onneksi hänelle. Joonas Perttilä pudisti päätään. En tunne teitä, sanoi hän ja siinä vanhassa kuparipalasessa kuuluu olevan joitakin salaisia taikoja. En anna sitä kenellekään muulle kuin kreiville itselleen,
Nyt näette itse, taidanko ja tuleeko minun antaa teille mitään vielä tallella olevista tähteistäni, sanoi Perttilä. Kreivi Bertelsköld ei voinut mitään vastata. Synkein mielin molemmat palasivat taloon. Mutta täällä kohtasi heitä odottamaton näky. Talon suurin eloaitta oli auki.
Rehellinen Joonas Perttilä oli nyt viikon kuluessa nähnyt ja kuullut paljon sellaista, jota hän ei ollut voinut uneksiakaan, mutta yhtä asiaa hän ei käsittänyt, nimittäin sitä, mitä kuningas kaikesta tästä arvelisi.
Köyhiä he ovat kuin heinäsirkat ja lumihuttua he meille tarjoilevat; mutta rehellinen mies ansaitsee päivärahansa, se on minun katkismukseni, ja te olette saava, mitä teille on tuleva, Perttilä. Mitä sanotte viidestäkymmenestä plootusta? Sillä saatte kyllä aika härän ja sitäpaitsi silkkihuivin tervetuliaisiksi emännälle.
Nuori valtiopäivämies, Isokyrön Joonas Perttilä oli noussut vuoteeltaan ja istui juuri lukemassa Raamatusta aamulukuansa, kun joku koputti hänen köyhänpuoleisen, kaupungin eteläosassa olevan asuntonsa ovelle, ja sisään astui päässään sievästi käherretty tekotukka muuan nuori varatuomari, hattujen päällikön, parooni Höpkenin yksityiskirjuri.
Minä en voi sille mitään, mutta täällä ei ole enää pisaraakaan pikarin pohjalla. Mutta sano, mies, mikä sinua vaivaa, kun olet nimesi muuttanut? Bertel? Mitä siansaksaa se on, ei ruotsia eikä suomea! Se tapahtui Breitenfeldin luona, vastasi Bertel hiukan punastuen. Toverit ovat kauan sanoneet minua Berteliksi ... se käy pikemmin kuin Perttilä.