United States or Guinea-Bissau ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Kuusitoista markkaa viisikymmentä penniä," puhui hän itseksensä, "kyllä siinä kerjäläisen rahoiksi, voinhan niillä saada itselleni kunto vaatteet, ja eipä nämätkään ryysyni ole vielä aivan pilalla.
Kuka sen uskoo että maanviljelijälle yhden miehen työ tuottaa kuusituhatta markkaa, kun viljakilo maksaa kymmenen tai kaksitoista penniä, voikilo korkeintaan kaksi markkaa, maitolitra kymmenen penniä, perunat kolme markkaa hehtolitra. Täytyy sanoa, että te olitte sangen viisas, kun päätitte tehdä pienen talon, jota omalla työllänne huviksenne viljelette.
Ei suinkaan hän ole vielä tullut kotia? PALVELIJA. On tullut. ROUVA DANELL. Ei sinun tarvitse pormestarinnalle sanoa, että minä olen täällä. Minulla on vain vähän asiaa herra Hur-Hur-Hurmerinnalle. Ei suinkaan hän ole kävelemässä? PALVELIJA. On parasta aikaa. ROUVA DANELL. No minä odotan häntä. Sinä saat mennä. PALVELIJA. Hyvä rouva, antakaa minulle viisi penniä.
Ellei tyttöletukka ota sanojaan takaisin, ei hänen pidä penniäkään perimän, se olkoon sanottu, ei niin penniä! Mari, tulehan tänne! VILHO. Mitä ajattelette setä! Antakaa taivaan nimessä minun ensin pois päästä. BLOM. Ei paikastakaan! Sinä jäät tänne. VILHO. Minäkö? En, vaikka maailma repeisi. BLOM. Sinä jäät tänne, sanon minä. Mari, tule heti tänne, minä tahdon sinua puhutella.
Ei ole koskaan niin pientä porsasta, ettei sen häntä kiekuroitse, virkkoi hän. Se on yhden tekevä, että olen nuori, minä voin ansaita monta penniä viulullani, jos vaan saan koettaa, ja nyt minä tahdon koettaa. Torger heitti päätään taaksepäin. Mutta ethän juuri paljon tunne koko tyttöä, sanoi isä, huomattuansa että Torger käsitti asian totiselta kannalta.
HILLERI. Varmaankin jotakin, joka olisi ollut hyvin viisasta. ROUVA DANELL. Mutta minulla nyt ei ole kuutta penniä. PORMESTARINNA. No kymmenen penniä. ROUVA DANELL. Ei ei ei! Minulla ei ole kuin viisi penniä. Kuusi penniä tahi yksi muisku, kuusi penniä tahi yksi muisku, kuusi penniä tahi yksi muisku... ROUVA DANELL. Hilleri, te olette hullu! Raha tai yksi muisku!
Kun maksusta tuli kysymys, puuttui häneltä aina rahoja ja niin kuittaisi hän tuon tuostakin kaikki tyhjillä lupauksilla vaan. Eikä minun poikani saanut, ei niin penniä siitä komeasta hirvestäkään, jonka viimeisen kerran metsästämässä ollessaan saivat, ja jonka kuitenkin Petter oli ampunut.
"Jospa minulla olisi wielä kymmenen penniä lisäksi, niin..." "Mitä niin?" sanoi eräs poika, katkaisten siten lauseen. "Niin saisin korttelin wiinaa", sanoi ukko ilosta loistawin silmin. "No, harakkatanssia wielä, niin minä annan kymmenen penniä!" sanoi eräs poika uhraawaisesti. "En, sitä en tanssi", sanoi ukko melkein harmissansa. "No, mutta kymmenen penniä!" "En sittenkään." "Wiinakortteli?"
»Markanhan se maksaa noin isäntämiehiltä», vastasi issikka. »Ole tyhjää...!» »Paljonko isäntä antaa?» »Paljonko tahdot tästä kirkolle?» kysyi Erkki. »Seitsemänkymmentäviisi penniä.» »Eihän toki...» »Paljonko sitten?» »Paljonko tahdot tuohon nurkkaan?» »Puoli markkaa.» »Voi pakanaa, kun on kallis», arveli Erkki. »Paljonko isäntä antaa?» kysyi issikka. »Kymmenen penniä hengestä.»
Antoi se rohtojakin ja monenlaisia muita määräyksiä, jotka eivät maksa mitään ... puhutaan niistä sitten ... kaksi markkaa se vain otti, vaikka kirjoitti kolme reseptiä ... apteekki maksoi viisi markkaa viisikymmentäneljä penniä.... Ovatko miehet kalastaneet? Saivat ne nelikon toiss'aamuna. Kas vaan.... Meri yhä vain antaa. Onhan se sekin jotain.