Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
Ostaja kaivoi rahat, luki ja tarjosi Herkolle, vaan Herkko käski antaa Pekalle: "annapas tälle ne rahat, tämä on minulla säkkinä, vaikka itse minä isäntä olen." Nyt kuin Pekka sai liikoja rahoja, tuli iloiselle tuulelle ja Herkko tuntui olevan hänestä paras ystävä ja turva koko maailmassa. Nyt lähdettiin kauppatorille.
Erään kerran jo sanoin renki Pekalle, kun ruvettiin maata: »Mikä se nyt lienee, kun en minä tiedä mitään tulleeksi ja tuntuu kuin olisi viisi penniä poissa.» »Siitäkö sinun on paha mieli, ettei ole hyvää mieltä? Eihän se ole tuulikaan aina yhdellä sijalla. Vedähän unta päähäsi, niin kyllä huolet kaikoaa», sanoi Pekka ja paneusi nukkumaan.
Kuitenkin nähtiin hänet joka ikinen sunnuntai-ilta muiden kyläläisten kanssa Jokelassa, johon Ylikylän väki tavallisesti keräytyy iltaa viettämään ja uutisia kuulemaan; sillä Jokelan Pekalle tulee "aviisit" Helsingistä. Siellä Matti tavallisesti ypö yksinään istui tuvan nurkassa poltellen piippuansa ja virkkamatta koko pitkänä iltana mitään muuta kuin sanat: "eukko hoi, nyt mennään kotiin!"
Niin, onpa tässä maata suomalaisille. Kiireesti isää ja äitiä etsimään! Tule pois, Pekka!" Samassa reipas Antti painalsi matkaan kuin nuori varsa vihreällä niityllä. Pari tuntia hiihdettyä Antti seisahtui osoittamaan Pekalle äsken siitä kulkeneiden hirvien jälkiä. "Mitäs arvelet, tapammeko niistä yhden itsellemme?"
Yönuotion ääressä Antti oli entisellään. Puheltiin enemmän seudusta kuin karhusta, ja syödessä hän sanoi Pekalle, ettei hän aikonut palata kotiin, ennen kuin lumi oli sulanut tai hänellä oli selässään tuon miestenturman karhun nahka. Gräsmarkeniin tultua metsästäjiä kestittiin kelpo tavalla, ja kun oli levätty päivä, lähdettiin metsälle.
Ei tarjota mitään, ei kerrassaan mitään, ensimmäiselle vastaantulijalle, Pekalle tai Paavolle, joka ei kuitenkaan olisi annetun lahjan kalleutta ymmärtänyt! Ei hymyä, ei katsetta, ei pienintä päänliikettä tai kengänkeikahdusta. Eikä sallia myöskään Pekkojen ja Paavojen ihailla itseään!
Rannan äyräällä istui vanha mustalaisakka kortit kädessä. "Tulkaappas tänne, nuori herra!" huusi hän Pekalle. "Minä puhun totta teille". Pekka lähestyi hymyillen. "Käykää tuohon istumaan", kehoitti akka, ja Pekka istahti kuin istahtikin hänen vierensä rantaäyräälle. "Sinä olet", alkoi mustalainen, "kaksikymmentä vuotta vanha." "Niin minäkö! En mar olekkaan", keskeytti Pekka. "Vasta minä olen "
En, en, neiti kulta, keskeytti hänet Hanna ja loi silmänsä maahan Marian tutkivasti katsellessa häntä, tottahan minä senverran tiedän, ettei neiti välitä siitä, mitä Aadolf herra tekee! Sanoin siis Pekalle... Ja mitä hän teki? Niin, hän vastasi: Koska olet utelias, niin kyllä minä sen asian toimitan sinulle... Ja sitte hiipi hän nuoren vapaaherran jälestä. Mutta nyt seuraa juuri hirmuinen kohta.
Kun ne tulivat lähelle noita valepeuroja, ne seisahtuivat osoittaen selvästi levottomuutta. Mutta ne olivat tulleet jo liian lähelle ja kaksi niistä menetti henkensä huolimattomuutensa takia. Noustessaan pystyyn Antti sanoi Pekalle: "Peurat ovat viisaampia kuin minä luulinkaan; tämä ei vetele." "Eipä näy vetelevän, minä arvelen niinkuin sinäkin, että ne vainuavat suomalaiset.
Pekka ei voinut erehtyä, nainen oli Mattu. Nyt tämä lähti häntä vastaan ilosta loistavin silmin, ojensi äänettömänä Pekalle kätensä ja veti hänetkin luokseen. Kauan oltiin ääneti, kunnes Antti äkkiä hypähti pystyyn, otti eukon syliinsä, pyörähdytti häntä ympäri ja juoksi sitten metsään päin ääneen nauraen. Heti samassa hän palasi takaisin kontti kädessä, tempasi sen auki ja otti esiin leivän: "
Päivän Sana
Muut Etsivät