Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. kesäkuuta 2025
Katsellessain tuossa Herran vuorta, Jonka kiirehellä lumivilla, Tuhkaharmaa hartioilla pilvi Läikkyy, muistan vuorta Juutaan maassa, Muistan Hermonia. Kuinka armas Sit' on nähdä, koska aamun kultaa Aurinkoinen kylvää harjanteille, Joille härmätimanttien loiste Luopi kukkaa vitivalkeaista, Taikka yöhyt antaa jäiset ruusut, Joit' ei konsa päivän säde lämmin Sulaa, taikka lounas-tuuli liehdo; Kuinka kirkas valkeainen otsa Kohoaapi sinitaivahalle, Eikä pilvihuntuun konsa peity, Niinkuin alempana vuoriryhmät, Joita synkkä, paksu pilvi verhoo. Sitä muistan; vielä muuta muistan: Muistan laakson jylhän, mutta kainon, Ihanaisen, vaikka musta peite Varjo ikitumma varjostaapi Lehmuksien kätköss' alla vuoren Kumpuavan veden kulta hetteen, Jonka silmä kirkas kuvastaapi Kuoren valko-otsan lehdon tumman Muistan tuon, joss' aina soittaa tuuli Suhistellen sadun kanteleista, Aina laulaa linnut öin ja päivin. Siellä monta monituista kertaa, Poika ollen pieni, pilpatellen Kävin kanssa emoseni armaan, Jonka sini-silmäss' avotaivas Loisti pilvetön, kuin sydänpäivä, Mutta otsan kirkas valkopinta Valkeampi lunta Hermonilla. Oi, mä silloin olin lapsukainen, Vähän tiesin; mutta armahainen
»Oma kultani, oma ämmäni», puheli hän, kun sidottiin peitettä Helunan selkään. Se oli villainen peite, oikein korea, niin korea, että Nikkilän emäntää nauratti ja tuntui sydänalassa hyvälle. Kartanolla yritti lehmä teuhaamaan, niinkuin aina kun pitemmän ajan päästä lehmä irti lasketaan. Se on ilontunne, joka teuhauttaa.
Hän oli, jatkoi hän, parhaasta päästä T:ri Lutherin kautta ruvennut uudestaan tuntemaan, että löytynee semmoinen uskonto, joka ei ole mikään synnin peite, vaan kehoitus pyhyyteen.
Kuumuus oli niin kova, että vaikka päiväkaudet kuljin kalpeana ja väsyneenä, niin en silti saanut yölläkään unta silmiini. Minä ähkin ja puhkin, kieriskelin vuoteellani, peite painoi, ja lakanakin oli liian raskas. Päänalunen oli tietysti tuhannella sykkyrällä, oljet allani ruumenna, ja sänky narisi ja valitti vaivojaan.
Jokaisen tämmöisen mahdottoman suuren kivikirstun yläpuolella paloi yöt päivät lamppu, jonka valo, kuin valosta kudottu peite, tunkeutuen kaikkialle, missä vaan avonaisia hautakammioita oli, luolan synkän pimeän läpi, kirkkaana levisi kallion sisustaan vievälle pimeälle tielle. Minkälaisen paikan Klea oli valinnut hänen kanssaan puhellakseen!
Altascar tarttui käteeni ja me menimme käytävän poikki suureen synkkään kammariin. Muutamia suuria vaksikynttilöitä paloi ikkunoilla hopeajaloilla. Komerossa seisoi iso vanhanaikuinen sänky, jonka peite, tyynyt ja lakanat olivat reunatut kalliilla pitsillä; koko laitos osoitti sitä erinomaista ylellisyyttä, jolla tuo omituinen kansa tuhlaten varustaa ainoastaan sitä huonekalua.
Joulu-aamuna, kun papit tulivat temppeliin, näkivät he heidät rinnakkain lattialla. Kuvien päältä oli peite poissa ja auringon kirkkaat säteet valaisivat ihanan orjantappuroilla kruunatun Vapahtajan pään. Päivän tultua eräs vahva, jylhä ukko itki niin, kuin itkevät lapset ja naiset.
Ovelle oli todellakin tullut Matrjona Pavlovna, mistä hän astui huoneeseen, peite käsivarrella ja katsahtaen moittivasti Nehljudofiin, nuhteli vihaisesti Katjushaa siitä, että tämä oli ottanut väärän peitteen. Nehljudof meni äänetönnä ulos. Hän ei edes hävennyt.
Ja yösija sitten! Mestarissa ei ollut kuin olkialuinen ja tyynyjäkin yksi, mutta täällä oli laitettuna sänky, johon heittäytyi kuin höyhenkokoon. Mahdottoman suuret tyynyt pään alle ja vielä korvatyyny lisäksi. Siihen suuret lakanat ja peite, jonka keskuspäällinen oli tehty summattoman suuresta silkkihuivista, ja joka kädellä koetellessa niin somasti kahisi.
Tuo ääretön lakeus oli kuin peite, jonka mehevän vihreästä pohjasta tuhannen tuhannet monen karvaiset kukkaiset nostivat päitänsä. Siellä täällä oli vaan joukko mangolio-puita taikka kaktus-kasveja nähtävänä.
Päivän Sana
Muut Etsivät