Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. lokakuuta 2025
Muoniosta asti on laskenut kaikki kosket!" Antti itse ei virkkanut mitään, mutta Iisakki sanoi: "Miksi ei? Tarkkasilmäinenhän se on Antti, ja onhan hän pienestä pojasta asti Korpikoskea alas viiltänyt..." "Sepä se", sanoivat lauttamiehet. "Ei siinä muuta ole kuin että ensi kerta on ensi kerta... ja ensin käy joitakuita lauttoja soutamassa, kun Paloniemen Heikki on perämiehenä..."
Heikki ja Juhani istuivat joukkoon, ja siinä puheltiin koskenlaskusta. Hanna kuului puuhailevan keittiössä. Paloniemen Heikki tuntui olevan erinomaisen puheliaalla ja hyvällä tuulella.
Hanna näki Paloniemen Heikin katseesta, että se tähysteli kuin olisi jotakin erinomaisempaa odottanut. Iisakki näytti tervehtivän Heikkiä melkein kylmästi, ja Hanna huomasi, etteivät he katsoneet toisiaan silmiin. Juhani tervehti Hannaa lämpimämmin kuin ennen, mutta Hanna tunsi, että jotakin kylmää liikkui hänen sydämessään.
Mutta lupauksestani en sittenkään luovu, sanoi hän itselleen päättävästi, ja hänen kasvoilleen ilmestyi ankaran totinen ilme, ja jotakin kivenkovaa välähti syvissä silmissä. Hän nousi päättävästi ja ryhtyi taas toimiinsa. Silloin hän osui katsomaan joelle ja näki hevosen laskeutuvan Paloniemen jyrkästä rantatörmästä joen jäälle. Hän tunsi sen heti Paloniemen vanhaksi raudikoksi.
Ihmeitä oli tapahtunut. Lukuunottamatta monia nuoria, jotka tulivat herätykseen, oli monta vanhaa paatunutta, uppouskotonta pehminnyt ja tehnyt totisen parannuksen. Kero-Pieti oli parhaansa koettanut saadakseen Nuottaniemen Iisakin ja Paloniemen Heikin suhteet entiselleen.
"Mutta Herra rakastaa sinua ja omaksensa tahtoo... Naapurisi, tämä Paloniemen Heikki, on kaikki sinulle anteeksi antanut ja tahtoo kylmän ystävyytesi unohtaa", jatkoi saarnamies. Iisakki silmäsi Heikkiin, joka istui saarnamiehen vieressä. Heikin kasvojen ilmeessä hän oli lukevinaan: "Siinä nyt kuulet ... niin jalomielinen minä olen..."
Hänen eteensä ilmestyi Paloniemen Heikki, joka totisin kasvoin ja merkillisin katsein saarnasi parannusta nuorille. Saattaisiko niin puhua muille, ellei itse uskoisi ja ellei itse olisi valmis kuolemaan? kysyi Hanna itseltään. Puhdas omatunto Heikillä kai sittenkin oli. Isä ja hän epäilivät syyttä Heikkiä Niilo Iisakin hukkumisesta...
Ja odottanetko kesää ja ensimmäisiä lauttoja? Silloin tulen, Nuottaniemen rantaan lautat laskemme..." Hanna luki sitten kirjeen moneen kertaan ja kätki sen vihdoin salaiseen paikkaan. Päivä olikin jo puolessa, ja talon väki oli syönyt päivällistä. Hanna ei ollut koko päivänä muistanut Paloniemen Juhania. Merkillistä, ettei Juhani ollut jo tullut.
Siinä tuli saarnamies valiojoukkoineen, ja muita Ruotsin puolen kyläläisiä seurasi perässä, kaikki reet täpösen täynnä väkeä. Edellä ajoi saarnamies, istuen reessä Paloniemen isännän Heikin kanssa, ja ajajana oli talon poika Juhani. Iisakki riensi kuistin eteen vastaanottamaan. "Tervehdin sinua, veljeni Iisakki, Jeesuksen Kristuksen nimessä! Syntisi anteeksi ja rauha talossasi!"
Mutta luettuaan hän nousi ja meni peräikkunan luo, josta näkyi korkearantainen Ruotsin puoli ja Paloniemen punainen talo kivisine navettoineen. Hanna pani merkille, ettei hänen katseensa kauan viipynyt Paloniemessä, vaan siirtyi pian Korpikoskelle päin, josta nousi vaaleaa usvaa taivasta kohti, metsän yli näkyen.
Päivän Sana
Muut Etsivät