United States or Sri Lanka ? Vote for the TOP Country of the Week !
Niin kului päivä, ja iltapuolella Hanna alkoi mietteissään selvitä, tehden päätöksiään. Juhanille hän ei koskaan menisi vaimoksi, vaikka isäkin tahtoisi. Ja vaikka Paloniemen Heikki vannoisikin syyttömyytensä, uskoisi hän sittenkin paremmin Anttia... Mutta jos isä alkaisi hylkiä Anttia? Se pelko tuli äkkiä hänen mieleensä ja toi mukanaan kipeän tuskan.
Samalla kun Hanna katosi polulle, joka vei taloon, ilmestyi kosken alta tulevaa polkua pitkin Paloniemen Heikki kalpeana, läähättäen silmissä levoton palo. Kun Kero-Pieti katsahti häneen, käänsi hän silmänsä poispäin... Hänelle kerrottiin kaikki, ja naisväki ruikutti hänen ympärillään. Hän näki poikansa Juhanin seisovan toisten kanssa kalliolla ja tunsi siellä myöskin Antin.
Jotkut vanhemmista naisista alkoivat jo ääneensä iloita, toiset itkien, toiset nauraen. Kaikki, mitä saarnamies sanoi, oli ihmeellistä, kirkastettua totuutta, niinkuin Jumalan omasta suusta suoraan tullutta. Paloniemen isäntäkin oli päässyt saarnamiehen viereen, ja raskaasti huokaillen hän ilmaisi suuren kunnioituksensa. Nuottaniemen Iisakki ei vielä joutanut saarnamiehen puheita kuuntelemaan.
Hänelle teki pahaa saarnamiehen musta, kiiluva silmä, joka paloi kuin hiili. Kun hän silmäsi toisaalle, seisoi Paloniemen Juhani melkein hänen vieressään Hän tarttui tarjottimeensa ja riensi keittiöön lisää kahvia hankkimaan. Kahvia juotaessa osui Iisakki taas saliin. "Veljeni Iisakki", sanoi saarnamies, isännän puoleen kääntyen. "Kuinka on uskosi laita? Kuinka olet jaksanut kilvoitella?"
Hanna tunsi myös Varsankalliolle pelastuneet miehet, jotka siinä yhdessä rykelmässä kuohujen keskellä värjöttivät liukkaalla kivellä. Siellä seisoivat Antti ja Paloniemen Juhani ja kaikki muutkin. Ei ollut yksikään vielä joutunut koskeen! Hän alkoi huutaa, ja hänestä näytti, että miehet huomasivat hänet.
Senvuoksi häntä pidettiin huonompana kristittynä kuin hänen naapuriansa, Paloniemen Heikkiä. Nyt hän oli kuitenkin, kun tiesi Kero-Pietin taloonsa tulevan, päättänyt runsain käsin kestitä sekä saarnamiestä että muitakin kristityitä. Häntä ei saataisi moittia itaraksi, sillä sitä hän ei ollut koskaan ollut eikä liioin maallista tavaraa himoinnut.
Tänä kesänä kai kävisi samoin, sillä Iisakki oli arvellut, ettei hän enää rupeisi perämieheksi. "Ei ole silmä enää niin tarkka kuin nuorempana, ja väsymyskin vaivaa", sanoi hän. Korpikosken lasku jäisi siis Paloniemen Heikin ja Juhanin niskoille, sillä muita perämiehiä ei ollut. Ei ainakaan sellaisia, jotka kosken ollessa pahalla päällä olisivat siitä uskaltaneet laskea.
Mutta kun jäätelit suvannolta vähenivät, työnsi Paloniemen Heikki venheensä vesille ja läksi soutamaan kotirannalleen. Ottaen tulvan voiman lukuun hänen täytyi ensin soutaa suvantoa ylöspäin ja sitten vasta kääntää Ruotsin puolen rantaa kohti. Iisakki ja Hanna seisoivat rantatörmällä Heikin menoa katsellen. Hyvin meni.
Mutta hän tiesi, että se pian tulisi näkyviin talon rannassa, loitoten keskiväylälle, jossa vauhti kiihtyi, niin että rannat vilkkuivat. Hanna ei mennyt enää ylemmäksi. Hän istahti kivelle ja varjosti kädellä silmiään nähdäkseen milloin lautta tulisi Paloniemen näkyviin. Siitä, missä Hanna nyt istui, näkyi parhaiten koko väkevin koski.
Totuutta, suoraa totuutta puhui saarnamies, sen myönsi Hannakin, mutta hän ei jaksanut nousta niin väkevään tunnelmaan kuin muut. Hän kuunteli miettiväisenä saarnamiehen puhetta, joka vähitellen taas lakkasi kuulumasta yleisten liikutusten enetessä. Paloniemen Heikki selitti joillekuille nuorille, vastaheränneille autuuden oppia.