United States or Réunion ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tuolta näyttää tuon lengon petäjän juurelta savu kitkuavan. Olisi käytävä kaikki rippeet keräilemässä palamaan, jottei jäisi mitään ilkeille ihmisille taikakaluiksi. Pojat eivät odottaneet toista käskyä, vaan lähtivät kilpaa juoksemaan paikalle. Isä oli oikein arvannut. Kotimiehet olivat sinne kuljettaneet muorin kuolinvaatteet sänkyineen päivineen.
Siinä kerrotaan, kuinka Klaus Kurki, Laukon herra, Ylisen Satakunnan tuomari, luulevaisuudesta puolisoansa "Elina rouvaa" kohtaan sytytti kartanonsa palamaan ja siihen poltti viattoman puolisonsa sekä äsken syntyneen lapsensa. Runoelma näyttää perustuvan tosiasiaan, joka lienee tapahtunut noin vuosien 1470 ja 1480 välillä.
Tuolla romahtaa jo rakennus kokoon, täällä toinen pian peittää sankarin tulisen raunionsa alle. Eteenpäin rientää Klaus. Hänen märät vaatteensa höyryävät, hänen rintansa on savua täynnä; hänen järkensä juoksu on hetkeksi tauonnut. Askeleen ottaessaan on hän kompastua. Huoneista kadulle heitetyt ja kantajain puutteesta sinne palamaan jätetyt huonekalut estävät hänen matkaansa.
Antti oli jo saanut tarpeensa uuhen kantamisesta, joten se nyt vuorostaan joutui Ellan hartioille, joka kiroillen ja meluten kahnusteli toisten perässä tuon tuostakin kompastuen. Saavuttiin vihdoin pienelle sievälle aukealle männikössä ja päätettiin asettua siihen. Kylläpä näyttivät jo toimeensa tottuneilta! Kootut oksat syttyivät iloisesti palamaan.
Kun nuoret olivat poistuneet huoneista ja keittiössä alkaneet pukea yllensä päällysvaatteitaan, sammutti Hedda kynttilät, jättäen vaan yhden kummassakin huoneessa palamaan, sekä toimi tarpeelliset varokeinot tulenvaaran välttämiseksi.
Mutta nyt astuu pappi reunojaan myöten täyteen sullottuun kokoushuoneeseen, jossa saastainen ilma miltei panee kynttilän liekit sinisenä palamaan, ja päivittelee seurakunnan henkistä välinpitämättömyyttä, pilaantuneen ilman painostaessa torkahtavia sanankuulijoita, jotka samalla tuntevat itsensä perin syntisiksi tässä laimeudentilassaan.
Kotini kun oli minusta ikävä kuin hauta, niin pyhäpäivinä ja joutohetkinä täytyi hakea huvitukseni kylästä ja maallisista kirjoista, mitä sattui olemaan saatavissa ja lauluista, mitä yhteinen kansa silloin lauloi. Kirjoja ja lauluja, joita sain, varastivat ja polttivat kotilaiseni myötään, vaan ei ne sentään loppuneet. Kerran sain Rasilan renki Juusolta mielestäni oikein kauniin ja pitkän laulun, joka alkoi että »Kukkuu, kukkuu, kaukana kukkuu.» Sen oli äiti löytänyt minun pyhätakkini lakkarista, ja minun nähteni varsin minua suututtaissaan työnsi palamaan. Vaan sepäs pistikin värilleni. Otin äidin kiinni ja pitelin siksi kunnes lupasi, että hakee laulun mistä hyvänsä minulle sijaan eikä polta enää kirjojani.
Vaan hän meni saunaan ensin, pani kengät jalkaansa, takin päälleen, piipun palamaan. Sitten lähti kävellä jampimaan veneensä luokse. Savuja pullautteli vain sinne räntäsateesta sumuseen ilmaan. Otti veneensä, sauvoskeli verkalleen rantaa myöten ja veteli piippuaan. Kohdalleni kun pääsi, niin pyöräytti veneenperän minun luokseni, käski tulla veneesen.
Palatessaan, puusylyys käsivarrella, hän sivumennen lausui: »Pitäisi Liisan sentään vähän punnita puheitaan.» »Ettäkö olen valhetellut, sitten?» huusi Liisa hänen jälkeensä. »Kun te viitsitte vielä puolustaa tuommoista isää » Hanna laittoi puut uuniin, repi tuohia irti ja sytytti. Polvillaan hän oli, selin isään, ja puhalteli valkeata, saadakseen sitä paremmin palamaan.
Jo parin tunnin ampumisen perästä alkoi linnoituksesta kohota valtavia savupatsaita, jotka yhä enemmän ja enemmän laajenivat. Linnoituksessa oli näet suuret halkovarastot, useat puusta rakennetut asuinrakennukset ja muutamia vanhoja ruotsalaisaikuisia kasarmeja syttynyt palamaan ja joutunut siten liekkien uhriksi.