Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. lokakuuta 2025
ROUVA LINDH. Keskellä yötä tultiin hänet ottamaan, santarmien välissä raastettiin tuo keuhkotautinen mies vuoteestaan ja vietiin asemalle ja pantiin puolikylmään vaunuun kolmenkymmenen asteen pakkasessa juuri niinkuin nyt. Ja millaista mahtoi olla sitten rajan takana, perillä... LINDH. Raastaa tukkaansa. Tämä elämä on helvettiä!
TUURA: Kolkko mies olet, Lalli, kova kuin kivi ja kylmä kuin rauta pakkasessa. Mekin olimme ystävät ennen. TUURA: Nyt tuskin tunnet enää minua. LALLI: Ajat muuttuvat, sanoit sinäkin äsken. Nyt olen tyytyväinen, jos itseni tunnen. LALLI: Ne ovatkin lauluja Lapinkorvesta. TUURA: Niitä lienevät. TUURA: Mitä sanot? LALLI: Tiedän, mikä on elämä. LALLI: Tiedän, mikä ihmispoven raudasta rakentaa.
Eikö koskaan anteeks suone Suomen heimo sortajalle, päälle unhon lunta luone, jos hän menee maankin alle?» Huutaa maalle, taivahalle! Eipä mielly mielen lepo. Vastaa kaiku: »Maankin alle!» Rientää Hurtan hurja hepo rintaa vaaran pilvipäisen niinkuin tuima pohjatuuli; hyyssä hapset urhon jäisen pakkasessa partahuuli.
Oli tupa lähellä. Siellä jo nukuttiin. Sen räystään varassa oli sukset. Otin ne ja panin ne maahan. Lylyn puu helähti pakkasessa kuin kantelen lauta sitä seinältä laskettaessa. Riennän asemalle ja juoksen jo liikkeellä olevaan junaan.
Eikä olekaan ihmettelemistä siinä, jos henkilöt, jotka eivät koskaan olleet tunteneet tahi edes nähneet vainajaa, eivät kyenneetkään pitkänpäälle pysytteleimään itkusilmäisinä, eivätkä he toki olleetkaan purevassa pakkasessa ajelleet penikulmamääriä ollakseen vain murheellisia perille päästyään, vaan olivat he lähteneet maalaisiin kutsupitoihin.
Olivatpa veljekset myös kylmän tuttavia, monessa kiljuvassa pakkasessa oli heidän nahkansa kamartunut, ja olivatpa he ennen, vallattomina poikina, useinkin sotkeilleet kinoksia paljainjaloin, tunnit pitkät. Mutta kamala, hirvittävän kamala oli heille nyt kuitenkin retki Impivaarasta Jukolaan. Kiivaasti he karkasivat eteenpäin, sydämmissä kauhistus.
Hän lausui näyttäen mainittua polkua vasemmalla kädellä: "jos tuota tietä myöten voitte päästä, niin saatte alkaa hiihtää sen kautta". Tästä ilosanomasta veti monen jylhän soturin suun hiukan naurun mareesen, jotka olivat pakkasessa ja pyryssä pysähdellessä ja toimetoinna seisoskellessa käyneet tavallista totisemmiksi.
Nyt aamiaisen päätyttyä oli enempiin toimiin ryhdyttävä. Päätökseksi tuli, että rovastille oli kuolon sanoma vietävä ja vaivaishoidolle tytöstä ilmoitettava. Mutta kukapa puoltatoista peninkulmaa näin huonolla kelillä, tuiskujen seassa, polttavassa pakkasessa ottaisi mennäksensä? Kukas muu, kuin vanha pyssymies ja suksiniekka räätäli?
Kauan aikaa hän kulki löytämättä mitään tietä, ja itku, joka vähän väliä oli kohoomaisillaan hänen rinnassaan, tukehtui äkisti pakkasessa ja yksinäisyydessä raukka! hän ei paljon tuntenut ihmisiä ja vielä vähemmin Jumalaa, ja ihminen ei voi itkeä vallan itsekseen täytyy olla joku, joka ottaa vastaan.
Mutta yöt kaikki, myrskyssä, sateessa ja kireässä pakkasessa hän seisoo vuoren kiireellä, rukoillen syntejänsä anteeksi. Verettömänä, lumivalkeana ja kuin kuva, niin liikkumattomana, äänetönnä hän seisoo, kädet rinnoilla ja pää kallistuneena rinnoille alas.
Päivän Sana
Muut Etsivät