United States or Côte d'Ivoire ? Vote for the TOP Country of the Week !
Toinen tapa, joka naurettavaisuuden puolesta ei ole edellistä ensinkään huonompi, on se, että tuota päänpeitettä eli hattua, jonka tarkoituksena on suojella päätä pakkaselta, tavallisesti ja vieläpä kovimmankin pakkasen vallitessa, käytetään kaukana alhaalla niskassa, niin, useinpa kädessäkin mikä minun mielestäni on yhtä naurettavata, kuin jos joku lähtisi kaupungille hame taikka housut kainalossansa ja antaisi niiden ruumiinosien, joita ne ovat aivotut suojelemaan, paleltua.
Kerran kun kesäksi lähti, Taittui talvelta purimet, Pakkaselta paksut niskat, Itse ilmakin ihastui, Lämmin läihkyi taivahasta, Aurinko paistoi varisti. Lumet lähti, maat sulivat, Virrat aukesi äkisti; Eipä viikon viipynynnä, Tuskin kului viikkokautta, Metsä kun puki pukunsa, Veti verkavaattehensa, Silkkimanttelin sivalsi; Niitty oli neito nuori Kaunistettu kukkasilla.
He ovat pelkureita ja arkoja, käyvät kesällä alastomina ja suojelevat itsiänsä talvella pakkaselta kengurun nahoilla. Eräänä kauniina kevät-aamuna syyskuussa nähtiin saaren eteläisellä rannalla laiva, joka koki purjehtia Derventevirran suuhun. Taivas säteili kirkkaasti ja tuuli oli tuskin niin väkevä, että olisi purjeet täyttänyt. Laiva oli 120 lästiä vetävä priki, ja oli majori Hortonin oma.
Kun se helpotti, jatkoi Sikke puhetta: Pentti on pyydyksillä ja Risto on ollut monta päivää Pölkkypurolla Leenan hierottavana. Tänään hänen pitäisi tulla kotiin. Miten sinä, Sikke, tulet toimeen näin yksin koko pitkät päivät? Enhän minä ole yksin, kun Risto on kotona ja hovin Inkeri käy melkein joka päivä ja Pölkkypuron pikku Sannakin tulee, kun vaan pakkaselta tarkenee.
Hän kokosi sentähden lähimpänä seisovien puiden pehmeimpiä oksia ja valmisti niistä sopivan vuoteen kapteenille sekä levitti isommista oksista katon sen päälle ja toimitti siten jotenkin tiheän majan, joka suojeli sateelta ja pakkaselta. Nyt oli vietä yksi, kuitenkin aivan tärkeä kysymys vastattavana, nimittäin millä tavalla pidettäisiin huolta elatusvaroista.
Vaeltaja joskus vast'edes kulkiessaan ohitse ajattelee: Sankarit, jotka hautasivat aseveljensä, valitsivat vainajille hyvän paikan, kun asettivat heidät niin, että kotimaan kalliot suojelevat heidän asuntoaan pakkaselta ja myrskyltä ja turvaavat kukoistavaa turvetta, jonka alla vainajat uneksivat kansansa voitoista.» Ampialan poika sivalsi miekkansa sanoen: »Emme me kuole, me elämme.
Sillä tavalla vaelsivat he jälellä olevan osan päivää pysähtymättä. Vihdoin keskeytti yön pimeys heidän kulkunsa. Kun he seisahtuivat jyrkän vuoren sulkemassa laaksossa, joivat he halulla lähteestä, joka lorisi kallioiden välissä. Sitte kokoivat miehet kuoria puista, käyttääksensä niitä majojen katoiksi, joiden piti heitä suojeleman pakkaselta ja sateelta. Vaimot kokosivat kuivia puita.
Ihan kasvopäät valkeana kuin nauris. Voi tokiisa. No kaikkia häntä.» Siiri ei säikähtänyt, sanoi vaan: »Eihän toki.» Minä lapasillani painoin koko matkan suojellakseni pakkaselta, niin niistä on veri paennut, niin sentähden kylmässä näyttää valkealta. Otti lapasen pois kädestään ja paljaalla kädellään koetteli kasvopäitään.
Kerran kun kesäksi lähti, Taittui talvelta purimet, Pakkaselta paksut niskat. Itse ilmakin ihastui, Lämmin läikkyi taivahasta, Aurinko varisti paistoi; Lumet lähti, maat sulivat, Virrat aukesi äkisti. Eipä viikon viipynynnä, Tuskin viipyi viikkokautta, Metsä kun puki pukunsa, Veti verkavaattehensa, Silkkimanttelin sivalsi. Niitty oli neito nuori Kaunistettu kukkasilla.