Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. heinäkuuta 2025
Matti kävi äänettömäksi, vaan hetkisen kuluttua kirkastuivat hänen kasvojensa juonteet, niinkuin olisi niille päivä paistanut, ja hymyily väikkyi huulilla. "Kuules Mikko, pidä silmällä milloin ne palaavat, jos minä en hoksaisi, ja tule minulle sanomaan." Niin sanoen lähti Matti huoneesen.
Jos hän oli Opettaja, miksi hän ei noussut ylös suurissa kansankokouksissa ja puhunut? Jos hän oli Maailman Valkeus, eikö hänen velvollisuutensa ollut valistaa kärsivää, sokaistua ihmiskuntaa eikä peittää kynttiläänsä vakan alle? Taikka ehkä hän oli tehnyt tuota kaikkea? Ehkä hän oli jylissyt niinkuin ukkonen ja paistanut niinkuin aurinko, eikä kukaan siitä huolimatta ollut uskonut häneen?
No, onko mielestäsi mitään syytä olla mustasukkainen. Mutta kas tässä, ota vielä tämä pala, minä olen sen itse paistanut öljyssä ja valkoisessa viinissä, öljymarjat ovat tuoreita. Horn laski pois kiikarinsa.
Johanneksen päätä huimasi. Tuota sanaa hän oli peljännyt juuri. Ja samalla, kuinka hän tunsi tuota sanaa intohimoisesti toivoneensa ja ikävöineensä! Ja millä valkeudella se täyttikään hänet siinä silmänräpäyksessä! Nyt ei aurinko paistanut yksin Liisan silmistä enää.
Ja katseitteni kahden puolen oli kuin seinät välinpitämättömyyden; niin hymy pyhä vei ne verkkoon vanhaan. Nyt vasempahan väkivalloin käänsi minulta kasvoni nuo taivas-immet, ja kuulin heidän virkkavan: »Jo riittää!» Ja jouduin siihen silmäteräin tilaan kuin juuri niihin paistanut ois Päivä, niin etten tuokioon ma nähnyt mitään.
Vilu tuli viljoille, karjoille olo kamala, outo ilman lintusille, ikävä ihmisille, kun ei päivä paistanut eikä kuu kumottanut. Vihdoin sai Väinämöinen arvan avulla tietää, että kuu ja aurinko olivat piilotettuina Pohjolan kivimäessä. Väinämöinen päätti mennä ne sieltä pois hakemaan. Kun hän astui Pohjolan tupaan, istuivat siellä Pohjolan miehet miekka vyöllä.
Taivas katseli yhä synkin silmin kuninkaallista metsästystä. Mutta vaikkakin aurinko olisi täydeltä terältään paistanut, ei siitä olisi mitään vaaraa ollut metsän asukkaille.
Ei silloin paistanut päivän kulta, kun puhkes kukkahan Suomen puu, jäät järkkyi, tunturit iski tulta, veet verta vyöryi ja maat ja multa, oli kansojen yö, oli surman suu, surupilvessä maailma muu.
Prinssi oli jo syntyessään niin ruma, että kuningas kauhistui ja kuningatar surusta kuoli. Kun kutsuttiin tietäjät, niin neuvoivat nämä kuningasta antamaan prinssin surmalle, sillä hänestä oli tuleva onneton, kun kukaan ei häntä rakastaisi. Prinssi annettiin syöjättärelle, joka vei hänet synkkään korpeen, mihin ei päivä koskaan paistanut.
Hän oli jostakin hapuilut tuoreen lampaankäpälän, jonka oli paistanut ja sitten toi sen sisälle pannussa kehoittaen meitä ottamaan käsille mukana tuodun veitsen, jonka käyttämiseen heti ryhdyttiin. Toinen paistinpala toisensa perästä leikattiin ja hävisi. Lopetettuamme lausuimme hänelle suuret kiitokset tästä atriasta, joka epäilemättä oli parhain, minkä moneen aikaan olimme syöneet.
Päivän Sana
Muut Etsivät