Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. kesäkuuta 2025
Mutta he painoivat sen väkisen alas; politiikki vaati, että olisivat oikein hiljaa, että pastori heihin mielistyisi. Betty kumminkin äkkiä hoksasi, että jonkun pitäisi nyt esittää asiaa. Hän kuiskasi sen hiljaa naapurilleen, naapuri eteenpäin toisille. Pian se yleisesti tiedettiin. Mutta kuka heistä puhuisi, kuka? Toinen nykäisi toistaan, kyynäspäät liikkuivat ynnä jalat. »Sano sinä!»
Ja isäntä astui pöydän ääreen ja tarttui kynään ja kirjoitti nimensä vitkalleen ja juhlallisesti, ja muut tekivät samalla tavalla, ensin miehet ja sitten naiset. Ne, jotka eivät osanneet itse kirjoittaa, pyysivät minun sitä tekemään ja piirsivät vain puumerkkinsä, mutta ne, jotka eivät sitäkään osanneet, painoivat kankeilla sormillaan paperin laitaan.
Tuikkivat tähdet, Marjatan tähdet, kannella korkean taivaan, astuivat aatteet, maailman-aatteet, elämän ankaran vaivaan, heittivät pitkän, säihkyvän säteen idästä läntehen hamaan, painoivat käden toisehen käteen, käskivät kiiruhtamaan. Viikot ne vieri, vuodet ne kieri, ihmiset aikojen mukaan; taas kesä tuli, taas lumi suli, kuullut heistä ei kukaan.
Vanha mies katsahti Volumniaan. Niin, eivät olekaan, sanoi hän kriitillisesti. Hän laski kuvan pöydälle, sen enempää sanomatta, mutta hän oli epäilemättä huomannut kuvan kasvoilla tuon samaisen terävän ilmeen ja puoleksi arkailevan katseen, joka tiesi, että tuolla vanhalla rouvalla oli ollut huolia, ja että ne, kaikesta hänen järkensä jäntevyydestä huolimatta, yhä edelleen painoivat häntä.
Täällä taivasalla, tulipalon huristessa ja tuhansiin nousevan kansanjoukon melutessa tuntui hänen äänensä kummallisen vähäpätöiseltä, heikolta ja epävarmalta. Soittokoneiden helinä oli kuin kärpästen surinaa. Mutta senaattorit, virkamiehet ja augustianit, jotka kaikki olivat kerääntyneet vesijohtokaarelle, painoivat alas päänsä ja kuuntelivat äänettömässä ihastuksessa.
Ensimmäisessä törmäyksessä löylyttivät suomalaiset vihollisen etuväkeä aika lailla, niin, että vihollinen alkoi vähitellen peräytyä, järjestyksessä kumminkin. Suomalaiset innostuneena ensimäisestä voitostansa painoivat yhä vihollista vastaan.
Jaakko Jaakonpojan teki mieli tälle opettajalle tyhjentää sydäntään, sillä illan tullen painoivat päivän vaihtelevat kokemukset raskaasti miestä, joka koko elämänsä oli joutunut vain verrattain tyyniä soutamaan. Vaikeuksista oli hän tavallisesti selviytynyt pujahtamalla niiden ohi.
»Mihinkä rouva menee?» kysyi Maijaliisa, joka sattui olemaan lähempänä, ja sieppasi hänestä kiinni. »Arvi, Arvi», mutisi hän ja katsoi yhä samaan paikkaan silmiään rävähtämättä. Molemmat palvelijat painoivat häntä takaisin vuoteelle. »Ei siellä ole mitään, hourukuvia vaan. Nukkukaa pois.» Heidän täytyi pidellä häntä, muuten olisi hän vieläkin ryntäissyt ylös.
Hän kuuli äänen, joka luki, ei tajunnut sanoja, kuuli tuulenkin humisevan puissa ja tiesi ihmisiä olevan paljon heidän ympärillään. Mutta miksi ne ryvettivät kirstun tuolla kostealla mullalla? Luku loppui, pappi nosti kirjaa otsalleen; kaikki painoivat päänsä alas ja peittivät silmiään. Alma ei. Hän tuijotti hautaan yhä, aivan kuin olisi kannen läpi tahtonut nähdä tuttuja kasvoja vielä kerran.
Vain ylpeys oli estänyt Esteriä purskahtamasta itkuun, ja hän istui hiljaisena ja kalpeana ja tukahutetut kyyneleet painoivat jääkuorena hänen sydäntään. Hän ei voinut jäädä illalliselle, hän jätti talon rouvalle hyvästi ja meni pois, välittämättä Bengtistä ja ihmetyksestä, jota hän herätti noin äkkiä yksinään poistuessaan pidoista.
Päivän Sana
Muut Etsivät