Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. toukokuuta 2025
Kostaakseen sen, että toiset veljet eivät antaneet hänelle oritta enää kirkkohevoseksikaan, Olli-Pekka tästä päivästä lähtien ei enää kättä puuttunut talon töihin, kulki vain isossa Leppimäessä laittamassa kotiaan ja hakkaamassa Leppimäen metsistä kotinsa tarpeita. Siellä hän viipyi aamusta iltaan ja hiki päässä palasi aina, usein vasta sitten kun muut olivat jo iltasensa syöneet.
Ei tahtonut paeta eikä sallinut riipsiä. Mutta minä ihan viime hetkessä työnsin hänet rekeen ja läimäytin oritta piiskalla. Niin pääsimme. Muuten olisikin hukka perinyt. Sieltä ajaessa korotti viskaali minut sihteeriksi. En minä herroja pelkää! 2:NEN MARKKINAMIES: Etkö sitä mustapartaistakaan? PEKKA: Niin Tönsöltiä? No jos pimeällä vastaan tulis ja luulisin piruksi, en tiedä kuinka kävisi.
Ehtoopuolen hän sitte vietti kotosella ja kävi muun ohessa oritta hoitamassa yölevolle. Pimeän tullessa hän käveli rannalle ja istui sille penkille, jonka hän sitä varten itse oli tehnyt. Oliko ukko runomielinen, koska hän kuuvalolla istuskeli järven pintaa katselemassa? Jos hän oli, niin se kuitenkin häneltä itseltäänkin oli tietämätöntä. Hän tahtoi olla yksinään ja mietiskellä.
Liisa oli kelvollinen, hän kelvoton ja pahanlainen ryyppymies. Lähempänä kotia ei oritta enää voinut hallita. Se riuhtasiin väkisin juoksuun. Kauppamiehelle se oli mieleen, eikä rouvakaan siitä tällä kertaa virkkanut mitään, sillä kotona odotti ehtoollisvieraita valmiiksi katettu päivällispöytä.
Mutta Reetalle hän sai pitää vähän aikaa kättään ojennettuna, ennenkuin hyvästi tuli ja vastenmielisesti sittenkin. Reeta pyyhki vielä vettä silmistään, ja Viija ei ollut kerinnyt asettuakaan eikä välittänyt kenenkään hyvästintarjouksista. Santtu-poika oli jo lähtöpuuhassaan mennyt pihalle ja kielteli siellä oritta kuopimasta. Kiire sillä näytti olevankin.
Sillä aikaa, kun vieraat tarinoivat vanhuksien kanssa toisessa tuvassa, kävivät Helka ja Maija katsomassa vieraiden kuopivaa ja päristeleivää oritta. Sitä he olivat taputelleet ja kiitelleet omia hevosia paremmaksi. Olivat he "trilloissa" peilailleetkin, ja olipa Helka koittanut istuakin niissä. Ja hyvältäpä se oli tuntunutkin. Oli sanonut Maijalle että kylläpä näissä pitäis ajaakin.
Läksi tuiskuna tuvasta, savuna pihalle saapi pakohon pahoja töitä, pillojansa piilemähän. Niin pihalle tultuansa katseleikse, käänteleikse, etsi entistä oritta. Näe ei entistä oroa: näki paaen pellon päässä, pajupehkon pientarella. Mikäs neuvoksi tulevi, mikä neuvon antajaksi, ettei pää pahoin menisi, tukka turhi'in tulisi, hivus hieno lankeaisi näillä Pohjolan pihoilla?
Antti taas ajatteli, miten hän jatkaisi puhetta, ettei tarvitsisi puhua siitä yhdeksi taloksi rupeuksesta, vaan pää kun tuntui niin paksulta ja ajatus jäykältä, että puhuminen mitään tuntui käyvän mahdottomaksi, niin teki pienen tekosyyn päästäkseen toistaiseksi erilleen ja aikoi lähteä oritta katsomaan ja raitistelemaan ulkoilmassa.
Ennen muurit murtunevi, kuin sormi seinästä murene! Ennen aika tulkohonkin, aika toinen, ankarampi, joka ei kuololle kumarra, ei matele Manalle mennen." Kannusti oritta, liekit löi yli kultaisen kypärän. Vielä on kivessä kinnas. R
"Jos saisit sen uuden apulaisen." Isäntä riensi ulos. Pihalla oli hevonen jo valjaissa. "Kukas hevosen on valjastanut?" kysäsi isäntä. "Minä", vastasi Mikko tallin ovelta. "Miksi?" "Eikös sitä tarvita?" "Tarvitaan kyllä." "Istukaa rekeen sitten ja menkää", vastasi Mikko, taluttaen samassa tallista nuorta korskuvaa oritta. "Mihinkäs oritta viet?" "Sitä tarvitaan kanssa."
Päivän Sana
Muut Etsivät