Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. lokakuuta 2025
Hauskutelkaa siis meillä päivä tai pari, tai vaikka enemmänkin. Jos sitten tahdotte etsiä meitä toisissa aikeissa, niin tapaatte meidät suolavesi-vyöhykkeessämme; jos sieltä pieksette meidät pois, niin on se omanne; jos seikkailussa kaadutte, niin saavat variksemme pitää sitä parempia päiviä, ja sillä loppu. LUCIUS. Niin oikein, herraseni.
"Toinen näistä on teidän kirjoitustanne, toisessa sihteerin, Sanokaa kummassako on teidän kirjoitustanne; tuntekaa, eroittakaa omanne." Topias tirkisti, vertaili nimiä toisiinsa, mutta ei kyennyt päättämään minnekään päin, niin yhtäläiset olivat nimet.
"Miss Travers," sanoi hän vihdoin, "ennenkuin menemme eteenpäin, olkaa hyvä ja sanokaa minulle, oliko tämä teidän erittäin kaunis vastauksenne omanne, vai oletteko lainannut sen jostakin kirjasta, jota en ole sattunut lukemaan?"
Suomen seppo, Suomen sulho, Taivahan takoja immen voitti. Parvi uusii viime säkeen. Eikö muista morsianta kansa? ILVO. Muisti laulunsa sulolla. IMMO. Kasvoitte kukat omanne Poskipäistä ja povista, Vielä toiste nuortukaatte Lastenne kevätkukista! Ulkoa kuuluu: "Morsian! Esille morsian! Sammon seppo ja morsian!" Immo jatkaa: Jo kajahti joukon ääni, Pari astukoon esille!
Me olemme läheisiä sukulaisia, kuten tuosta näette. Te hänen morsiamensa, minä hänen jalkavaimonsa. Tuo sormus on teidän omanne. Sen häneltä kerran otin, hänen nukkuessaan vuoteellani. Tarkastaa lampun valossa hämmästyneenä sormusta. Herra Jumala! Tännekö tämä sormus olikin "unohtunut!" Nojaa lampun pylvääsen. Sellainenko hän on? Voi maailma, maailma. Tälläistäkö on verhosi takana! Neiti-parka.
Otan muistoja mukana, Toki toivoja enempi: Kirkastan Kalevan yötkin Toivontähtien tulilla. Sinä kuin silkkiperho pyörit Muinen meidän kämmenillä Kautta karkelon iloisen. Nyt menetkö, nyt jätätkö? Mitä jättänet jäänehille, Sydämille Pohjan poikaparven? Paimensoitto uusii lopun. ILVO. Jätin muiston kaunihista, Perhosista, kukkasista, Itse etsikää omanne.
»Josko uskaltaisitte?» toisti Alli. »Miksipä ette? Mutta mitähän minulla olisikaan antaa teille?» »Vaihtaisitteko pukua minun kanssani?» »Pukuako vaihtaa? Varsin mielelläni! Mutta miksi sitä tahdotte? Onhan teidän omanne paljon kauniimpi.» Heillä oli todella jotenkin samanlainen puku, kansanpuku kummallakin, vaan Elinan oli loistavampi.
Maria otti kirjan ja luki: »Rukous kirja.» Hän avasi kannen ja käänteli suurilla kirjaimilla painettuja karkeita lehtiä. Tummasta, kuluneesta paperista huomasi hän, että kirja oli vanha. Onko tämä omanne? kysyi Maria. On, se on ainoa mitä minulla on Suomesta ja siltä kansalta, johon ennen kuuluin. Maria pyysi häntä kertomaan ainakin jotakin lapsuudestaan.
"Malttakaa!" hän sanoi, "minun kunniani takauksella nuo onnettomat teidän sanaanne ovat luottaneet. Minun kunniani ja teidän omanne nimessä, armon Jumalan nimessä, minä rukoilen, minä pyydän, minä vaadin, että se heille pidetään!" "Viekää pois tuo vanhus", herttua käski. "Pitäkää häntä silmällä, siksi kun tahtoni on täytetty!" "Pois!" rajakreivi huusi, paljastaen miekkansa.
"No niin, siinäpä se onkin", sanoi Dorothea; "ja kenenkä syy siihen on, jos ei teidän omanne? Nostittehan te semmoisen mölläkän siitä, että hän oli kävellyt käsikädessä laulutytön kanssa, aivan kuin olisi se Juutalais-tyttö ollut!"
Päivän Sana
Muut Etsivät