Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. heinäkuuta 2025
Ione, salli minun vielä kerta nähdä sinut; sinä olet ystävällinen vieraille, tahdotko olla tyly omalle heimolaisellesi? Minä en odota vastaustasi. Ota kukat, jotka sinulle lähetän; niiden hieno tuoksu puhuu selvemmin kuin suu.
Nythän sille jo voisin hymyillä, mutta en tahdo, sillä nythän tiedän, että se oli siinä muodossa uskollisuutta vain omalle itselleni, tunteelleni, alkavalle, samalle, joka sitten pysyi ja pysyy yhä. Ihanteelle, semmoisena kuin se silloin ensi kerran ilmestyi. Se hetki on minulle nyt vain hauska, miellyttävä muisto. Silloin se oli katkera kuin ikuinen ero.
Sieppasi sen ja pisti taskuunsa. Eihän sitä nyt siihenkään voi heittää, hän mutisi. Mutta kumma, kuinka oudolle mielelle hän samassa kävi. Tuli aivan kuin vieraaksi omalle itselleen. Kaikenmoisia ajatuksia tai oikeammin kuvia risteili hänen päässään. Noita kymmenmarkkasia hänellä oli aina edessään, jos minne katsoi.
"Hänen sanansa kevensivät siis sydäntänne, Betty," minä sanoin. "Kultani," vastasi hän, "se ei ollut hänen sanojansa, ei ensinkään! Betty käänsi nyt kirjan niin, että minä sain nähdyksi, ja lykkäsi sitten sormellansa pitkin seuraavia rivejä: "Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat; itsekukin meistä poikkesi omalle tiellensä; mutta Herra heitti kaikki vääryytemme hänen päällensä."
Katse siirtyi yhä eteenpäin, vastakkaisen rannan vaaraksi kohoavalle rinteelle, jossa koivut kurkistelivat heleänvihrein hiirenkorvin takanaan ylempänä vakaa, tummanvihreä havumetsä. »Kauniit ovat paikat», myönsi Uutela. »En ole Hämeen puolessa tämänluontoista nähnytkään.» Sitten katse hypähti järven vasemman pään poikitse taas omalle puolelle, suuntautuen avaran kotipellon pohjoiselle aukealle.
Rouva Griebel huusi nyt toista töllistelevää piikaa tulemaan omalle paikallensa avuttoman vieraan vieressä, että hän itse voisi pitää huolta, mitä talossa tarvittaisiin asettaa järjestykseen sairasta varten.
Jos Häntä etseit, miksi et meitä rakastanut? Miksi et hellinyt kukkaa kedolla ja paistanut päivänä laaksoihin ihmislasten? Minä en jaksanut, olisin tietysti voinut vastata heille. Mutta enhän minä ollut tullut tänne heikkouttani heille ilmi tunnustamaan. Enhän ollut tahtonut koskaan tunnustaa sitä edes omalle pienelle ja viheliäiselle itselleni.
Suomalaisena talonpoikana hän ottaa asian paljon käytännöllisemmin kuin sen sivistyneet ajajat tuolla pääkaupungissa ja yliopisto-piireissä, pyyhkii siitä pois paljon kansallista romantiikkaa ja jättää jäljelle pääasiallisesti vain sen, mitä hän kaipaa, mitä hän tarvitsee ja mistä hän tuntee olevan todellista hyötyä hänen omalle lähimmälle ympäristölleen. »Ei ollut kansassa mitään kansallishenkeä», valittaa hän entisistä ajoista.
Mutta Jumalan kiitos, nämät surut ovat laajentaneet sydämmeni niin, että siihen nyt mahtuvat kaikki kärsivät olennot ja että se nyt tykyttää ihmiskunnalle eikä vaan omalle onnellensa ja voitollensa.
He peittelevät itseltään ja toisilta, kuinka heidän laitansa on. Ainoastaan yksin ollen he omalle ruumiilleen tunnustavat totuuden: »minun sieluni on rikki revitty ja onneton. En tiedä, mitä tahdon, enkä tahdo, mitä minun pitäisi. Jumala sanoi: palvele minua!, mutta miten häntä voisin palvella? En häntä tunne, en häntä rakasta. Elämäni on kuollut.»
Päivän Sana
Muut Etsivät