Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. kesäkuuta 2025
Toisella kertaa minä näinikään istuin, ei mentynä pakoon, vaikka olisihan sitä silloin päässyt lapsen itkulta, kuolluthan se oli. Minä istuin näinikään kuin nyt tässä. Minä olin parempi, kun kutsuttiin viimein kamariin. Nyt olen taas halpa ja huono, no minä istun niinkuin halpa ja huono, näinikään kuin siellä silloin, kun olin huono. Saanenko tässä istua, ei minun kylässä annettuna istua.
Tällä hetkellä minussa tapahtui merkillinen muutos. Kuolemanpelko itseni ja toisten tähden katosi. Tuntui, että minussa oli tapahtunut tavaton kohoaminen, tunsin olevani toinen olento, toisessa maailmassa. En välittänyt mistään. Jos aate joutuisikin tappiolle tällä kertaa, olisihan sama ikuinen aate huomennakin, aina tuoreena ja palavana.
Olisihan Olavikin ollut yhtä mielissään kaikesta tuosta... Mutta nyt oli se kuitenkin hänestä vähän lapsellista, ja hän olisi mieluummin nähnyt, että he niin pian kuin suinkin olisivat päässeet kahden kesken ja että Elli olisi ehdottanut, että he menisivät kävelemään jonnekin.
"Minä ajattelin," jatkoi nuorukainen nöyrästi, "että jos sinä antaisit asunnon..." "Ohoh! nyt tuli asia ilmi! Niin, olisihan tuo vallan oikein että sinä saisit taloni!" "Minä panisin työni lisään, sinä et milloinkaan tulisi sitä katumaan!" sanoi nuorukainen hartaasti. "No, sen työn, mikä minulla on, jaksan itse tehdä," vastasi Olina ja ajoi porsasta eteenpäin näyttääksensä kykyänsä.
Kun kerran lähden, muille jää kaikki... Olisihan se ihanaa, olisi haaveenakin ihanaa, ettei olisi kuolemaa, ei häviötä, ja että jos olisikin, se olisi vain uni, jossa siirryn illasta aamuun... Miksi ei minulla ole sitä uskoa, mikä heillä? Ja miksi ei ole, niinkuin he uskovat? Ilta yhä pimeni. Raukeihin mietteisiin vaipuneena vanha saddukeus yhä istui talonsa edustalla.
Olisihan tuo ollut kylläkin hyödyllistä, jos kyyneleet olisivat lähteneet Jumalan mielen mukaisesta surusta, ja semmoisista kyynelistä voikin, Jumalan kiitos, monen papin työhuone kertoa. Mutta nämät tällä kertaa eivät olleet sitä laatua.
»Olisihan sitä asiaa vähin. Eikö äiti jo siellä mitään sanonut?» »Ei sanonut. Arveli vain, kun kysyin, että on se Valee jo siksi iso, että taitaa itsekin puhua. Mutta mikä ihminen tämä on, joka täällä istuu?» Matti astui lähemmäksi Santraa, joka paeten kyyristyi yhä lähemmäksi seinää. Valeeta nauratti. »Tytärihmisiähän tämä onkin.
Kapteeni olisi mielellään itsekin mennyt kirkkoon, sillä olisihan ollut hauskaa nähdä, miten koko kirkkorahvas olisi kohahtanut ylös ja seissut, niskat kuurussa, siihen asti kuin hän olisi halki kirkon ehtinyt astua Paksulan penkkiin... Niin olisi ollut, mutta seurahuoneella oli vielä ennen päivällisiä paljo toimitettavaa.
Tuomaritkin peljästyivät, nähdessään hänet sellaisena, ja arvelivat, kunhan se ei vaan saattaisi turmiota itselleen tai naapurilleen. Ja vanha tuomari lausui: Kuulkaapa, veljeni: sopikaa nyt hyvällä. Ethän sinä, veli Kaapo, hyvin tehnyt, lyödessäsi raskasta vaimoa. Kiitä Jumalaasi, ettei siitä sen pahempaa tullut; olisihan siitä saattanut suurikin rikos helposti syntyä.
Osasit lukea kirjoja ja käydä hyvissä vaatteissa. Minä teitä syötin koko talven sittenkuin paljaina palosta turviini pääsitte. Mutta eihän se ole mitään. Miksi et heti silloin mennyt maailmaa vaeltamaan? Silloin oli Niilolla toinen ääni kellossa. »Lähettäisimmekö tuon poloisen vieraisiin käsiin, poljettavaksi. Olisihan se synti». Mutta nyt ei ole synti jättää kaikki minun niskoilleni.
Päivän Sana
Muut Etsivät