Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. heinäkuuta 2025
Naiset heittivät pois nuttunsa, miehet takkinsa, istuutuivat paitahihasillaan airoilleen ja lähtivät valkoisina ryhminä soutaa nuokuttelemaan siintäviä salmia kohden. Elli oli laskeutunut muutaman tutun emännän kanssa rantaveräjälle. Olavikin ilmestyi siihen venheiden lähtöä katsomaan. Ettekös te lähdekään? kysyi Elli eräältä ryhmältä, joka vielä virkaili rannalla. Mehän odotamme pastoria.
Entä te? Minä jo olen. Mennäänkö sitten taas? Pian sai Olavikin takaisin vähäksi aikaa häiriytyneen rauhansa. Mitäs siitä, parastahan oli näin!
Onhan heidän suhteensa vast'edeskin oleva samaa ystävyyttä, jota se on ollut tähänkin saakka ja josta se ei saa muuksi muuttua. Niinhän sen käsittää Olavikin ... hän käyttäytyy niin hienosti, niin arasti ja kohtelee häntä niin kunnioittavasti ... juuri niinkuin ainoastaan sellaisen täydellisen gentlemannin tuleekin ... kuinka hän on onnellinen! kuinka hän on onnellinen!
Rouva on kotona. Missä hän on? En tiedä, minne olisi pistäytynyt. Elli istui rävähtämättä, ja Olavi meni verkalleen takaisin kamariinsa. Ei hän tahtonut kuvitella sitä mahdolliseksi, että Olavikin häntä rakastaisi.
Hän muisti, mitä he ensimmäisenä sunnuntai-iltana pappilasta palatessaan olivat puhuneet, hän ymmärsi nyt selvemmin kuin koskaan, että se oli se, joka häntä vuosikaudet oli vaivannut, kalvanut ja hävettänyt ... ei koskaan hän ollut uskaltanut nousta sitä vastaan, hän oli kaikkien edessä teeskennellyt ja valehdellut ... mutta hän ei mitenkään enää voinut kestää, että Olavikin luulisi sitä hänestä... Sana oli niin monta kertaa ollut putoamaisillaan hänen huuliltaan, se täytyi saada sanotuksi, seurasipa siitä, mitä seurasikaan ... ja ikäänkuin torjuen jotain syytöstä luotaan, ikäänkuin luoden vuosikausien taakan hartioiltaan, huudahti hän kiivaasti, itkunsa kanssa taistellen: Mutta se ei ole niin ... se ei ole totta ... minä en ole onnellinen, minä en rakasta häntä enkä ole koskaan rakastanut!
Mutta kun hän tuli sieltä takaisin, istui Olavi vielä rappusilla. Hyvää yötä, sanoi Elli loitolta, hänen luokseen menemättä, kääntyi aittapolulle, pistäytyi aittaansa ja väänsi sen sisäpuolelta lukkoon. Vähän päästä meni Olavikin aittaansa. Mutta mitä merkitsi tuo yht'äkkinen kaukainen hyvästi? Miksei Elli tullut hänen luokseen?
Ja hänet itsensä valtasi ääretön hellyyden tunne ja halu puhua Olavin kanssa. Kaikesta, mitä hän oli näinä vuosina yksinäisyydessä miettinyt elämästä ja kohtaloista, rakkaudesta ja... Oliko Olavikin niitä asioita ajatellut? Ja millaisiin päätöksiin ja selvyyksiin hän oli tullut?
Tuollainen kylän lasten kanssa ilakoiminen oli aina ollut Ellin suurimpia huvituksia, ja kesällä hän aina keräsi heitä joitakuita Tyynelään heidän kanssaan onkiakseen ja marjassa kulkeakseen. Että Olavikin noin rakasti lapsia, sitä ei hän olisi uskonut, ja hänen oli vaikea estää liikutuksen kyyneliä silmiinsä tulemasta katsellessaan ryhmää tuossa rannalla. Joko te alatte kiirehtiä? Olavi kysyi.
Se on rakkauden synnyttäjä ja rakkauden perillinen. Kun rakkaus kuolee, niin jää ystävyys elämään. Niinhän Ellikin. Hänkin uskoi sen, uskoi niinkuin oman kauan haparoimansa ja haaveksimansa elämän mahdollisuuden. Ja uskoi, että Olavikin uskoi, niinkuin hän puhui. Elli oli hänen puhellessaan varovasti tarttunut airoihin ja alkanut hiljalleen soutaa kotirantaa kohti.
Olisihan Olavikin ollut yhtä mielissään kaikesta tuosta... Mutta nyt oli se kuitenkin hänestä vähän lapsellista, ja hän olisi mieluummin nähnyt, että he niin pian kuin suinkin olisivat päässeet kahden kesken ja että Elli olisi ehdottanut, että he menisivät kävelemään jonnekin.
Päivän Sana
Muut Etsivät