Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. toukokuuta 2025
Minä kauhistuin ja hyppäsin pelosta pystyyn, vaikka olinkin kuoleman sairas. Senjälkeen rukoilin hartaasti Jumalata, että Hän minut parantaisi. Ja Jumala kuulikin rukoukseni. Kaikkien ihmeeksi aloin vähitellen parantua. Ja ennen kuin uusi kesä joutui ja puihin lehti puhkesi, olin minä jo iloinen ja terve. Kesällä minulla oli hauskaa. Aamusta iltaan olin ulkona pihamaalla.
Oli vielä jotenkin aikaista nuoren sulhasmiehen lähteä pois morsiamensa luota. Mutta se ei suinkaan riippunut rakkaudestani. Minä olin nimittäin jo kauan kärsinyt unettomuutta, ja vaikka muuten olinkin aivan terve, olin sinä päivänä ihan uupumukseen saakka väsynyt, koska olin melkein kokonaan valvonut kaksi edellistä yötä.
"Onpa oikein oiva asia, että Harry on kaiken päivää koulussa", kuulin yhtenä päivänä erään siskoistani lausuvan toiselle. "Hän oli aina tiellä ja sekoittui joka asiaan. Lapsilla on varsin tarkka kuulo ja Harry kuunteli aina kaikkia, mitä puhelimme keskenämme". "Hänkin on paljoa onnellisempi nyt", sanoi äitini, "sillä hänellä on leikkitoveri". Ja niinpä todella olinkin.
Ei ollut ainoatakaan kalliota, oli se kuinka syvää rotkoa, että se olisi pelvoittanut minua sinne ryömimästä, uteliaana kuin olinkin saamaan selvää eikö siellä ollut mitään luonnontutkijan saatavana.
Samalla sain minä myöskin eron ensimmäiseltä luokalta ja niin oivallisen todistuksen, että sitä kelpasi näyttää vaikka kenelle. Melkein olin hypähdellä tuon lapun saatuani, siihen määrään olin vielä lapsellinen, vaikka olinkin monta myrskyä maailmalla nähnyt, monta kovaa soutanut.
"Sitä miestä pitää korjata", oli hän sanonut, "sillä hän teki matkalla työtä". Olinkin virkistynyt taas täyteen toimeen ennenkuin tultiin Pietarin rantaan. Kolme viikkoa sitten joka päivä kävelin tai ajelin kaupunkia ristiin rastiin, etsiellen työtä. Ensi aluksi minua huvitti, kun näin niin paljon uutta enkä siinä alituisessa hälyssä joutanut surujanikaan muistamaan.
Ohjasin kulkuni niin hyvin kuin voin savua kohti, jonka saareltani olin usein nähnyt. Niin väsynyt kuin olinkin ja niin vaikeaa kuin olikin päästä eteenpäin, saavuin kuitenkin noin kello viiden tai kuuden aikaan aamulla talolle, joka sijaitsi pienen laakson pohjassa. Talo oli matala ja jotenkin pitkä. Katto oli turpeista ja seinät hakkaamattomista kivistä.
"Kun olin täyttänyt kuusitoista vuotta, isäni sairastui, mutta niin häijy kuin olinkin, minä kuitenkin rukoilin Jumalaa armollisesti säästämään isäni hengen äitini ja pienten lasten tähden; mutta Herra ei tahtonut rukoustani kuulla. Kolme päivää ennen loppuansa isäni sanoi äidilleni:
Olipa mielestäni varsin omituista, että "Siveellisen aarre-aitan" toimittaja, kaikessa salaisuudessa luonnollisesti, oli lausunut saman arvostelun "Suuresta kansanvallasta", mutta vaikka olinkin varsin herkkäpuheinen tämän miellyttävän ystävän parissa, olin kuitenkin niin varovainen, ett'en maininnut siitä mitään.
Ja minä olinkin tullut oikeaan aikaan saadakseni olla todistajana suuremmoisimmassa näytelmässä, mitä yleensä milloinkaan on tilaisuudessa näkemään. Sillä parahiksi näinä päivinä olivat laivastot jälleen kokoontuneet Porkkalan luo, jonne sitäpaitsi oli tullut vedenpäällisiä tykistöpattereja, bombardeja ja joukko tykkivenheitä; tämä kaikki osoitti että jotain vakavampaa nyt oli tekeillä.
Päivän Sana
Muut Etsivät