Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hetkisen sen jälkeen vedin sentään esiin tuon pienen kirjeen ja revin sen tuhansiksi palasiksi ja heitin sen pois. Se oli pahasti tehty. Hän tulikin pahoilleen; olinhan minä turmellut hänen ilonsa tältä päivältä. Mutta en itsekään ollut enää iloinen, ja koetin sentään näyttää olevani mitä parhaimmalla tuulella; niin käy usein.»
Olinhan minä sen mukaan ottavinani, mutta jäiköhän se kumminkin... Kyllä sitä pitää lähteä hakemaan, sillä muutoin ei tule pelistä mitään," puheli Pekka ja aikoi lähteä sitä kotoansa hakemaan, johon oli matkaa noin parin virstan arvo. "
Ja niin kuivi koko kohteliaisuuteni yhteen haikeaan huokaukseen. Vähitellen rupesi kai tyttö kumminkin käsittämään, että minun harvasanaisuuteeni oli jokin erityinen syy, ja siksi otinkin valaistakseni hänelle tuota merkillisyyttä, selittääkseni, että olinhan ulkomaalainen, joka vasta viikon olin Pariisissa oleskellut ja joka en siis vielä ollut ehtinyt oppia maan kieltä.
Minä en koettanutkaan enää lohduttaa enkä iloiseksi saattaa waimoani, sillä olihan itsellänikin kylläksi surua ja olinhan huomannut, ett'ei asia paremmaksi tule. Minä itkin sydämessäni yötä päiwää ja luulenpa siitä wuotaneiden kyynelien olleen werisiä; minun ruumiini ja sieluni woimat alkoiwat kuihtua.
Mutta muutamien päivien kuluttua näytti hän muistavan, että olinhan minäkin ollut tuolla ikimuistettavalla retkellä. Olinhan minä nähnyt Pyhäjärven pastorin ja kuullut hänen puhuvan. Hän alkoi kysellä minulta, muistinko sitä ja sitä sanaa, ja kun minä muistin sen ja muistin lisääkin, tuli meillä useinkin puhe noista kaukaisista ystävistämme.
"No, onko Antero pastori vihdoinkin täällä?" virkki hänelle Flurenbauer, jonka päähän nauttimansa viini hieman näkyi kajahtaneen, kuten hänen hohtavat kasvonsakin osoittivat. "En suvaitse mielelläni, että renki isäntäänsä odotuttaa." "Minun puolestani se ei ole aikomuksella tapahtunut", vastasi Antero, "olinhan kirkossa."
Ja miksi minä olisin tahtonutkaan sitä etsiä esille sieltä? Olinhan minä sen juuri itse sinne alas, sinne syvälle, sinne mustiin pohjamutiin karkoittanut. Mielellään se ei ollut mennyt sinne, mutta minä olin tahtonut niin, ja minun tahtoni oli tapahtunut. Kauan jälkeenkinpäin oli se vielä monta kertaa koettanut nostaa päätänsä sieltä, mutta turhaan.
"Olinhan teitä waroittanut sen miehen suhteen", sanoi hän. "Hän oli wiekkain silmänpalwelija, täynnä petosta ja riettautta. Nyt hän on saanut siitä ansaitun palkintonsa." "Hywä Iiwar, tämän asian pidämme salassa linnalaisilta. Parasta on että he uskowat Yrjö Eeronpojan murhaajaksi. Hän on paennut, waan minun on tarwis saada hänet käsiini. Nuo kansan häiritsijät täytyy sukupuuttoon lopettaa.
Minä tulin luonnostanikin niin iloiseksi ja leikilliseksi, että koulutowerini huomasiwat minussa suuren muutoksen tapahtuneen. He iwailiwat ja kiusailiwat minua kaikenlaisilla kompeilla ja sukkeluuksilla, mutta mitä huolin minä heidän ilweistään, sillä olinhan nyt niin onnellinen, kun olin löytänyt sydämeni rakastetun.
"Ei, aivan tosi; olemme käyneet kukin omaa tietämme". Hän joudutti kulkuansa; minun oli vaikea seurata häntä. Voi, kuinka umpimieliseltä hän näytti, ja kuitenkin olimme ennen oikein hyviä ystäviä! Mutta minä kyllä sen ansaitsin; olinhan kokonaan unohuttanut heitä koko tämän ajan.