Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. heinäkuuta 2025
Se oli minulle yhtä tuntematoin kuin tulevainen elämä, vieläpä tuntemattomampikin, sillä olinhan raamatussani lukenut jotakin tuosta autuaallisesta paikasta. Nyt johtui mieleeni lukea Stefanin kirjoja; näistä kenties oppisin, niinkuin hän oli toivonut, ajattelemaan ja puhumaan sivistyneen naisen tavalla.
Itse puolestani sitä en sentään pelännyt, sillä olinhan jotenkin tarkkaan ottanut selkoa siitä millainen Alvilde Prydz oli ihmisenä sekä norjalaisilta että tanskalaisilta tuttaviltani, jotka hänet tunsivat.
Enkö ole enonne vaimo ja enkö ole kaksi kertaa pelastanut teidät kuolemasta? Niin, ja minä rakastin myös teitä: olittehan kuninkaalle läheistä sukua ja olinhan kuullut äitini monesti sanovan, että vaimo ei rakasta herraansa ja miestäänkään, jos ei hän samalla rakasta hänen sukulaisiaan.
Vaan totta puhuakseni ajattelin joskus sitäkin, olinhan silloin poikanen, hullunen vielä. Mutta siinä ei ollut syytä. Ensin kohteli hän minua suurella välinpitämättömyydellä, sitten vihalla, muuta merkkiä ei ilmennyt. Hän oli minulle mustasukkainen, siinä kaikki. Keksikää parempi vaikutin te, joka sukupuolenne paremmin tunnette.
Sitten hän ei ole täyttänyt Luojan tarkoitusta, joka kuitenkin lienee itsensä säilyttäminen jonkun itseään ylemmän ja ijäisemmän päämäärän vuoksi. Etkö usko, että ihminen joskus säilyttää parhaiten itsensä juuri murtumalla? Nyt oli minun vuoroni hämmästyä. Sillä olinhan itse juuri samoin ajatellut, ainakin joskus parhaina hetkinäni.
Lupasihan rouva viedä minut yhtä hyvänä kotiin kuin oli ottanutkin. Ja sen hän olisikin tehnyt. Erinomaisen hyviä ihmisiä koko perhe, eikä mitään puutetta. Rouva suojeli minua kuin nuorinta sisartansa. Ei minua silmän alta etäälle laskettu. Olinhan silloin vielä niin nuori ja kokematon: vasta yhdenkolmatta. Nykyiseen aikaan ihmiset tosin kypsyvät ajemminkin.
"Lapseni, ette saa olla niin surullinen", lausui hän hellästi ja lempeästi, sillä välin kun minä vavisten kaikkien katseesta, äkkiä ja ehdottomasti laskeusin polvilleni hänen eteensä olinhan minä usein tehnyt niin Ilsellekin. Hän laski kätensä pääni päälle painaen pääni taaksepäin. "Aron prinsessa! Miten kauniilta se kuuluu!
Ja mikä se oli tuo sisäinen ääni, jonka kuulin koko ajan kuin etäisen kuparikellon korvissani kumahtelevan? Ymmärsin pian, että Totuuden ääni se oli. Enhän sitä voinut enkä tahtonut välttää, sillä olinhan siitä saakka kuin opin ajattelemaan pyrkinyt Totuuteen. Olisihan se ollut samaa kuin kieltää oma henkinen minuutensa.
Minä pääsisin naamiohuveihin, minä, joka olin saanut puolitoista tuntia arestia siitä, että menin ilman koulun rehtorin lupaa »Don Juan'ia» katsomaan. Niin, mutta olinhan nyt ylioppilas! Mutta puku oli hankittava... Kas siinäkös huolta... Ostaa? Liian kallis! Lainata? Mistä?
Päivän Sana
Muut Etsivät