Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. toukokuuta 2025
Se johti lukijan kuin uuteen, puhtaampaan, kauniimpaan maailmaan ja antoi hänelle aavistuksen siitä naisesta, joka on säilyttänyt lämpimän, naisellisen sydämensä, mutta vapautunut pikkumaisuudesta ja ennakkoluuloista. Mutta olivathan jo monet Alvilde Prydzin edellisistä teoksistakin kuten esim. »Paa Fuglevik», »Mennisker», »Dröm» y. m. osoittaneet samaa lennokkuutta ja runollisuutta.
Syksyllä tuli nimittäin sanoma, että Alvilde Prydz oli kuollut Oakhillissa lähellä Mossia syysk. 5 p. Hän kuului Norjan suuriin kirjallisiin tähtiin viime vuosisadalla, joihin koko Europan katseet olivat kiinnitetyt. Mutta Norja ei suinkaan ollut mikään hemmoitteleva äiti näille kuuluisille lapsilleen, ja siksi he kai vuosimääriksi vetäytyivätkin ulkomaille.
Ne, joiden olisi pitänyt häntä tukea ja auttaa, etupäässä Norjan naisten, eivät sitä tehneet, eivät häntä useinkaan ymmärtäneet, eivätkä edes ottaneet selvää siitä, mitä hänellä oli heille sanottavaa. Sehän on juuri naissuvun suurin onnettomuus, ettei se näe, eikä tunne omaa onnettomuuttaan ja ihmisarvonsa puutetta. Alvilde Prydz sen sensijaan tajusi.
Alvilde Prydz ymmärsi, että aivankuin kasvi varjossa kutistuu ja saa vain pieniä käpristyneitä lehtiä, kävi juuri näiden vanhan ajan naistenkin olivat he sitten yksinäisiä tai naimisissa. Ja siksi hän ei heitä milloinkaan pilkkaa, vaan puhuu sellaisella suurella ymmärtämyksellä heidän heikkouksistaan, omituisuuksistaan ja äreydestään.
Kun minä ensi kerran kirjoitin Alvilde Prydzille 90-luvulla, tapahtui se senjohdosta, että tahdoin esittää hänet meidän suomalaiselle yleisöllemme aikakauslehti »Nutidin» palstoilla, jota siihen aikaan toimitin. Hänen teoksiaan luettiin hyvin paljon silloin helsinkiläisissä piireissä ja varsinkin oli »Gunvor Thorsdatter til Hærö» herättänyt melkoista huomiota.
Se oli suuri ja komea aivan kuin pieni linna ja muutamien kysymyksien jälkeen sain viimein selville, että Alvilde Prydz oli kotona. Kaikki kai ovat panneet merkille, että ympäristö vaikuttaa äärettömästi, kun ensi kerran näkee ihmisen.
On huomautettu, että Alvilde Prydz oikeastaan vain jatkoi Camilla Collettin työtä ja sai myöskin jakaa hänen kohtalonsa. Sillä aikaa nimittäin kun Camilla Collet teoksiensa kautta valmisti uutta kevättä Norjan naisille, oli hänen itse niin yksinään pakkasessa värjöttäminen, että hänen sielunsa siitä vahingoittui. Myöskin Alvilde Prydz tuntui aina olleen yksin.
Björnson ja Lie olivat monet ajat Parisissa, Ibsen Münchenissä ja Roomassa. Heille koitti kuitenkin kerran se päivä, että he saivat yleistä tunnustusta. Alvilde Prydzille se ei koskaan tullut. Kirjailijapalkkiot esim. olivat aina kovin kireellä, kun oli kysymys hänestä, ja hänen rikas kirjallinen tuotantonsa merkitsi hänen aikalaistensa silmissä varsin vähän.
Tämä halu tavata Alvilde Prydziä ei nyt ainoastaan johtunut siitä, että jo vuosimääriä olin ihaillut hänen tekeleitään, että ne olivat antaneet minulle enemmän virkistystä ja nautintorikkaita hetkiä kuin useampien muiden, silloin lukemieni kirjailijoiden teokset, vaan me olimme myöskin pitemmän aikaa olleet kirjevaihdossa ja aina lausuneet sen toivomuksen, että kerran oikein personallisesti saisimme tavata toisemme.
Kun oli hänen seurassaan, tuntui aina siltä kuin olisi hänellä ollut aivan loppumattomia henkisiä varastoja, kuin olisi hän kuulunut aivan toiseen maailmaan kuin me muut pienet arki-ihmiset. Ollessani syksyllä 1909 Tukholmassa, näin eräänä päivänä sikäläisissä lehdissä uutisen, että norjalainen kirjailija, Alvilde Prydz, oli saapunut kaupunkiin ja asui kuvanveistäjä Millesin luona.
Päivän Sana
Muut Etsivät