Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. marraskuuta 2025
Se ei näyttänyt suuremmalta kuin vuode. En voinut karkoittaa mielestäni sitä ajatusta, ettei kaikki ollut niinkuin piti olla. Minä pelkäsin hirveän tapaturman tapahtuneen, ja soimasin itseäni, sillä olinhan tavallaan siihen syypää kun olin jättänyt miehen sinne yksikseen, enkä ollut lähettänyt ketään häntä vartioimaan tai oikaisemaan hänen tekojansa.
Olinhan olevanani taivaassa, istuin pehmeällä, helluvalla sohvallani ja edessäni höyrysi harjallinen ruokapöytä. Maittavia, kovin maittavia olivatkin ne ruuat ja niin rasvaisia. Minä söin ja join, ja pienet keruupi-pojat passasivat minua kuin mahtavata persoonaa.
Minä otin ujosti prowastin tarjouksen wastaan, ja puoli raskasmielisyyttäni oli kadonnut, sillä olinhan kuullut kelpaawani waikka minkälaisen seura= ja perhe=elämän kaunistukseksi. Aiwan wapaasti päätimme jo huomenna alkaa. Minulle ruwettiin nyt osoittamaan aina isompaa rakkautta ja ystäwyyttä, sekä wanhusten että neitien puolelta.
Minä tahdoin teitä peloittaa, teitä parantaa ja kaiken kaipauksenkin teistä poistaa. Olinhan alhainen, halveksittava olento... Enhän teitä rakastanutkaan ... niin luulitte... Minä valehtelin! niin, se oli paljasta valetta ja petosta kuin kaikki muukin ... en ollut juonut kuin kyyneleeni!"
Olinhan myöskin niskoitteleva poika, joka oli taipuvaisempi käskemään kuin tottelemaan. Ymmärsin pian isoisän rankaisevan minua rakkaudesta ja tämä antoi hänelle kummallisen vallan lapsellisen sydämmeni yli. Eräänä päivänä, kuinka hyvin sen vielä muistan, olin yksinäni syrjähuoneessa, jossa isoisän lintuhäkit riippuivat.
Olinhan ainakin raittiissa ilmassa, ja ehkäpä joku laiva sattuisi kulkemaan ohitse, joka saattaisi minut kotimaahani. Läksin takaisin luolaan hakemaan viimeisiä ruoka- ja juomavarojani. Etsiessäni niitä luolan pohjalta, sattui käteeni jokin kova esine. Se oli kultainen rannerengas, joka oli irtaantunut jonkun vainajan kädestä.
Reginan silmät himmentyivät. »Olinhan niin iloinen, että tahdoitte sen», sanoi hän hiljaa, »sillä kuinka harvoin kohtaakaan köyhää tyttöä onni, että rikas, ylhäinen herra ottaa häneltä jotakin lahjaksi?» Boleslav puraisi huultaan. Todella hän otti tytöltä lahjaksi enemmän kuin oikeus ja ihmisyys olisivat myöntäneet.
Söin kipeneen, katselin tuomiokirkon sehän on jokaisen kulkijan velvollisuus ja riensin kohta taas pikajunallani Saksan länsirajaa kohti. »Miksi antausin taas tähän tuliseen pätsiin?» oli jo alussa ainoa ajatukseni, vaan en uskaltanut sitä itselleni myöntää, sillä olinhan itse yksin syypää. Tukala näkyi olevan toisillakin matkustajilla; vaikka olivat kotosin näiltä tulenpalavilta paikoilta.
Malttakaas, olinhan täällä noin kymmenen tai kaksitoista päivää takaperin; seurana oli minulla ystäviä, muskettisotureita, josta on todistuksena se, että eräs heistä joutui riitaan muutaman vieraan kanssa, erään tuntemattoman, erään miehen, joka hieroi hänen kanssaan tappelua en tiedä mistä syystä. Ah! aivan oikein! sanoi isäntä, sen muistan vallan hyvin.
Hän ei voinut ymmärtää, että järkevä mies ja lisäksi vielä lääkäri, joka muita kehoitti varovaisuuteen, kauemmin kuin mitä oli ihan välttämätöntä kuleksi ulkona tällaisessa jumalanilmassa. Olinhan ollut ulkona miltei päivällisistä asti.
Päivän Sana
Muut Etsivät