Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. heinäkuuta 2025
Kultakaan ei kuulu olevan puhdasta, kun se maasta tai kallioista kaivetaan, sekin täytyy tulella puhdistaa. Jumala tahtoo saada tulen avulla kuvansa itsensä kaltaisiksi. Hiuskarva ei putoa päästömme taivaallisen Isän tahdotta, eikä varpunen putoa oksalta hänen tietämättään. Jumalan tahdosta ja meidän hyväksemme tämä kärsiminen on.
Kardinaali oli kuninkaan lumoova käärme ja kuningas oli lintu, joka hyppii oksalta oksalle voimatta lentää pakoon. Niinpä olikin palaus La Rochelleen peräti surullinen. Erittäinkin olivat meidän neljä ystävystä tovereidensa kummastuksen esineenä; he ratsastivat toinen toisensa sivulla allapäin, pahoilla mielin, kaiken kallella kypärin.
Alati kiehtoili hänen silmänsä terävästi ympäri kuin koukkunokkaisen haukan tarkka silmä kuivan koivun oksalta aholla tähtäilee kesä-auringon heleässä paisteessa. Mutta sunnuntai- ja pyhäpäivinä hän joko tutkisteli sanomalehteänsä tai kirjoitteli itse kuulumisia ja yhteiskunnallisia asioja pitäjästä, lähetettäväksi samaan lehteen.
Lumihiteet kimaltelivat kuun valossa niin sädehtivästi, että olisi luullut tuon pienen järven jäälle kokoontuneen koko maailman timantti-aarteet. Metsään päästyämme hyppeli peukalolintu ja talitiainen iloisesti oksalta oksalle, etsien ruokaansa. Heillä ei tuntunut olevan surun kaunaa, heillä! Kaikki tämä havainto- ja tunnemaailma saattoi minut yhä syvempiin mietelmiin.
Itse kokko kopsahtihe, kapsahutti kaaripuille, kuni puusta koppeloinen, kuusen oksalta orava. Siitä sampoa tavoitti sormella nimettömällä. Sammon vuoalti vetehen, kaatoi kaiken kirjokannen punapurren laitimelta keskelle meren sinisen: siinä sai muruiksi sampo, kirjokansi kappaleiksi.
Istuessaan tuolilla ja katsellessaan joulukuun pilvisen päivän hämärään hän itsekseen sanoi: »Antti on poissa, Saara on poissa, Anna Maria, oikea käteni, on poissa. On kuin kaikki olisivat poissa. Toinen toisensa perästä tippuvat kuin linnut oksalta... Minä yhdeksän lapsen äiti, mihinkä viimein vaivoista väsyneen pääni nojannen... Mihin?»
Pienet lintuset livertelivät kiitosta luojalleen ja hyppivät oksalta oksalle. Ne katselivat surullisesti puun juurella kyyneleitä vuodattavaa ihanaa neitoa; ne aikoivat lauluillaan lievittää surevan ihmislapsen surua ja kaihoa. Hänen jalkainsa juuressa hymyilivät kukat tuoksuen ja seisoivat totisina ikäänkuin yön virvottavaa kastetta varroten ja kesän pian katoovaa ihanuutta nauttien.
Ja kun poika oli tullut alas ja Elli punasta hehkuvin poskin seisoi alimmalla oksalla, huusi hän sieltä maassa seisovalle pojalle: Mene nyt pois, poika! Mene heti paikalla, etteivät näe, että minä olen täällä! Mutta poika ei mennyt ... jäi avosuin ylös puuhun katsomaan, kun tyttö oksalta oksalle kiipesi aina ylemmäs latvaan eikä pysähtynyt, ennenkuin alkoi runko huojua.
Mutta tytöt yhteen ääneensä huutamaan: Riennämme katsomaan! Käymme likeltä näkemään, ennenkuin emäntä nousee! Vaan silloin huuhkaja torumaan: Ei ole lupa lähteäksenne! Ei ole lupa lähteäksenne! Kaukaa katsonette, kauemmitse kiertänette! Näitkö silmänsä, huuhkaja? En nähnyt, en tohtinut! Kun liikahti, lähdin. Jos silmänsä minuun sattui, siihen hoiperruin oksalta, sen tiedätte.
Viidakon jälkeen avautui aho, sen jälkeen tuli koivikko, jonka puunrungot paistoivat lumivalkeina. Jänis syödä puputteli ruohoa ja oksalta katseli sitä pörhöhäntäinen orava, kuin olisi aikonut kävyllä viskata. Niin saapui hän lopulta taas tielle. Ukkospilvi alkoi kohota pelottavan synkkänä ja mustana. Kaikki vaikeni.
Päivän Sana
Muut Etsivät