Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. heinäkuuta 2025
No niin, vastarintaa ei laivaväestön luonnollisesti käynyt yrittäminenkään ja hetkistä myöhemmin olivat he vankeina suljetut kanssiin. Ohjasin laivan jauholotjien luo, jotka kiinnitettiin »Kristiinan» perään. Vielä saman päivän iltana olimme saaliinemme matkalla Tukholmaa kohti. Minä ajan yksinäni venäläisen laivaston pakosalle. Oli päästy kevääseen vuonna 1719.
Wihdoin lähdin käwelemään majapaikkaani. Heti sinne tultuani rupesin kyselemään asian perustuksia, ja silloin sain tietää, että waskiseppä Kilanderin leski woisi siitä kenties antaa joitakin tietoja. Suoraa päätä ohjasin askeleeni mainitun lesken asuntoa kohden.
Käännyin pois ja ohjasin veneeni toiseen saareen. Siellä kävi muutoin samalla tavalla, paitsi että miehiä oli vastassa kaksi, herralla renkinsä mukana. Herra kuitenkin poistui, nähtyään, etten aikonut väkivallalla tunkeutua hänen alueelleen. Ja silloin neuvoi renki odottamattomalla ystävällisyydellä, että Melkun saareen hänen luullaksensa on lupa nousta. "Se on Venäjän kruunun oma", hän selitti.
Ohjasin kulkuni niin hyvin kuin voin savua kohti, jonka saareltani olin usein nähnyt. Niin väsynyt kuin olinkin ja niin vaikeaa kuin olikin päästä eteenpäin, saavuin kuitenkin noin kello viiden tai kuuden aikaan aamulla talolle, joka sijaitsi pienen laakson pohjassa. Talo oli matala ja jotenkin pitkä. Katto oli turpeista ja seinät hakkaamattomista kivistä.
Ohjasin veneen saaren pohjoispäähän löytääkseni sieltä mahdollisesti tuulensuojaisen maallenousupaikan. Ja aivan oikein, siellä olikin, mikäli yhä lisääntyvässä hämärässä saatoin nähdä, varsin suojainen poukama muutaman kallionenäkkeen kainalossa. Käänsin nopeasti veneen sinne, laskin purjeen alas ja seuraavassa tuokiossa karahti jo veneen pohja rantahiekkaan.
Joskus kuitenkin sattui, että Flinken riensi Mopen edelle, kun minä ohjasin taitamattomasti, ja tämä suututti minua. Ystävyyteemme tuli solmu ja kumpikin kehui kelkkaansa parhaimmaksi. Päätimmepä siis eräänä päivänä panna toimeen ratkaisevan kilpailun voitosta ja otimme mukaamme kaksi muuta poikaa todistajaksi ja asianratkaisijaksi.
Seuraavina päivinä pidettiinkin minusta oikein isällistä huolta, ja ett'en saisi vilustuttaa itseäni ulkona-olemisella, vartioittiin minua kuin pahantekijää ikään. Viimein onnistuin kuitenkin eräänä viileänä aamuna pääsemään karkuteille. Tietysti ohjasin kulkuni Margarethan asunnolle.
Lähdimme toivehikkain mielin soutamaan, sillä missä ja mitä yksi hauki ottaa, siinä ja sitä ottaa toinenkin. Olihan jo todistettu, että tämä suomuselkäinen uistin kelpaa ei vain Tammisaaren sataman, vaan myös Huopanan haueille, ja minä ohjasin siis veneen takaisin vesille vähemmin epäilevänä kuin äsken.
Minä ohjasin askeleeni sinne ja tarkastelin seutua suurella tarkkuudella, olisiko nuoren kimpussa karhu, mutta waikka kuinkakin olisin näköäni teroittanut, en mitään semmoista nähnyt. Päätin wihdoin mielessäni, ettei siellä mitään semmoista ollutkaan ja kiiruhdin kulkuani. Aiwan likelle tultuani huomasin, että nuori lehmä rehki kahden ison rahkamättään wälissä.
Siitä olin minä kuitenkin wakuutettu, ettei niin kaitaisessa salmessa ole jäänhalkeemaa ja mielenmaltilla ohjasin minä hewosta eteenpäin. Minä seisoin jo polwia myöten wedessä, ja joka silmänräpäys pelkäsin hewosen ja reen, kowan wirran ja tuulen sortamana, kaatuwan. Mutta silloinpa juuri rupesi tulemaan matalampaa ja wihdoin pääsin onnellisesti maalle.
Päivän Sana
Muut Etsivät