Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. heinäkuuta 2025
Mutta samalla hän otti kellon taskustaan ja merkitsi muistiinsa silmänräpäyksen, jona Mai oli lakannut hengittämästä. "Mai pikku Mai!" huudahti hän, heittäytyi polvilleen vuoteen ääreen ja hyväili rukoillen hänen kasvojaan ja käsiään. Mutta kukaan ei vastannut ... ja kukaan ei puhunut enää. Ainoastaan värisevä nyyhkytys häiritsi kuoleman suurta, juhlallista hiljaisuutta.
Nyyhkytys keskeytti nuoren miehen, mutta kuitenkin saattoi kuulla, kuinka katkennut ääni jatkoi: Tapah... tukoon... sinun... tahtos...! Oi, Jesus, jokin alkaa huutaa Bartekin rinnassa, oi Jesus! Ei, nyt hän ei enää kestä kauempaa! Vielä hetkinen, ja hänen täytyy huutaa: "Herra, tässä minä olen!" Niin, ulos ikkunasta, metsään... Tapahtukoon mitä tahansa!
Heräsin, kun käsilyhdyn valo lankesi suoraan kasvoilleni. Eräs pieni, noin kolmenkymmenen ikäinen, vihreäsilmäinen ja pörrötukkainen mies seisoi vieressäni tarkastellen minua. »No», sanoi hän, »kuinkas sinun laitasi on?» Nyyhkytys oli vastaukseni. Vieraani koetti sitten valtasuontani ja ohimoitani ja istuutui pesemään ja sitomaan haavaa päässäni. »Ai, ai», puhui hän, »ilkeä haava. Mitä nyt, mies?
"Mai antaa anteeksi", kuiskasi hän hiljaa, ja nyyhkytys kohosi hänen rinnastaan. Hän ei jaksanut tänä hetkenä ajatella, mitä Main tuli antaa anteeksi, mitä Julia oli rikkonut; hän tunsi vain raskaan rikoksen painavan itseään, ja hän tunsi ääretöntä sovinnon kaipuuta, anteeksi annon kaipuuta itselleen, kaikille, koko ihmiskunnalle, joka harhailee, tekee syntiä ja kulkee väärillä teillä.
Sillä tavoin hynttyytettyään jonkun matkaa tyyntyivätkin lapset, ettei kuin silloin tällöin kuului joku nikonsekainen nyyhkytys jostakin ryysyläjästä. Tytöt saivat nyt aikaa puhella keskenään. Aaposta oli puhe. Miten hän oli kaunis niin sievässä puvussa... Mahtoi hänellä olla hauska ... Ja saunassa kertoivat tytöt vanhemmille että he olivat nähneet Aapon Montinilla.
Niin, hän oli muuttunut näinä viikkoina, hän oli vanhennut ja kuin rappeutunut... Ja siihen oli hänen oma poikansa syypää... Svenin sielussa syntyi ikäänkuin katumuksen ja itsesyytösten aallokko, nyyhkytys väänsi hänen kasvonsa, hän syöksyi isänsä luo, tarttui hänen käteensä ja huudahti: "Anna anteeksi, rakas isä! Voitko antaa anteeksi minulle?"
Näinä päivinä saimme me tiedon hallitukselta, että hän oli kuollut punatautiin. Mitä hyötyä on lasten synnyttämisestä, kun ne kuitenkin tapetaan ilman että me saamme edes kertaakaan enään nähdä heitä tässä elämässä, emmekä edes tiedä, minne heidät on haudattu!" Norinen nyyhkytys muistutti häntä nykyisestä asemasta. "Niin, niin, kyllä minä pian puhun sinusta.
Hän käy ympäri maailmaa sinua etsien. Voitko kestää tätä iloa?" "En, en, minä en voi sitä kestää!" huudahti imettäjä; ja hän vaipui maahan ja peitti kasvonsa käsillään ja purskahti itkuun. Ja siinä seisoi Helena, käsiänsä väännellen, katsoen ystävänsä kunnian-arvoisaa kuvaa, jota nyt kova nyyhkytys pudistutti ja alinomaa itseänsä nuhdellen.
Lääkäri veti Helenan luoksensa, ja Helena kallisti hetkiseksi päänsä hänen rintaansa vasten, vaan katsahti sitte ylös häneen kyynelsilmin, irrottautui hiljaa hänen sylistänsä ja läksi pois huoneesta. Lääkäri vaipui maahan pöydän eteen, jolle hän oli pannut kuvan Helenan tullessa. Hän nojasi päänsä pöydän laitaa vasten ja voimakas nyyhkytys vapisutti koko ruumiista.
Mutta samassa hän tunsi, että jotain kylmää, märkää laskeutui hänen poskelleen. Hän katsahti äkkiä ylös. Suuria, valkeita lumitähtiä lenteli ilmassa, hitaasti ja juhlallisesti putoilivat ne yksitellen hiljaiselle, hämärän verhoamalle kirkkomaalle. Silloin suli jäykkyys Eugenin kasvoilta, nyyhkytys pusertautui hänen rinnastaan, ja esille tunkeutuivat kyyneleet mursivat hänen silmiensä jääpeitteen.
Päivän Sana
Muut Etsivät