Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. lokakuuta 2025
Meitä istui siinä, harva se päivä, aina joitakin matkailijoita olen ikämies, joka jo vuosikausia olen käyttänyt loma-aikani hiljaisiin vuorivaelluksiin joukossamme ravintolan säännölliset vieraat: pappi, postimestari, metsäherra ja pari naapuritalon isäntää, jotka määrätunnillaan, vähää ennen auringon laskua, saapuvat maistelemaan mikä oluttaan, mikä viiniään, ja kuuntelemaan matkailijain juttuja, heidän keskustelujaan päivän tapahtumista, maailman politiikasta ja sen semmoisesta.
En muista tämän jälkeen enää mitään, ennenkuin pilkkopimeässä heräsin kuin raskaasta, levottomasta unesta ja tunsin makaavani pehmeillä höyhenpatjoilla. Vähitellen muistui sitte mieleeni mitä oli tapahtunut, ja minulle selveni, että minut oli viety erääseen naapuritalon vierashuoneeseen.
Mutta vähitellen rupesi meidänkin mielemme tekemään vesille ja neuvottomia emme koskaan olleet. Naapuritalon pihassa huomattiin isonlainen purtilo, johon "Kinkin-Känkillä" oli tapana keväisin kylvää tupakan siemeniä taimelle tulemaan.
Mutta silloin istui viereeni eräs naapuritalon emäntä, nuori leski, ja kysyi, miksi noin istua jörötän, koska olen nuori mies ja kuulun osaavan tanssia. No, se puhe koski sisuani niin, että häpesin sillä hetkellä lähteä pidoista pois. Minä neuvoin lapset menemään kotiin ja jäin kuin jäinkin itse pitoihin.
Portista astui Ursus kantaen Crotonin ruumista roikkumassa olkapäänsä yli. Kerran hän vielä katseli ympärilleen, mutta rupesi sitten juoksemaan alas autiota katua, joelle päin. Chilon painui muuria vastaan litteäksi kuin lauta. "Olen surman oma, jos hän minut näkee!" mietti hän. Mutta Ursus juoksi aika kyytiä naapuritalon ohitse ja katosi seuraavan rakennuksen taakse.
"Kun isä tulee", arveli Antti, "niin säästän heitä kumpiakin keskenään enempää puhumasta, kuin itse haluavat". Hän ei mennytkään työhön, vaan jäi kotiin aamupäiväksi; mutta tuli puolipäiväkin, eikä Mattia vielä kuulunut. Antti kulki ulos tuvasta ja taas sisään, katsoen ylös mäelle, joka peitti naapuritalon hänen näkyvistään, mutta sieltä ei ketään näkynyt tulevaksi.
Useampi varmaan kuihtuukin maailmassa lämpimän kohtelun kuin leivän puutteessa. Naapuritalon pojalla oli myöhään syksyllä häät, joihin meidätkin kutsuttiin. Mutta hää-iloihin ei meissä enää ollut kylliksi mielenraittiutta. Senvuoksi teimme kolmissa liiton pysyä niistä poissa. Kuitenkin halusimme viettää sitä iltaa iloisesti.
Seisoin ikkunassa, suorien hiuksiani, kun katseeni sattui naapuritalon pihalla oleviin kuormiin, joista Kaisa oli kertonut. Keski-ikäinen nainen, nuori tyttö ja pari poikaa oli vielä kuormia purkamassa. Nainen saattaa olla keski-ijän loppupuolella, mutta ei näyttänyt siltä kuin vuodet häntä painaisivat.
Hänellä oli jo paitsi velatonta Strömhagenia kaksitoista sataa taaleria koossa; mutta nyt hän mietti vielä odotella, kunnes jaksaisi ostaa naapuritalon Bjerkestrandenin, jolla oli tunturilla omat laitumet ja karjatalot ja joka muutenkin oli toista vertaa suurempi kuin Strömshagen.
Se oli Julia, Diomedeen tytär. Hän oli puhuessaan kohottanut huntuaan. Häntä seurasivat hänen isänsä ja orjajoukko, joka kantoi lyhtyä heidän edellään. Kauppias ja tytär olivat palaamassa naapuritalon illallisilta. »Etkö tunne enää ääntäni», Julia jatkoi. »Olen rikkaan Diomedeen tytär.» »Ah, anteeksi, tunnen jälleen äänesi. Jalo Julia, minulla ei ole enää kukkia kaupan.»
Päivän Sana
Muut Etsivät