Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. heinäkuuta 2025
Hyttyset hyrräävät ilmassa, kuovit lentelevät vehmaan niityn kohdalla, pesäpaikkansa ympärillä valittavasti rillittäen. Viimeinkin tuuli tyyntyy. Koivut uneksivat, laulurastas virittää hiljaisen laulunsa. Lyygia kuuntelee, kauneuden epämääräinen haikeus järkyttää Muttisen mieltä. Lyygia vilkaisee Muttiseen: tytön huulet väräjävät, ja hän kääntyy pois. Tommola on levoton.
Mutta runoistahan ei yksinomaan johdu, että Kikan yllä on vihertävä bonjouri ja kaulassa taiteilijanliina, joskin hän mielellään esiintyi taiteilijana, varsinkin nyt, oltuaan täältä poissa. Ei; vaikkapa Kikka uskookin arvokkaan ulkoasun ja sulavan käytöksen vaikuttavan Muttiseen tällaisissa asioissa, hänellä on toisiakin syitä olla näin »comme il faut», Ton Juan.
Sellainen Don Juan, jolla on naistuttavia. Tänä aamuna hän on soittanut Muttiselle, eikö hän saisi tuoda kirjakauppiaan luokse tuon toisen asian ohella myöskin joukon ystävättäriään, jotka tahtoisivat mielellään tutustua Muttiseen, avioeron tehneeseen porhoon. Kikasta olisi ollut niin hauskaa ottaa heidät mukaansa kävelylle kaupungille. Ja Muttinen oli suostunut, se mainio mies.
Nyt hän pysähtyy vatsa keikassa kirjakaapin eteen ja huudahtaa tirkistellen kirjan selkää, jossa on kultaisin kirjaimin: »Renan, Jeesuksen elämä», ja katsellen Muttiseen pyörein, kummastelevin silmin: »Jeesuksen elämä? Mitä? Muttisen Aapeli ... Jeesuksen elämää. Mutta kas, mikä tuo kirja on? Paul ja Virginia, ah, ahaa, jotain hempeistäkö asioista, hemaisevista naisista?
Sitten he kävelevät edelleen, siimeistä lepikkopolkua. Sen poikki pursuaa puroja ylemmiltä mailta, keveästi ja riemukkaasti solisevia, syöksyen ne katoavat lepikon hämäryyteen. Lyygia kumartuu juomaan purosta, ottaa vettä sammalpäisten kivien välistä käteensä, raikasta, kirkasta, iloisesti kiiltelevää vettä; ja maasta käsiensä varasta katsahtaa hän veitikkamaisesti Muttiseen.
Siksi tempaa Käkriäinen nyt puoleksi kiukuissaan ja puoleksi pelästyneenä maasta koholle niin tavattoman ison kiven, että se tuskin mahtuu syliin, ja nostaa sen, sillä hän on väkevä kuin peikko, päänsä päälle, pitelee siinä sitä pitkän aikaa ja tirkistää kiven alta Muttiseen ja nauraa, rohkaisevalla äänellä: »Hähhäh.» Mutta Muttinen ei myhähdäkään, hän kääntyy selin ja menee sisään.
Metsä tuoksuu raikkaasti ja lämpöisesti. Kuikka alkaa itkeä jossakin ... nyt kohoaa sen musta pää tuolta vedestä; se ui toisten kuikkien luo, jotka ilmestyvät etempää ja rientävät laulaen yksinäistä vastaan; koko parvi soutelee sitten jonona salmien lomaan... Lyygia katselee Muttiseen kirkkain silmin, sitoen päähänsä seppeleen tuuheista sananjaloista; he hymyilevät onnesta.
Päivän Sana
Muut Etsivät