United States or Australia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ei, vaikk'ei hän juuri itse joutuisikaan surmaamaan. Muttinen tuntee, ettei hän, joka rakastaa syvästi luontoa, voi enää tulevana keväänä nauttia koivujen tuoksusta, ei aukeavien vesien entisestä välkynnästä ... tuskin saattaa enää nähdä mitään kaunista.
Muttinen maiskuttelee suutansa ajatellen niitä omia Antonofkiaan ja Säfstaholmiaan, joita hän oli jo saanut syödä, jopa antaa muillekin ... vieden sinne kaupunkiin laatikoissa. Ja nyt, tulevana syksynä, Aapeli Muttinen aikoi pitää suuret kemut. Joko täällä Putkinotkossa tai siellä kaupungissa. Kynttilöitä palaisi joka huone täynnä lamppujen lisäksi. Vieraita joka huoneessa.
Ja kun Tommola on syönyt makkaraa ja kallistanut naukun parrunpäästä, jonka Muttinen on tuonut maalle mukaansa, niin sittenpä se homma täksi aamuksi jo riittääkin: Tommola lähtee yliskamariinsa ruokalevolle. Muttinen istuu parvekkeellaan ja katselee koivuja, jotka tuolla metsässä keinuvat, notkeina ja tuuheina, kesän onnekasta laulua suhisten.
Ei täällä ollut silloin muuta rakennusta kuin tuo mökki metsikön takana, se sama, jossa Käkriäinen nykyisin asuu. Ei ollut huvilaa, eikä olisi tarvinnut ollakaan. Ei edes nuusniekkaa, ja olisi tuota tultu toimeen ilman sitäkin, kunnes Muttinen pakotti Käkriäisen rakentamaan nuusniekan.
Myy ensi syksynä Muttisen Aapelukselta ostettu kaupunkitalo ja maatila, jos hinnat ovat huikeasti kohonneet, hullu Muttinen: myydäpä kaikkensa minulle, liian aikaiseen, oikeaa hintojen nousua odottamatta, ja lähteä ulkomaille, Tanskaan, aikomuksella siirtyä Amerikkaan, iäksi, niin kävi hänen heikolle sydämelleen viimetalvinen kansalaissota, siirtyä syömään rahojaan ehkä Sumatraan, eh-eh.
Ja yhä leviää sellainen kytö... Alkaa rosvoilu, jota Muttinen oli ensin ainoastaan ällistellyt, ja nauranutkin.
He menevät ongelle. Soutavat kolmen kesken, keula pystyssä, sillä Muttinen painaa perässä. Sudenkorennot liitelevät hopeisin, rapisevin siivin. Auringon kuva häikäisee vedestä silmiä, tuuheat rannat nousevat sinertävinä syvyydestä. Sitten alkaa metsä vähitellen punertaa illan hohteessa.
»Mikä se on, mitä se on?» huutavat naiset nähdessään Kikan ja Muttisen piilottelevan kuvitettua kirjaa. »Ei mitään, kuvaraamattu vain», sanoo Muttinen. »Kuvaraamattu, mainiota!» huudahtaa Kikka ja taputtaa käsiään. »Mikä vitsi ... pis ... bis Muttinen! Entä tuo ranskalainen kirja? Kuinka siinä tuo sana ... tuo femme luetaankaan suomeksi?» »Luetaan vam», sanoo Muttisen Aapeli.
Ja siinä se tunnusti totisen asian, sillä mitäs näille puille ja pehkoille mutaa. Oikein oli Käkriäisen vaimo nauratellut, kuinka hyvä mies se Muttinen oli ollut silloin. Käkriäinen ei ollut sitten kesälläkään liioin hätäillyt näiden puiden ja marjapensaiden mutaamisesta. Oli täällä uudessa mökissä miehellä muutakin tehtävää.
Ja silloin olivat siellä yhä ne todistajat ... niitä herraskaisia. Muttinen kutsui hänet luokseen ja luki ääneen ehdot. Hiisi sellaisiin sitoutumaan, ajatteli Käkriäinen alussa.