Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. heinäkuuta 2025
»Opettaja», huusi vierustoverini, »Leena voi pahoin, Leena pyörtyy...» Maailma musteni silmissäni, maa vajosi allani... Tytöt olivat kantaneet minut pirtinpuolelle, sillä siellä oli joutilas leveä sänky, jota sai tällaisissa tapauksissa käyttää. Siivooja asetteli juuri kylmää käärettä otsalleni, kun heräsin. »Taisi siellä olla vähän häkää», hän sanoi. »Lienee ollut», vastasin ja pyysin vettä.
»Rakas Jumala, rakas, armollinen Jumala, ettei pappa enää joisi, ettei hän olisi paha mammalle, että mamma olisi onnellinen ja että kaikki olisimme sinun omiasi. Ja hyvä, rakas isä taivaassa, elä salli heidän koskaan kuolla, ei papan eikä mamman eikä Jussin.» Voimattomuus hänet taaskin valtasi. Maailma musteni silmissä, laulu kuului epäselvänä, kaukaisena huminana korviin.
Ja hän kummastui sen vuoksi neuvottomuuteen saakka ja mieli, joka jo oli kirkastumaan yrittänyt, musteni entistä synkemmäksi. Tuli jatkumaan sama kituva elämä. Hän oli näkevä Elsan rukoilevan loppua pojalleen ja itselleen ajattelematta mitään muuta. Samalla Viion lesken kävi sääliksi Tuiraa.
Sali milloin musteni, milloin säkenöiden kuin tuhansista tulista pyöri silmieni edessä tanssivien parien mukana. Olisin varmaankin pyörtynyt ovensuuhun, ellei tohtori olisi tarttunut käsivarteeni ja vienyt minut viileään käytävään ja sieltä pieneen vierashuoneeseen, missä hän antoi minulle vettä juodakseni ja pani minut vuoteelle lepäämään.
Luurankomies yksin tuli. Se lähestyi vuodetta ja kohotti viikatteensa. Maailma musteni silloin Reetan silmissä. Hän ei voinut ajatella muuta kuin ulkokullaisuuttaan, jolla aina oli koettanut ihmisiä pettää. Nyt ei teeskentely enää auttanut. Ihmeen selvinä ja kirkkaina väikkyivät hänen muistissaan kaikki ne valheet, joilla hän oli kokenut Kalle Kelvotonta pauloihinsa kietoa.
Musta, kolkko, kamala oli edellinen, jossa sinun kuvasi, Maria, hetken aurinkona loisti, mutta joka, kun tuo aurinko pilveen kätkeysi, yhä enemmän musteni. Siihen ei sovi verrata taistelua ja meteliä luonnossa, joka hirmuisesti valtasi kaikki, silloin kun tuon auringon sammuneeksi luulin. Ei! Elävänä olin minä silloin kuollut. Se aika on muistossani nyt kuin julma, hirmuinen unelma.
Kaikki musteni hänen silmissään, ja hän läksi kuin juopunut horjuen, uskaltamatta taakseen katsahtaa. Penikulma vuolasta, miltei suoraan vierivää virtaa. Penikulma tasaista, metsäreunaista niittypalstaa sen molemmilla rannoilla. Se on uljas ja mieltätenhoava näky mieltätenhoava joka aika.
Ja kun hän nyt taas oli saanut Leenan tuomia rohtoja osasi hän jo vähän päästä selällään maaten puhua selvästi yhtä ja toista. Vaan kun koetti nousta istualle, musteni silmissä ja hän kaatui vuoteellensa. "Rohto vaikuttaa", arveli Leena, nähtävästi hyvillään. "Mikä sinun tänne on tuonut?" kysyi Taavetti. "Arvelimpa jos jotenkin voisin lieventää vaivojasi."
Naisten ja lasten vuoro oli kohta tuleva ja tulikin. Mutta kämmen oli liian leveä pienille poskille ja merkki painettiin sentähden heidän hartioihinsa. Voivotus nousi ylimmilleen. Attila raukka tiesi, että meidän vuoromme yhä läheni, ja itki. Kun meihin tartuttiin, musteni aurinko silmissäni, mutta ihmeellinen voima kannatti minua.
Mutta kunniantunto toi pian rohkeutta rintaani. Saavuttuamme hautausmaan kohdalle, musteni äkkiä silmissäni: meitä ihan vastapäätä oli vanha kiviaita, jossa kasvoi vanhoja pensaita, mutta minä luulin kiviaitaa franskalaiseksi sotaväeksi ja pensaanhaaroja pistimiksi. Minä hyppäsin syrjään ja huusin kamalalla äänellä, niinkuin olisi kummituksia edessäni: Ampukaa, pojat! Ampukaa!
Päivän Sana
Muut Etsivät