Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. heinäkuuta 2025
Suuren murheeni uhaksi en minä saattanut hillitä nauruani, ja kysyin häneltä mihin hän oikeastansa tahtoi johtua ihmeellisellä puheellansa.
Se puu on suuri ja korkea kuin taivaalla ukkosen lonka. Sen puun sen totta sa tunnet myös se on mun murheeni honka. Se puu se huokaa ja humisee, se puu se puree ja soutaa. Elä vapise, tyttöni valkoinen, se vaan meitä tanssihin noutaa! RASKAALLA HETKELL
Kierteli ja lämmitti niin somasti ja murheeni tuntui todellakin liewenewän. Minä rupesin iloisesti puhelemaan towerieni kanssa, eikä kowin pitkää aikaa kulunut, ennenkuin minä jo naurahtelinkin. 'Eikös ole nyt jo wähän parempi? kysyi naapuri naurahdellen.
"Yhdeksän kuukautta vuodesta Parisissa", sanoi hän itsekseen murheellisesti; "ja Rosa on asuva naineena Lyonissa. Voi! jos voisin luoda sydämestäni murheeni hänestä ja voisin karkoittaa mielestäni aavistukseni hänen tulevaisuudestaan kuinka iloisesti enkö vastaisi tähän kirjeesen ottaen vastaan sen luottamuksen, joka minua kohtaan osoitetaan!" Hän pysähtyi hetkeksi ja mietiskeli.
"Sinulle, rakastettu, ei Venäjän itsevaltiaalla ole käskyjä antaa, vaan hän tulee rukoilemaan sinua," sanoi keisari ja tarttui liikutettuna Martan käteen, "hän rukoilee sinua ettet huolessasi hänestä itseäsi unohtaisi. Sinä tahdot seurata minua sotaan; minun murheeni, minun huoleni ovat sinun, sen näen minä. Kunnioittaen sinun sankari sydäntäsi en ole sinulta pyyntöäsi kieltänyt. Mutta nyt, kuule kumminkin rukoukseni.
Ajattele minua, Lanyon, tällä hetkellä vieraassa ympäristössä, sysimustan epätoivon ahdistamana, jota epätoivoa ei mikään mielikuvitus voi karkottaa ja kuitenkin täysin tietoisena siitä, että jos sinä vain tahdot minulle tämän palveluksen tehdä, niin ovat kaikki huoleni ja murheeni yhdessä hetkessä poispyyhkäistyt, kuin ei niitä olisi ollutkaan. Auta minua, rakas Lanyon, ja pelasta ystäväsi H. J.
Ja unta, untahan kaikk' on tää: mun murheeni mustimmatkin, epätoivoni, tuskani, taistoni, sydänkaihoni katkeratkin; mitä oon minä, onneton, kärsinyt, mitä mulla on onnea ollut, on unten aaltoja ollut vain ja unten tuomana tullut.
Rintani lyö, rintani käy, taas sieltä jo kuohua kuulee. Hanget soi, hanget soi, jo loppuvi talven valta. Pyytehet pursuvi syömessäin taas vuosien roudan alta. Hanget soi, hanget soi, ne Suomehen kevättä soittaa. Toivo jo uus, usko jo uus läpi murheeni muistojen koittaa. Hanget soi, hanget soi, ne soittavat Pohjan häitä. Riemujen leivot lemmestäin jo laittavat laulunpäitä.
Ja kuinka ihana olitkaan sinä, pikku matkatoverini! Olisin niin mielelläni nähnyt, että silloinen matkamme olisi kestänyt enemmän aikaa!... Huomannet siis, että kuvasi seuraa minua kaikkialla ja voittaa murheeni kuolonkin kynnyksellä.
"Ei meidän tarvitse nälkää nähdä," sanoi hän ja rallitti yhtä iloista laulua, joka vähäiseksi aikaa karkoitti pois murheeni. Kohta me tulimme jotenkin isoon taloin. Minä aivoin pisättyä ulos, siksi aikaa, kuin hän meni sisään; mutta se ei käynyt päinsä hänen mielestänsä.
Päivän Sana
Muut Etsivät