Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. kesäkuuta 2025
Sain sinut ensi kerran sitä varten, että elämäni ei olisi vain itseäni, vaan myöskin muita varten, ja toisen kerran sain sinut nyt tänne, koska se oli sitä ollut. Onnemme tuli onneksi myöskin muille, ja minä luulen, että sitä jatkuu, niin kauan kuin jaksan. Tämä oli ensimäinen elämäni suuria sunnuntaipäiviä. Monesko lienee tämä, jona tätä muistelen?
Kun toisinaan muistelen, mitenkä minä ennen kuvailin jotakin sotatappelua, ja millaisen kuvan minä pikkutyttönä tekaisin mielessäni kreivi Egmontista, kun hänestä kertoivat, ja kaikista kreiveistä ja ruhtinaista ja ajattelen, millaista se minusta nyt on. KLAARA. No, mitä kuuluu? BRACKENBURG. Ei ole mitään varmaa tietoa.
"Muistelen usein kuulleeni", aloitin, "muutamien kaunottarien toivoneen olevansa miehiä, osoittaakseen millä innolla he uhraisivat kaikki isänmaansa alttarille; elämänsä ja terveytensä, kaiken uhraisivat he, ylvästellen haavoistaan ja mustelmistaan; riemulla kadottaisivat he oikean kätensä ja ontuisivat lopun ikäänsä raajarikkoisina.
"En koskaan, sire. En ole sen enemmin nähnyt enkä kuullut puhuttavankaan hänestä." "Eikö hän mitään maininnut ottaessaan lasta mukaansa? Tutkikaa muistoanne. Varmaan hän jotaan sanoi." "Ainoastaan yhden seikan muistelen. Sinä vuonna vallitsi erinomaisen kova kivuloisuus, ja monta lasta makasi taudissa.
Muistelen siitä kuulleeni. Tunnetteko syyn? Sanotaan, että kreivitär Du Barry kukisti hänet. Aivan niin. Choiseul oli aina osoittanut tälle naiselle halveksimistaan, ja paitsi häntä oli Ranskassa ainoastaan yksi henkilö, joka uskalsi sen tehdä. Te tunnette sen henkilön? Tunnen, teidän majesteettinne.
Vielä nytkin muistelen mielihyvällä silloisia tunteitani. Terve sinulle, sinä germaanilaisen maan hiljainen syrjäseutu, jossa kaikkialla oli nähtävänä vaatimatointa tyytyväisyyttä, ahkerien kätten jälkiä, kärsivällistä, jos kohta ei joutuisaa työtä... Terve sinulle ja rauha! Kolmannen päivän illalla minä saavuin kotiin.
ANNA. Ja niin äveriäs mies. LIINA. Minun käteni ja sydämmeni! Mikä rohkea hävyttömyys! ANNA. Vänrikiltä? LIINA. Kaikilta! ANNA. No Jumalani! Voi teitä! Sen tahtoisitteko täällä tytön työksi? LIINA. Pois, hupsu! Minun työkseni? ANNA. Mutta minä muistelen LIINA. Mitä muistelet? ANNA. Elämän ankaraa lakia! LIINA. Mitä huolin siitä? Nämät miehet, jaa, kas nämät!
Noin aattelematta itseään Hän kaatui keskellä työtään Ja kesken hankkeita noita, Kun siinä ponnisti, syöstessään Alas vääriä jumaloita. Niin, uljasna, lämminnä vielä hän on, Kun muistelen muistoja noita, Niin valmis harmiin, ja harmiton, Sama ystävä tyynessä saariston, Tai käyden kaupungin kiihkohon. Ei, häntä ei unhotus voita!
Muistelen kertomuksen loppuneen Uudenkaupungin rauhaan, jolloin ihmiset tulivat taas järkiinsä, vastasi koulumestari, vetäen hänelle ominaisella arvokkuudella siniraitaisen nuuskanenäliinansa taskustaan.
Kohta oli hevoset riisuttu ja molemmat matkamiehet pyrkivät nyt ratsain tulta kohden, joka välistä katosi, välistä taas leimahti esiin lumisten honkien välistä. Sano minulle, Pekka, alkoi Bertel, mitä se kansa kertoo tästä erämaasta? Muistelen lapsuudessani siitä paljonkin kuulleeni. Lienettehän kuullut.
Päivän Sana
Muut Etsivät