United States or Chile ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nyt muuttuivat tuomarinkin kasvot hyväntuulen näköisiksi ja rauhallisesti sanoi: "No käykää ulos." Kaikki asialliset lähtivät nyt oikeushuoneesta ulos, mutta rovasti viereiseen huoneeseen tultuaan alkoi käsiään hykerrellä: "Nyt se oikeus tuomitsee minulle hinnan siitä kepistä, vielä muun hyvän lisäksi. Mutta niin se oikein onkin. Mitenkäs muuten. Ai, ai. Nyt se oikein menee.
Eikö teille sitten enää mitään mainittavampaa tapahtunut Eipä paljon mitään. Olette siis tullut hyvästi toimeen? Ei ole ollut ruuasta puutetta. Hän lausui tuon sanan ilmeisellä ivan painolla äänessään. Kuulkaas ... mitenkäs oli muuten ... luitteko sitten mitään? kysyin minä kysymistäni, kun pelkäsin, etten ehkä kohta saisi mitään tietoja. Minä poltin Kantelettareni. Poltitteko mutta miksi?
Vastausta vaan ei saa! Jaa... Eipä ne juuri. Niinpä sitä... Elämä on elämä. Ja mitenkäs se lasten rippikoulu?... Onnistuivatko nää Mimmi Paavaliinan lapset pääsemään? Ei vielä ollut huutoa... Tänään ilmoitetaan. Lukkari lupasi toki tuoda sanan... Että ei tarvitse itse juosta joukon kanssa... Tätä kun on siunannut tähän. Ja hyvinhän me menestymme tämän Ipun kanssa. Ja minä imeksin uskollisesti...
Oikea herrako? No mitenkäs ... herrahan se toki pitää siinä olla... Vai niin ... no niin kai ... niin kai... Matti taisi luulla, että se on se meidän pappilan entinen pehtori, sanoi Liisa. Enkä luullut ... sitä nyt ei tänne kuuna päivänä huolittaisi ... eikö lie valehdellut, kun sanoi tulevansa ... tokko lie tullutkaan? Kyllä se on täällä asemamiehenä. Se ei mahda olla kovin suuri virka?
Istuu peltiseppä itse pöydän ääressä, kirjojen takana suu tupessa. Hinkki istuu sohvalle: ei suju puhe. Sanoo: Noh, mitenkäs hurisee? Ei hurisekkaan, vastaa sälli. Hinkki nousee koko seinän ylettyvää kirjahyllyä tähystelemään. Katselee ainakin puolen tuntia: Ei vaan lähde sanaa tuppisuulta sälliltä.
Käkriäinen ällistyi mokomista ehdoista niin, että katsoi ensin suu auki. Sitten hän höristi isoja korviaan ja kysyi uudestaan, mitenkäs ne possakat sitten olivat. Muttinen naurahti, nauraa hörötti, ja luetteli entiset ehdot. Sellainen oli, hyvä mies silloin. Viikon päivät possakkaa tästä alasta, josta olisi voinut saada seitsemän, kahdeksansataa markkaa arentia vuodessa!
Hän oli paraillaan moittimassa renkiänsä siitä, että tämä oli jättänyt ne ohjakset, joita hän edellisenä iltana oli käyttänyt, yöksi ulos sateeseen, eikä ollut ripustanut niitä kuivumaan. "Mitenkäs luulet tässä käyvän", sanoi toinen talonpoika toiselle; "mies on varmaan hyvin saita, emmekä tässä taida paljon hyötyä."
"Mutta minkätähden sinä et äsken tuntenut?" "Kun oli tuo parta", sanoi Hilma, sormeaan suussaan yhä pyöritellen, ja kirkkailla silmillään vilkasi isänsä partaan. "Pitäisikö se ottaa pois tämä parta?" "Pitäisi." "Minkätähden?" "Kun on niin ruma." "Ovatko ne kaikki partamiehet rumia?" "Ovat." "Mutta mitenkäs se sinun lehmäsi, Muutikkisi, jaksaa? Onko sillä häntä alaspäin?" "On."
Mutta kun jäi rovastin paikka avoimeksi, ne varmaan toivoivat hyvää pappia, ahkeraa sielujen hoitajaa, luulen minä, vai miten, arvoisat kirkkoraadin jäsenet?" "Kyllä, kyllä. Mitenkäs muuten. Kyllä se niin on ollut", vastattiin. "No kun se tuli, niin ei tunnettu. Pimeydessä asuneet silmät eivät siedä valoa.
»Mitenkäs niin?» kysyi emäntä, ja Iikka alkoi tietämättänsä vähän epäillä hänen noin äkillistä osanottavaisuuttansa. Tähän asti oli ylpeä ja mahtava emäntä häntä ainoastaan halveksinut.